miten se pyhä henki menee sisään

henkimerenpohjassa

Kulkeeko ihonläpi vai jostain reiästä.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itselläni se saapui silmin näkyvänä punaisena valonhohteena, joka meni rinnan kohdalta hitaasti ja pehmeästi sydämeen ihon lävitse. Toisen kerran oli kuin olisi valot sammutettu pään sisällä ja sytytetty uudelleen. Aivoissa vain tajusin, että ymmärrän nyt asioita paremmin. Tuo toinen kerta oli ilmeisesti se, josta puhutaan MIELEEN VAIKKUTAVANA VOIMANA.
      Kerran olin Helluntaikirkossa ja näin miehen joka nousi puhujalavalle antamaan todistusta ikään kuin saavan päälleen pyhän hengen kasteen. Eli Ikään kuin yltäympäri hänen kehoaan olisi loistanut valoa.
      On vähintään kolme ERILAISTA TAPAA SAADA PYHÄ HENKI. Ja myös lähtee PYHÄ HENKI vähintään kolmesta eri taivaasta käsin maan päälle. Näin päättelen Syyrialaisesta Pesshita raamatunkäännöksestä.
      Muitakin tapoja voi olla. Erään raamatun käännöksen perusteella päättelen mm. että juutalaiset ovat kautta linjan rukoilleet itselleen suurempaa osuutta pyhästä hengestä ELISHAN tavoin kuin mitä Kristityillä tai pakanoilla mahdollisesti on. Elishahan sai kaksin verroin ELIAN henkeä.

      • eiheijastinta

        70% Suomen kansasta uskoo, joten pitäisi olla lukemattomia pimeässä hehkuvia.
        Kyllä joku varmasti on pistänyt videon jakoon.


    • Verenpunainenkuu
      • Anonyymi

    • Jumala puhalsi häneen hengen

      Mooseksen kirja
      2:6 vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
      2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

      Siten Hän antoi nimen ja puki nahkapukuun, kokeile vaikkapa kämmen selästä tai nipistä olet nahoissasi oleva elävä sielu, hengissä

      Mooseksen kirja edelleen
      3:20 Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.
      3:21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.
      Raamatustakin löytää aivan ihmejuttuja
      Jumala halusi oliot jotka luovat itse mielessään maailmansa, aivan kuten Hän itse

      • minäolenjumalahihii

        Eli nenästä, mitä jos on nuha.
        Oliko tämä nahkapuku vaate, jos oli niin minkä eläimen ja millaiset saumat.


      • kysyvieläjotain
        minäolenjumalahihii kirjoitti:

        Eli nenästä, mitä jos on nuha.
        Oliko tämä nahkapuku vaate, jos oli niin minkä eläimen ja millaiset saumat.

        Oliko tämä nahkapuku vaate? ja kysymyksiä piisaa. Millä ommeltu käsin vai koneella. Varmaan Luhdan tekemä, jossain nälkämaassa halpatyövoimalla.

        Tunnetko oman nahkasi vaateena


      • uskotaan
        kysyvieläjotain kirjoitti:

        Oliko tämä nahkapuku vaate? ja kysymyksiä piisaa. Millä ommeltu käsin vai koneella. Varmaan Luhdan tekemä, jossain nälkämaassa halpatyövoimalla.

        Tunnetko oman nahkasi vaateena

        Timo Soinilla on nahasta tehty jätesäkki päällänsä, sillä onhan hän uskovainen.


    • kyssäriPHsta

      Se vaan ihmetyttää kun PH antaa eri vastauksia eri uskoville päätellen siitä, että nämä uskovat ovat eri kannalla uskonasioista.

      • Niitä_näitä

        Olisiko eri kysymykseen aina sama vastaus
        Oikeesti tiedätkö kysyjän mielen mielikuvan? Uskomuksen?


      • lusikantaivuttaja
        Niitä_näitä kirjoitti:

        Olisiko eri kysymykseen aina sama vastaus
        Oikeesti tiedätkö kysyjän mielen mielikuvan? Uskomuksen?

        Ennustajaeukko on taitava ihmistuntija, siihen perustuu tienisti.
        Eli evoluutio karsii huonot ennustajaeukot ja jättää heidät ilman palkkiota.
        Vain taitavimmat ihmisasiantuntijat voivat jatkaa ammatissa.


      • tosi
        lusikantaivuttaja kirjoitti:

        Ennustajaeukko on taitava ihmistuntija, siihen perustuu tienisti.
        Eli evoluutio karsii huonot ennustajaeukot ja jättää heidät ilman palkkiota.
        Vain taitavimmat ihmisasiantuntijat voivat jatkaa ammatissa.

        Mutta kun se evo on sokea,silloinhan se karsii pois kenet sattuu saamaan kiini.


      • siksionuskontoja
        tosi kirjoitti:

        Mutta kun se evo on sokea,silloinhan se karsii pois kenet sattuu saamaan kiini.

        Jos olet hyvä jossain siis muita parempi, silloin nouset muiden yläpuolelle.
        Taitava valehtelija toimii hyvin huijarina ja pappina.


    • 12____13

      Pyhä Henki on Raamatun mukaan totuuden henki. Totuus menee ihmisen sisään ainakin siten, että ottaa vastaan Jumalan sanan, ymmärtää sen ja rakastaa totuutta ja haluaa olla totuudessa.

      • siinäpäse

        Pyhää henkeä ei voi voittaa, koska se ei ole todellinen.
        Mitä henki käskee on se ongelmanne.


      • tosi

        Totta,mutta kun joissakin uskonnoissa,pyhä henki on persoona.Miten se onnistuu,onko kukaan kysynyt ?Tietysti se on asia josta ei saa puhua,kun se on pyhä salaisuus.


    • paitsikumihousuista

      Pyhä henki on kuin pieru. Menee kolmien housujen läpi reikää tekemättä :)

    • Jeesuksen-nimi-ja-veri

      Yhtä käsittämätöntä on sekin kuinka Jeesus tuli opetuslasten luokse, vaikka ovet oli lukittu: Miksi vielä kyselet kuinka Jumala Pyhä Henki pääsee ihmisen sisälle. Jumala on myös Pyhä Henki ja Hän näyttää maailmalle synnin vanhurskauden ja tuomion. Tässä tilanteessa ihmisen omatunto syyttää kuin rakkikoira ja ihminen menee psykiatrille apua etsimään. ja psykiatri määrää rauhoittavia lääkkeitä. Koska heistä kumpikaan ei tunne Pyhää Henkeä.
      Pyhä Henki on PYHÄ ja Hän neuvoo ihmistä antamaan koko syntisen elämän Jeesukselle ja kun ihminen pyytää synnit anteeksi niin Jeesuksen Veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä, Sen jälkeen antaa kastaa itsensä Isän Ja Pojan ja Pyhän hengen nimessä niin hän saa Pyhän Hengen lahjan.

      Joh 20:26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa,
      ja Tuomas oli heidän kanssansa.
      Niin Jeesus tuli,
      ovien ollessa lukittuina,
      ja seisoi heidän keskellään
      ja sanoi:
      "Rauha teille!"

      Sitten hän sanoi Tuomaalle:
      "Ojenna sormesi tänne
      ja katso minun käsiäni,
      ja ojenna kätesi
      ja pistä se minun kylkeeni,
      äläkä ole epäuskoinen,
      vaan uskovainen."

      Tuomas vastasi
      ja sanoi hänelle:
      "Minun Herrani
      ja minun Jumalani!"

      Jeesus sanoi hänelle:
      "Sentähden,
      että minut näit,
      sinä uskot.
      Autuaat ne,
      jotka eivät näe
      ja kuitenkin uskovat!"

      • Anonyymi

        Minä tulin uniisi, näitkö sinä minut.
        Kirjoitettu on vain tekstiä.


    • Hengenvallassa

      Pyhä henki voi mennä sisälle,jos varomattomasti pyllistää uimahallin saunassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe