Grammy-palkinnon saanut Gladys Knight ylistää Ray Charlesia
Jake Rogers, toimittaja, Daily Universe, 15. helmikuuta 2005
Sunnuntaina Grammy-palkinnon Ray Charlesin kanssa äänittämästään duetosta saanut Gladys Knight sanoi, että Charlesin saama huomio Grammy-palkintotilaisuudessa oli aivan ansaittua.
“Tämä on minulle suurenmoinen kunnia“, Knight sanoi. “Afroamerikkalaiset sankarit eivät yleensä saa ansaitsemiaan kunnianosoituksia, etenkään kuoltuaan. Ray on ikoni. Hän todella oli saamansa neron tittelin arvoinen. Tiedän hyvin että hän oli ihmeellinen. Olen tuntenut hänet suurimman osan elämästäni.“ Knight ja Charles saivat parhaasta gospel-esityksestä myönnetyn Grammy-palkinnon duetosta “Heaven Help Us All“, jonka he äänittivät yhdessä hieman ennen Charlesin kuolemaa. Äänitys oli Charlesin viimeinen ennen poismenoaan. Knight sanoi, että gospel-musiikilla oli valtava merkitys Charlesin elämässä. “Kappale, jonka molemmat päätimme nauhoittaa, oli “\\\'Heaven Help Us All\\\'“, hän kertoi. “Ray on tehnyt monia tuollaisia lauluja elämänsä aikana. Gospel oli hänelle aina perustana, koska se liittyy hänen lähtökohtiinsa. Se on meidän molempien lähtökohta.“ Knightin syvällä gospelmusiikissa olevat juuret ovat tulleet esiin hänen viimeaikaisissa töissään. Hän on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon käännynnäisjäsen ja kertoo musiikkinsa kautta muille rakkaudestaan Herraan. Jonkin aikaa sitten hän julkaisi albumin yhdessä myöhempien aikojen pyhistä koostuvan The Saints Unified Voices -kuoron kanssa.
“Haluan tämän [kuoron] toimivan Herran apuvälineenä ja välikappaleena“, Knight sanoi. “Hänellä on monia, monia tapoja välittää sanomansa eteenpäin. Ennen ihmettelin miksi Hän on antanut minun olla maisemissa niin pitkään – tiedättehän miten asiat tällä alalla ovat nykyään. Kun kohotin henkeni, tajusin, että Hänen tarkoituksenaan kaiken aikaa oli käyttää minua tällä tavoin.“
Knight aloitti laulamisen lapsuudessaan veljensä, siskonsa ja serkkujensa kanssa. Ajan mittaan he tulivat tunnetuiksi nimellä Gladys Knight and the Pips. Yhtyeellä oli monia hittejä 60- ja 70-luvuilla, ja heidät luettiin legendaarisen Motown-levymerkin huippuartistien joukkoon. Knight sanoi olevansa iloinen siitä, että saa toteuttaa omaa musiikillista kiinnostustaan tässä vaiheessa uraansa. “Minulla on nyt evankeliumi“, hän sanoi. “Kaiken tämän ajan jälkeen saan tehdä vapaasti mitä tahdon, ja voin käyttää Herran minulle antamia lahjoja mihin sitten haluankin. Ja minä haluan palvella Häntä.“

Vastaukset 9
Vanhimmat
hänen levyjään kzion.com issa! Hyvää musaa!!
Mikä oli tämän aloituksen pääajatus? :(
Nythän on niin, että tunnemme toki joitakuita "kuuluisia", amerikkalaisia tai muita, musiikkibisneksessä tai viihdemaailmassa vaikuttavia mormoneja. Mitä sitten. Olisiko ajateltava niin, että se jotenkin todistaa kirkon totuudesta. Näin me aina ennen ajattelimme ja m-kirkko tietysti kursailematta käyttää mainosvaltteina menestyneitä ihmisiä. Onhan se ihan ok, luultavasti.
Muistamme hyvänä esimerkkinä takavuosilta Osmond-klaanin ja raha haisi silloinkin. Kyllä tuli paljon käännynnäisiä, kun pikku tytöt kirkuivat Donnyn perässä. Perhe oli organisoitu myös tähän käännyttämistyöhön. Virlin vaimo vastasi fanien mormonikysymyksiin.
Mutta kaikki ihmiset ovat kuitenkin saman arvoisia. Jos joku kuuluisa amerikkalainen on mormoni, niin so what. Sehän on amerikkalainen uskonto.
Tunnetuin biisi on Bondin, lupa tappaa tunnusmelodia. Ilmeisesti lauloi tämän tunnarin sydämestään, kun oli kerran more money.
Ajatukseni oli kertoa siitä kuinka eräs kuuluisa afro-amerikkalainen laulajatar haluaa käyttää kykyjään viedäkseen evankeliumin sanomaa eteenpäin.
Muistathan sinäkin ne monet monet syytökset joissa kirkkoamme on syytetty rasistiseksi.
Tämä nyt oli vain yksi esimerkki onnellisesta ja tasapainoisesta tummaihoisesta jäsenestä kirkossamme.
Amerikkalaisesta uskonnosta olen aivan eri mieltä
kanssasi .... kyllähän siellä on paljon eri uskontoja mutta Myöhempien Aikojem Pyhien Jeesuksen Kristksen Kirkko on MAAILMANLAAJUINEN uskonto ja toimii jokaisessa maassa sen maan lakien mukaan,
Näin meillä Suomessakin!!!
Ei kai siitä ole kuin ihan jokunen vuosi kun liittyi, alkoi varmaan suosio hiipua ja sai mormoniväestä instant publicin.
Gladys Knight hyötyy mormonikirkosta, koska hänen uransa ja suosionsa oli hiipumassa. Mormoneista hän sai välittömästi uskollisen kuulijakunnan.
Mormonikirkko puolestaan hyötyy Gladysistä, koska häntä on helppo näytellä ympäriinsä juuri tuossa mielessä: katsokaa nyt, meillä on mustia mukana, emme me ole rasisteja ollenkaan.
Joopa joo. Vain hiukan yksinkertaiset nielaisevat tuon.
eli kikään ei teille anteille kelpaa, mutta ei siinä ole mitään uutta!
sehän on se teidän asenne!
jostakin aivan muusta kuin siitä että onko mormonikirkolla näyttää joku mustaihoinen julkimo vai ei.
Kirkon johto on vitivalkoinen. Ja pelkkiä miehiä.
* Mar 16 05:46 Why Gladys Knight is great for the church (Tal Bachman)
. o Mar 16 06:05 Packer will get in..and then blow it all to hell (ali)
. o Mar 16 06:52 My late brother, the cool TBM... (Stray Mutt)
. o Mar 16 07:19 Only one idea (Backwoods hick)
. o Mar 16 07:36 We haven't been able to hear Bach or Beethoven or Haydn (Laur)
. o Mar 16 08:25 You mean to tell me... (Lurker)
. o Mar 16 09:15 Re: Why Gladys Knight is great for the church (gordy b.)
. o Mar 16 09:47 Mark E. Petersen must be rolling in his grave. (Makurosu)
. o Mar 16 10:06 Is Boyd K. Packer down with all this ? (anon)
.. Mar 16 10:43 Re: Is Boyd K. Packer down with all this ? (SEcular Priest)
Subject: Why Gladys Knight is great for the church
Date: Mar 16 05:46
Author: Tal Bachman
While I was out of town I saw Gladys Knight on TV talking about her new album, "One Voice", done with a Mormon choir.
Anyway, I think Gladys Knight is great for the church. As I said in another post, it will be wonderful for all the crackers in church to finally learn how to clap on the two and four, rather than on the one and three like most white people do.
Also, Gladys says that GBH's given her the go ahead to liven up church sacrament meetings. Since there are millions of people like Gladys who, for various reasons, will never figure out that Joseph didn't tell the truth about his experiences, it can only be a good thing that sacrament meetings move from being generally boring endurance tests to something that might really be a memorable weekly experience - maybe even resemble something like an actual "worship" service, that includes frequent references to people like, say, Jesus. Maybe - even become enjoyable.
This might hasten the GBH-directed slide toward normalcy, which of course, would be equivalent to the obliteration of the church as we know it, but who cares? Since it isn't what it claims, just like the others as far as I can see, anything that helps it serve better the humans unaware it's a fraud is probably a good thing. As it exists right now, it's probably THE blandest, most torturous general "worship service" in all Christendom. Why not spark it up with some "Midnight Train to Kolob"?
Maybe then, by the time Gladys finishes her world "LDS Negrification" tour (can you see the Sandy 168th ward getting down?), Monson will have introduced sacrament meeting puppet shows to kind of go along with the swell stories he'll probably insist everyone start telling ("We hereby ask that members refrain from using or referring to the scriptures in sacrament meeting, and instead concentrate on humourous anecdotes about little kids with lost dollies, sick frogs, and yummy peppermint sticks").
Any other ideas for livening up LDS sacrament meetings?
T.
Subject: Packer will get in..and then blow it all to hell
Date: Mar 16 06:05
Author: ali
and we'll be right back where we started from.
But, as long as we're dreaming...
How about a little, "you tell them sister", and "amen"...or better yet..."sit your ass down brother". Maybe you'd get me back for a Sunday or two a month.
Subject: My late brother, the cool TBM...
Date: Mar 16 06:52
Author: Stray Mutt
...loved all kinds of music. He also lived in Richmond, VA for a while where the ward had a number of people of color. So as my brother's health declined he outlined what he'd like at his funeral. One of his requests was for an African-American friend of his -- a woman with a wonderful mezzosoprano voice -- to sing a particular LDS hymn in gospel music style. She brought her own accompanist -- an old black man who really put the swing and swoon into it, filled it with arpeggios and flourishes, tearing down the stiff Yankee Puritan nature of the song and rebuilding it with soul and passion. It was a beautiful thing, but a sister was a little aghast.
I think if I were a church going guy, I'd want such a performance, maybe with another number by a full on black gospel choir and band.
Subject: Only one idea
Date: Mar 16 07:19
Author: Backwoods hick
Let me preach!!!!!!!!!!!
Subject: We haven't been able to hear Bach or Beethoven or Haydn
Date: Mar 16 07:36
Author: Laur
for years in sacrament meetings because Packer didn't like it, but now we get to hear Africanized music?
What does BKP have to say about that?
Subject: You mean to tell me...
Date: Mar 16 08:25
Author: Lurker
just when I decide to leave they make the meetings tolerable...even enjoyable...dayum if that aint the story of my life. I guess I'll just have to sit and eat worms.
Then again...maybe not.
Sacrement was alway a good time for insomniacs to catch up on their beauty sleep.
Subject: Re: Why Gladys Knight is great for the church
Date: Mar 16 09:15
Author: gordy b.
Go forth Gladys and be our token bla,, err........ spread the gospel as only you know how. Between you and Thurl, we out to be able to show the world we really aren't the bigots we seem to be.
Gosh, we are up to 5 of those special African spirits in our congregation. We are truly diverse!
Now Gladys and Thurl, you 2 go and do what your kind of people do! Be black for us! Put a little extra into that Sandy 168th ward. They are really a bunch of tight-asses with less sense of rhythm than even Ol' Joe Fielding!
Subject: Mark E. Petersen must be rolling in his grave.
Date: Mar 16 09:47
Author: Makurosu
I'll never forget the day I turned on the tube and saw Gladys Knight singing with the Mormon Tabernacle Choir. I thought "I have now seen absolutely everything."
Too bad Pink Floyd never joined the Church.
Subject: Is Boyd K. Packer down with all this ?
Date: Mar 16 10:06
Author: anon
Of course, since many of the new converts are in Africa this is just another way for the cult to lure in more unsuspecting people.
Subject: Re: Is Boyd K. Packer down with all this ?
Date: Mar 16 10:43
Author: SEcular Priest
Did Ms. Knight really get an assignment from GBH to spice up the music? Can anyone give us a reference other than she said that.
What's with GBH? I agree that some of our music sucks but there is an element of spirituality to some of the hymns vs going to a Southern Baptist church or some evangelical church that has rocks concert bands. What is GBH thinking?
Many years ago I was in therapy with a non Mormon therapist and we were discussing the church. he had read in the papers where the church had gone into Africa. He told me that "this will cause the Church as you know it to change in a very drastic way, and that the issues I had now will be small in compassion to what will happen with the these people in Africa start to come into the Church and want leadership positions and control. Its also going to create another problem as they have no money like you have been giving to your church."" I guess in some ways he was more prophetic than GBH. I listened to this therapist and that is why I am not a TBM anymore.