Koko raamattu on jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen

halipilipula

2. Tim. 3:16

Koko Raamattu on kirjoitettu Jumalan hengen ohjauksessa, ja se on hyödyllinen opettamisessa, ojentamisessa, oikaisemisessa ja oikeaan toimintaan valmentamisessa, [UMK]

Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, [KR33/38]

Vakuttaa siltä ettei kirjeen kirjoittajasta ja ajankohdasta ol täyttä yksimielisyyttä. Eli kirjoitusajankohta on jotain välillä 61 - 150, mikä on jo huomattavan leveä haarukka.

Sitten tuosta koko raamatusta, joka kovasti mielellään halutaan tulkita niin, että sillä tarkoitetaan nykyistä protestanttista raamattua, mikä taas on mahdotonta ottaen huomioon milloin kirje on kirjoitettu.

Vanhan testamentin kokoelman muodostumisesta:

" n. vuosina 250 eaa.–70 jaa.) ei vielä ollut olemassa suljettua, lopullista ja auktorisoitua Heprealaisen Raamatun kirjakokoelmaa. Tällainen oli vasta muotoutumassa"

Lisäksi eri ryhmillä oli erilaisia versioita eri kirjoituksista:

"Qumranin tekstilöydöt ovat osoittaneet, että ajanlaskumme taitteen tienoilla Hepralaisen Raamatun kirjoista oli samanaikaisesti olemassa erilaisia käsikirjoituksia. "

http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/tutkimuksen/kaanon2.html

Sitten siitä uuden testamentin kaanonista, jolla tarkoitetaan "kirjoitusten kokoelmaa, jonka jokin uskonnollinen yhteisö katsoo sisältävän uskontonsa keskeisimmän sisällön ja sitovat periaatteet. "
Sanotaan, että on huomattava ettei kirjoituksia suinkaan kirjoitettu jotain uutta testamenttia varten, vaan ne syntyivät esim. tarpeesta joita erilaiset ongelmat nostivat esiin.
Varhaiskristittyjen käytössä olivat vanhan testamentin kirjoituksia: laki, profeetat ja kirjoitukset. Näitä on sitten käytetty kirjoitettaessa uusia kirjoituksia, joista osa on päätynyt nykyiseen uuteen testamenttiin.
Irenaeus on ensimmäinen, joka viittaa neljään evankeliumiin ja perustelee niiden lukumäärää mm. maan neljällä pilarilla tms. (n. 185 ya).

Todenneäköisesti ensimmäisen uuden testamentin kaanonin loi Markion, jonka kokoelma ei suinkaan sisältänyt samoja kirjoituksia kuin nykyisin uudessa testamentissa on. On jopa epäilty, että hänen kaanoninsa antoi alkusysäyksen muiden kokoelmien muodostamiseen, mikä ei ole lainkaan epäilyttävää, sen verran uskovaiset riitelevät keskenään oikeista näkemyksistä. Markion eli n. 85-160 ya.

Nykyinen uusi testamentti alkoi hahmottumaan 300-luvulla, erilaisten kiistelyjen ja näkemyserojen saattelemina.

"Vasta Aleksandrian piispa Athanasios esittää vuonna 367 jaa. lähettämässään pääsiäiskirjeessä sellaisen Uuden testamentin kanonisten kirjoitusten listan, joka vastaa nykyisen Uuden testamenttien sisältöä. Hänkin kuitenkin siteeraa yhdessä teoksessaan Hermaan Paimenta "Jumalan sanana" (De incarnatione 3). Edellä mainitussa pääsisäiskirjeessään hän myös mainitsee, että Hermaan Paimenta ja Didakhea voi hyvin lukea yksityisesti. "

Kuitenkaan kaanonkeskustelu ei loppunut tähän: " Keskustelu Ilmestyskirjan asemasta myös jatkui, erityisesti idässä, mutta myös Espanjassa jotkut asettivat sen kanonisen aseman kyseenalaiseksi vielä 600-luvulla. Reformaationkin aikana käytiin kaanonkeskustelua. Martti Luther sijoitti Heprealaiskirjeen, Jaakobin ja Juudan kirjeen sekä Ilmestyskirjan saksankielisen Uuden testamentin käännöksensä loppuun eikä ulottanut niihin sivunumerointia, koska hän ei pitänyt näitä tekstejä muiden kanonisten tekstien veroisina."

http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/tutkimuksen/kaanon.html

Nykyisin katolisen kirkon käyttämässä raamatussa on 70 kirjaa kun protestanttisessa niitä on 66.
Voisi sanoa, että on huomattavaa mutkien oikomista, suoranaista ihmisten harhaanjohtamista uskonnon nimissä esittää, että uuden testamentin kirjoitukset olisi yhtä kuin nykyinen protestanttinen raamattu. Voisi sanoa, että se on jopa valehtelua, en kuitenkaan epäile etteikö tähän syyllilstyisi joku muukin kristillinen ryhmä kuin Jehovan todistajat.

Kun sitten joku ryhmä kuitenkin perustelee teologiaansa sillä, että koko raamattu on hyödyllinen ja henkeytetty, olisi suotavaa tarkastella mitä kaikkea tämä ryhmä kuitenkin erilaisten selitysten saattelemana ohittaa siitä "koko hyödyllisestä raamatustaan".
Toisessa aloituksessa, jossa käsitellään todistajien epämääräistä ja vaarallista veriuhrien oppia on tuotu monia kohtia esiin joissa todistajat eivät katso raamatun toimivan kokonaisuudessaan hyödyllisenä. Tähän voisi listata muutamia lisää varoitukseksi kaikille kansoille.

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halipilipula
    • Olenmiettinyt

      Siksikö Jehovan todistajat sanoo uudestatestamentista että se on vain hyödyllistä luettavaa ja sieltä voi sitten vapaasti poimia pelkkiä sopivia kohtia.

    • " Koko raamattu on jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen "
      HOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHO!
      Niin, no voihan satukirja olla sitäkin.

    • järjestöntodistamista

      "Sitten tuosta koko raamatusta, joka kovasti mielellään halutaan tulkita niin, että sillä tarkoitetaan nykyistä protestanttista raamattua, mikä taas on mahdotonta ottaen huomioon milloin kirje on kirjoitettu. "

      Jehovantodistajat ovat varsin tietämättömiä Raamatun syntyhistoriasta ja heille tuo jae tarkoittaa koko nykyistä Raamattua, erityisesti UM-käännöstä ja sekin nimenomaan hallintoelimen selittämänä ja tulkitsemana. Jehovantodistajat opetetaan suorastaan palvomaan Raamattua ja 2. Tim. 3:16 on usein toisteltu jae kirjallisuudessa ja valtakunnansalilla harjoitettavassa indoktrinaatiossa.

      Illuusio Raamatun henkeytyksestä ja erehtymättömyydestä on tärkeää jehovantodistajien uskonnon kannalta, sillä jos tieteellisen raamatuntutkimuksen tulokset hyväksyttäisiin ja Raamatun virheitä, ristiriitoja ja kummallisuuksia muutenkin tarkasteltaisiin avoimesti, myös järjestön ja hallintoelimen asema joutuisivat uudelleenarvioitaviksi.

      • NastuSimo

        "Jehovantodistajat ovat varsin tietämättömiä Raamatun syntyhistoriasta ja heille tuo jae tarkoittaa koko nykyistä Raamattua, erityisesti UM-käännöstä ja sekin nimenomaan hallintoelimen selittämänä ja tulkitsemana"

        -Lahkojohto on itseasiassa väärentänyt Raamatun.
        Turunen on kirjaansa ottanut kymmenisen oppineen lausunnot väärentämisestä.
        Esim. Barclayn. Tuon raamattuoppineen lausunnon, että kyseessä on törkeä väärennös, on lahkojohto edelleen väärentänyt muotoon, että Barclay muka kehuisi väärennöstä.
        Lue Turusesta yksityiskohdat.
        -Raamatunkääntäjänä oikeudenkäynnissä esiintynyt lahkojohtaja joutui myöntämään, ettei osaa Raamatun alkukieliä. Tästä on Turunen liittänyt kirjaansa valokopion oikeudenkäyntipöytäkirjasta.
        Lue Turusesta yksityiskohdat ja hämmästy.

      • viisasvalinta

        Emme tarvitse Turusen evankeliumia, emmekä hänen valokopioitaan. Bacley ja Turunen eivät ole Jumalan hengen alaisuudessa tehneet tuotoksiaan. Tutki sinä niitä ja anna toisten lukea Raamattua. Emme ole kiinnostuneita häne jutuistaa, koska luotamme lujasti Raamatun totuuteen
        Emme ole ihmisten seuraajia.

      • väsy

        Nastun kirjoittelu odoittaa täyttä tietämättömyyttä asiadta . Etkö voi itse lukea, vaan luotat jonkun opetuksiin varmistautumatta adian päikkaansa pitävyyttä.

      • viisasvalinta kirjoitti:

        Emme tarvitse Turusen evankeliumia, emmekä hänen valokopioitaan. Bacley ja Turunen eivät ole Jumalan hengen alaisuudessa tehneet tuotoksiaan. Tutki sinä niitä ja anna toisten lukea Raamattua. Emme ole kiinnostuneita häne jutuistaa, koska luotamme lujasti Raamatun totuuteen
        Emme ole ihmisten seuraajia.

        viisasvalinta 20.2.2019 1:37

        <>Emme tarvitse Turusen evankeliumia, emmekä hänen valokopioitaan. Bacley ja Turunen eivät ole Jumalan hengen alaisuudessa tehneet tuotoksiaan.><

        Tuo on tyypillistä koko harhauskon kentälle, otetaan lainaukset valikoidusti ja mikäli sopivaa ei heti löydy, niin väärennetään lainauksia, kuten Vt-seuran on tapana. Mikäli esimerkkejä haluat, niin kysy pois, tämä esimerkin kysyminen ihan vaan siksi, että Vt-seuran valheellisuudesta ei yleensä jt-piireissä ole oltu yhtään sen enempää kiinnostuneita kuin vuoden 1914 profeetallisuuden osoittamisesta.

        Mitä tulee jonkun hengen alaisuudessa väärinennusteluun, niin se tunnetaan, joten anataisitko vaikka yhden (1) kiistattoman todisteen jonkin yliluonnollisen vaikutuksesta Vt-seuran toimintaan?

        <>Tutki sinä niitä ja anna toisten lukea Raamattua. Emme ole kiinnostuneita häne jutuistaa, koska luotamme lujasti Raamatun totuuteen ><

        Tuo on tyypillistä uskonnollista nokittelua, jolla peitetään uskonnolle tyypillinen epärehellisyys. Raamattu on täytetsana ja Raamatun totuus on perusteeton hokema, josta Vt-seuran kohdalöla kuvaavin esimerkki on 1914-opetusa.

        <>Emme ole ihmisten seuraajia.><

        Tuokin on katteeton väite, Russell-Rutherford-Franz -linjan jälkeen on vaan nimet jätetty taustalle ja nyt hallintoelin on asettunut voideltujen yläpuolelle jumalaksi. Kyllä he ovat telkkarissaan ihan ihminen oloisia, sinä voit toki olla eri mieltä.

      • väsy kirjoitti:

        Nastun kirjoittelu odoittaa täyttä tietämättömyyttä asiadta . Etkö voi itse lukea, vaan luotat jonkun opetuksiin varmistautumatta adian päikkaansa pitävyyttä.

        väsy 20.2.2019 1:46

        <>Nastun kirjoittelu odoittaa täyttä tietämättömyyttä asiadta .><

        Tästä olisikin kiinnostavaa kesksutella perusteellisemminkin. Laittaisitko alustukseksi perusteet mitä tarkoitat, niin voisimme aloittaa siitä.

        <> Etkö voi itse lukea, vaan luotat jonkun opetuksiin varmistautumatta adian päikkaansa pitävyyttä.><

        Nimenomaan paikkansapitävyydestä varmistuminen on se kiinnostava ydin, jonka varassa itselleen ja muille rehellisen odottaa toimivan, siksi vaitteiden perustelu ei olisi pahasta.

    • halipilipula

      Paavali puhuu kolmannesta taivaas 2. kor. 12 -luvussa. Paavali puhuu tästä koska juutalaiseen ja tuon aikaiseen maailmankuvaan kuului monikerroksinen taivas. Talmudin mukaan taivaita on seitsemän. Raamatusta löytyy seitsemän nimitystä taivaalle, joten seitsemän niitä on oltava: vilon, rakia, shechakim, zebul,maon, machon ja araboth.
      Todistajien yritys selittää kolmas taivas painokkuudella, kun mainitaan kolme, on vain historiallisten tosiasioiden ohittamista. Kyse ei ole myöskään messiaanisesta valtakunnasta.

      Raamattu pitää sisällään ristiriitaisia kuvaksia ja vanhentuneen kosmologisen käsityksen, jossa litteän maan yläpuolella kaartuu kiinteä taivaanvahvus. Tämä on raamatun käsitys, ja onhan se kyllä hyödyllinen opettamiseen, sen opettamiseen ettei raamattu ole muuta kuin ihmisten kirjoittama kirja.

      Raamattu opettaa myös, että käärme syö tomua vaikkei se sitä suinkaan tee. Raamattu opettaa myös sen, että ennen syntiinlankeemusta käärme ilmeisesti liikkui eri asennossa, koska rangaistukseksi Eevan vokottelusta se tuomittiin matamaan mahallaan. Mistään saatanasta ei puhuta halaistua sanaa luomiskertomuksessa. Kun juutalaisuus halusi tehdä pesäeron muiden kansojen uskomuksiin, ja saatana oli todettu oivaksi kohteeksi, päätettiin laittaa saatana käärmeen "käyttäjäksi".

      • mainosvaltuutettu

        Mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan ruuasta?
        Miksi Adam muuttui kuollessaan?
        Eli mitä saatana syö kuvannollisesti?
        1.korit luku 15

      • halipilipula
        mainosvaltuutettu kirjoitti:

        Mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan ruuasta?
        Miksi Adam muuttui kuollessaan?
        Eli mitä saatana syö kuvannollisesti?
        1.korit luku 15

        Luomiskertomuksessa ei puhuta mitään saatanasta, siinä tuomitaan käärme matamaan mahallaan ja syömään maan tomua vaikkei käärme edes uudemman valon mukaan ollut syyllinen tapahtumaan.
        Kertomus on paljon vanhempi kuin uuden Paavalin kirje Korintin seurakunnalle. Jälkikäteen on keksitty selityksiä sille mitä teksti oikein tarkoittaa. Alunperin se lienee ollut yhteydessä mesopotamialaisiin muihin tarinoihin ja käärmeen onkin alunperin arveltu kävelleen kahdella jalalla, syöneen samaa ruokaa kuin ihminen ja olleen puhumiskykyinen.

      • mainosvaltuutettu

        2.korin 11.14
        4Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. 15Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

        1.moos3.4
        4Silloin käärme sanoi naiselle: »Ei, ette te kuole.

        sananlasu 23.32
        mutta perästäpäin se puree kuin käärme,
        iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.
        33Silmäsi näkevät outoja,
        puheesi ovat hullun houreita.
        34Olet kuin aalloilla keskellä merta,
        kuin maston nenässä mainingeilla.

        ilmestys 20.2
        Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi,

        "Raamattu käyttää aika lailla kuvakieltä, sitä tuskin saatanakaan kieltää,
        Raamattua uskovat ja sen hyviä neuvoja soveltavat ihmiset tarjoavat hyveitä, miksi toisinaan jotkut vesittävät sen neuvoja?"

        Tuo on nyt sellaista eri raamatunjakeiden kontekstista piittaamatonta yhdistelyä, jossa toki uskovaiset ovat mestareita. Riittää kun se vaikuttaa loogiselta, niin tottahan se uppoaa kuulijoihin.

        San 23:32 puhuu viinistä ja sen houkuttelevuudesta.

        Ilmestyskirja 20 taas puhuu lohikäärmeestä, ei käärmeestä. Vaikka ensimmäistä pidetäänkin taruolentona, niin silti ne ovat kaksi eri asiaa ja lajia. Itse asiassa muinaisiin, paljon raamattua vanhempiin kertomuksiin niin luomisesta kuin jumalten välisistä kiistoista ja taisteluista kuuluu Tiamat, suolaisen veden jumalatar ja alkukantaisen kaaoksen hirviömäinen lohikäärme.
        Kun tavan mukaan uskonto haluaa saada etulyöntiasemaa toiseen katsomukseen nähden, tätä pitää tietysti ryhtyä demonisoimaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiamat

        "2.korin 11.14"

        Korinttilaiskirje nyt taas keskittyy siihen kuka on oikea kristitty ja kuka ei. Mielenkiintoista on sekin, etta jakeessa 3 Paavali kertoo käärmeen pettäneen Eevan, eikä puhu saatanasta mitään. Saatanan hän mainitsee vasta paljon myöhemmin mutta silloin on kyse valheapostoleista, Paavalin näkökulmasta katsottuna tietenkin.

    • Menkäähänentykö

      Joo, mutta Lucifer on v...tunut kun hänen luo löytää vain paatuneimmat rikolliset(maskuliiniset), Hän kaipaa feminiinistä otetta

      • halipilipula

        Mikäs tai kuka se semmonen Lucifer on?

      • enskesänätaas
        halipilipula kirjoitti:

        Mikäs tai kuka se semmonen Lucifer on?

        Tai paremminkin mikä. Grilli.

      • järkikäteen
        halipilipula kirjoitti:

        Mikäs tai kuka se semmonen Lucifer on?

        keroppa mullekkiin minkä näkönen lucifer oli.tietääkseni sitä ei ole vielä kukaan nähnyt.paljo puhutaan ja piirellään.siitä.

    • halipilipula

      Jos lakia ei kumottu, mutta tilalla on Jeesuksen rakkauden laki, silloin on ristiriitaista napsia joitakin jakeita laista mutta jättää muut huomiotta, kuten todistajat tekevät. Näin tehdään lähinnä silloin kun halutaan esittää, että istutaan Mooseksen pallilla, vaikkei pallilla ole jalkoja.

      Kun esitetään, että KOKO RAAMATTU on hyödyllinen, voidaan tarkastella vaikka lepraa koskevia säännöksiä.
      Kun jollekin puhkesi spitaali. piti hänet viedä papin pakeille, joka tarkastuksen jälkeen julisti raukkaparan saastaiseksi. Epäselvissä tapauksissa epäilyksen alaista potentiaalista sairastajaa piti pitää sisällä tietty aika, ja jos tarkastuksen jälkeen arveltiin ettei kyse ole ko. sairaudesta, hänen piti pestä vaatteensa, jonka jälkeen olisi puhdas.

      Lisäksi pitaliksi nimetään jotain toista tautia, joka ilmeisesti muistuttaa sitä muttei kuitenkaan ole, koska sanotaan, että "ja jos pappi tarkastaessaan huomaa pitalin peittävän koko ihon, niin julistakoon hän sairaan puhtaaksi; hän on kokonansa muuttunut valkoiseksi ja on puhdas."

      Pitäisikö nyt lääkäreiden luopua lääkkeistä lepran hoidossa, kun sentään on saatavilla korkeammasta lähteestä oleva pyhä teos, jossa on kaikki tarvittava ikuinen tieto, mitä nyt ihminen tarvitsee yleensä?
      Näitä löytyy ainakin 3. Moos. 13.

      • valikoivaa

        Eivätkä Jt:t noudata edes Uuden testamentin puolelta läheskään kaikkea, vaan ohittavat selviä käskyjä vedoten milloin mihinkin. Vai tietääkö joku, että jehovantodistajat pitäisivät tapanaan pestä toistensa jalkoja, voidella sairaita öljyllä, karkoittaa pahoja henkiä tai kuljettaa mukanaan miekkaa, vaikka näihin on selvät ohjeet Ut:n puolelta? Toisaalta sitten kahden todistajan sääntöön hirttäydytään täysin järjettömässä muodossa. Saarnaamisen malliksi kaivetaan se, kun Jeesus lähetti opetuslapsia kaksittain, mutta senkin suhteen ohitetaan Jeesuksen ohjeet siitä, ettei laukkua tai jalkineita pitänyt ottaa.

      • pysyjärkevänä
        valikoivaa kirjoitti:

        Jalkojen pesu Raamatun kirjoittamisen aikaan oli tarpeellista, koska käytettiin sandaaleita ja tiet olivat hyvin pölyisiä. Täällää tuntuisi varmaan oudolta, jos käskettäisiin ottamaan villasukat jalasta ja ryhdyttäisiin jalkojen pesuun. Jeesus opetti sillä toisten palvelemisen tärkeyttä, se ei kuulunut palvontamenoihin. Sanoma, josta he puhuivat oli tärkein. Mitä luulet, että ihmiset sanoisivat, jos kulkisimme miekkojen kanssa? Taitaisi tulla paljon soittoja 112:teen.
        Saarnaamistyössä Jeesus jätti meille mallin ja sitä noudatetaan ahkerasti.
        Todellisuudentaju on myös tarpeen tänne kirjoittamisessa. Sanomaa saarnataan, olosuhteet muuttuvat historian saatossa.

      • Outoatouhua
        pysyjärkevänä kirjoitti:

        Jehovan todistajien palvontamenoihin kuuluu m.m. kolehdin kerääjien haukkuminen, mutta salilla oleva maksupääte on hieno juttu. Myös alati tulevat lahjoitusrahojen kerjäämiset lavalta on hieno juttu.

        Jeesus jätti mallin saarnaamistyöstä, sanomalla : "älkää menkö talosta taloon" mutta mitä tekevät Jehovan todistajat?
        Ei Hän myöskään jättänyt mallia tuppisuuna seisomisesta kärryjen takana.
        Teette lähes kaiken juuri toisinpäin mitä Jeesus sanoi.
        Ja kun katselee teidän hidasta maleksimista talojen välillä, ei tule mieleen "ahkerasti" vaan tuntien/minuuttien kerääminen.
        Missä on sinun todellisuustaju?

      • pysyjärkevänä kirjoitti:

        pysyjärkevänä 20.2.2019 7:42

        <>Sanoma, josta he puhuivat oli tärkein.><

        Tästä ei juurikaan voi olle eri mieltä. Niinpä onkin kiinnostavaa pohtia raamatun UT:n valossa millaisia yksityiskohtia tuossa sanoma aikoinaan oli. Saarnasiko ensimmäisen vuosisadan porukka jossain vaiheessa, että lopun aika alkoi 1799 ja toisessa vaiheessa sen alkaneenkin 1914? Katsotaan kuinka sanoma meni Raamatun mukaan:

        ”Mutta nämä kohtasivat heitä toistuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.” (1. Kor. 10:11 UMK)

        Kukin voi tuosta päätellä keihin viitataan ”meille”-sanalla.

        Saarnasiko ensimmäisen vuosisadan porukka jossain vaiheessa, että Jeesus palaa näkymättömästi vuonna 1874 ja toisessa vaiheessa Jesuksen palaavankin näkymättömänä vuonna 1914? Katsotaan kuinka sanoma meni Raamatun mukaan:

        "Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan. Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan." (Matt. 16:27, 28 UMK)

        Tuosta sitten päättelemään mille aikakaudelle Jeeus sijoitti paluulupauksensa ajankohdan. tässä sitten ajanlaskumme alun porukan ajatus siitä odottiko porukka Jeesuksen paluuta omana elinaikanaan:

        ”Katso! Sanon teille pyhän salaisuuden: Emme kaikki nukahda kuolemaan, mutta meidät kaikki muutetaan, tuokiossa, silmänräpäyksessä, viimeisen trumpetin aikaan. Sillä trumpetti soi, ja kuolleet herätetään turmeltumattomina, ja meidät muutetaan.” (1. Kor. 15:51, 52 UMK)

        Ja kun sanomasta on kyse, niin katsotaan missä vaiheessa Jeesuksen kuuluisan kehotuksen (Matt. 24:14) toimeenpano oli Paavalin mukaan tuolla ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla:

        ”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)

        Itselleen ja muille rehellisen ihmisen on helppo päätellä missä laajuudessa ko. sanomaa oli tuolloin saarnattu.

        <>Saarnaamistyössä Jeesus jätti meille mallin ja sitä noudatetaan ahkerasti. ><

        Millähän jakeilla Raamatun UT asettaa ehdoksi saarnaamisen suorittamisen kahdesti kaikessa maassa mitä taivaan alla on?

        <>Todellisuudentaju on myös tarpeen tänne kirjoittamisessa.><

        Sitä tuossa yritin haarukoida Raamatun valossa, millaisen todellisuuden sinä löydät lainatuista jakeista?

        <> Sanomaa saarnataan, olosuhteet muuttuvat historian saatossa.><

        Miten olosuhteiden muutos on muuttanut yllä olevan valossaRaamatun tekstisisältöä sen sanoman suuntaan, jota Vt-seura vetää nyt 2000 vuotta UT:n ajan jälkeen?

      • valikoivaa
        pysyjärkevänä kirjoitti:

        Jalkojen pesu Raamatun kirjoittamisen aikaan oli tarpeellista, koska käytettiin sandaaleita ja tiet olivat hyvin pölyisiä. Täällää tuntuisi varmaan oudolta, jos käskettäisiin ottamaan villasukat jalasta ja ryhdyttäisiin jalkojen pesuun. Jeesus opetti sillä toisten palvelemisen tärkeyttä, se ei kuulunut palvontamenoihin. Sanoma, josta he puhuivat oli tärkein. Mitä luulet, että ihmiset sanoisivat, jos kulkisimme miekkojen kanssa? Taitaisi tulla paljon soittoja 112:teen.
        Saarnaamistyössä Jeesus jätti meille mallin ja sitä noudatetaan ahkerasti.
        Todellisuudentaju on myös tarpeen tänne kirjoittamisessa. Sanomaa saarnataan, olosuhteet muuttuvat historian saatossa.

        "Täällää tuntuisi varmaan oudolta, jos käskettäisiin ottamaan villasukat jalasta ja ryhdyttäisiin jalkojen pesuun."

        Vielä oudommalta tuntuu se, että pedofilialle vaaditaan kaksi todistajaa, vaikka rikosten tutkintamenetelmät ovat aivan eri tasolla kuin tuhansia vuosia sitten. Eikö kahden todistajan säännön perimmäinen tarkoitus kuitenkin ole riittävän varmuuden saaminen?

        "Mitä luulet, että ihmiset sanoisivat, jos kulkisimme miekkojen kanssa?"

        Eihän teitä pitänyt häiritä se, mitä ihmiset sanovat. Korkeintaan se on vainoa, joka osoittaa teidän olevan oikeassa.

        "Saarnaamistyössä Jeesus jätti meille mallin ja sitä noudatetaan ahkerasti."

        Ei Jeesus käskenyt koluta läpi samoja alueita kerta toisensa jälkeen, vaan pölyt piti kopistaa jaloista, jos jossain kaupungissa ei sanomaa otettu vastaan. Evankeliumi on täällä päin maailmaa jo saatavilla kaikille kiinnostuneille. Jos haluaisitte tehdä oikeasti merkittävää työtä sen levittämiseksi, pitäisi mennä kaukoitään tai arabimaihin, mutta helpommalla kenttätunnit toki täällä saa.

      • Paipapum
        Outoatouhua kirjoitti:

        Jehovan todistajien palvontamenoihin kuuluu m.m. kolehdin kerääjien haukkuminen, mutta salilla oleva maksupääte on hieno juttu. Myös alati tulevat lahjoitusrahojen kerjäämiset lavalta on hieno juttu.

        Jeesus jätti mallin saarnaamistyöstä, sanomalla : "älkää menkö talosta taloon" mutta mitä tekevät Jehovan todistajat?
        Ei Hän myöskään jättänyt mallia tuppisuuna seisomisesta kärryjen takana.
        Teette lähes kaiken juuri toisinpäin mitä Jeesus sanoi.
        Ja kun katselee teidän hidasta maleksimista talojen välillä, ei tule mieleen "ahkerasti" vaan tuntien/minuuttien kerääminen.
        Missä on sinun todellisuustaju?

        .." Jeesus jätti meille mallin saarnata , "
        Höh , sana saarnata syntyi vasta Normannikuninkaien aikaan Englannissa , Richard II ; n aikaan , kun suuria kivikatedraaleja alettiin rakentaa , Piti nostaa papin pönttö seinälle , jotta kaikki olisivat kuulleet , Saarnata ; - paasata pöntöstä , ; englannin sanakirja ,
        Tuskin jeshua kanteli saarnapönttöä mukanaan ,
        Ei jeshua ollut Kristitty , eikä Pauluskaan , vaan ns, Kristinoppi syntyi Antiokiassa yhtenä opin haarana , kun Jeshua samaistettiin auringonjumala Soliin , jonka arvonimi oli Khristos , vapauttaja ,
        Paulus ja jeshua olivat iuutalaisia , ; niinhän Paulus sanoikin .
        Ja Jeshua sanoi , että hänet oli lähetetty vain Israelin kadonneitten lampaitten tykö , -

    • Ovella kävi 2 jehovaa. Ihmeellistä.

      • järkikäteen

        olisit pyytännä pöytään olis tarjolla veri palttua.

    • Roskiinkiitos

      Muistitkos sanoa kun kerran niin ystävällisiä ovat:"tuossa roskapussini vietäväksi taloyhtiön jätepisteeseen.Tuohon suuntaan."

      • Eroskatides

        Vetoamiseksi lahkon omalla logiikalla voisi perustella roskapussin viemistä sillä että kehutte itsenne vartiotorneissa hyväkäytöksisiksi.

        Vartiotorniseura kirjoittaa vartiotornit. Se myös neuvoo värvättynsä puhumaan vartiotornista ikään kuin se olisi kaikkien värvättyjen yhteinen todistettu ja kiveen hakattu mielipide.

        Siihen vartiotorni kyllä pyrkiikin.
        Toisaalta se on kirjoittanut kansikuva-artikkelin siitä, kuinka paljon värvättyjä on lahkosta erotettu. Pointti oli kuitenkin nyt siinä, että jäljellä olevien on syytä tuntea olevansa jonkinlaista valioväkeä.

        Mutta se välittyy artikkelista, että erotetut ovat vain kiinnijääneitä "lahkorikoksista" (joista pahin on ajattelurikos eli vartiotornin epäileminen). Näin siitä huolimattakin, että värvätyillä on käräytysvelvollisuus kanssavärvättyjensä moitittavasta käytöksestä.
        Ja että jäljellejääneet ovat sitten vain rikkeistään kiinnijäämättömiä.

        Paipapumin muistan joskus kertoilleen tästä syvällisemminkin.

        Eroskatides kirjoitti:

        " syvällisemminkin ..." - Ahah ...
        oliskohan se ollut se tapaus kun kerroin , juuri ennen kuin Jeltsin hajotti NL ;n ; että VT- Lehti Kirjoitti ARtikkelin nimeltä " Harmagedonin Myrskypilvet , " jossa kerrottiin Kommunismin olevan se J-n vasara , jolla hän murskaa koko maanpiirin ,
        Se vasara taas liittyi jotenkin siihen aikaisempaan taruun " Vuoren vanhuksesta " , joka istui vuoren huipulla kivivasara sylissään , Kyse oli kai Viikinkien Thorista ,
        se oli hyvä ennustus , Koska heti sen jälkeen Neuvostoliitto hajotti itsensä Valkovenäjällä , eräässä vanhassa talossa . Ekana opimuksen allekirjoittajana oli Belarusin Suskevits', ja kysyisinkin iitä aiheesta , olisiko sinulla vielä lisää hyviä ennustuksia ,

    • järkikäteen

      kyllä. on mutta. vaan kristillinen.raamattu ei jehovan kopio

      • Paipapum

        jep,
        Aikakirjoissa , tai kun, kirjoissa kerrotaan , miten israel ja Juuda sotivat Har mediggon rinteellä iltapäivän , ja siinä kämmenen kokoisella rinteellä kaatui 500,000 miestä.israelilainen arkeologi selosti dok, ohjelmassa tuon ,
        SIIs enemmän kuin 2 maailmansodassa STalingradissa 3 kuukauden aikana.
        hyvä suoritus , kun partaukot tappoi toisiaan heinäseipäillä ,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe