Mikä Sinisen Divisioonan kondomien kohtalo?

Söikö sotilaat ne nälkäänsä Raatteentiellä?
853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Luulivat jätkät pääsevänsä panolle Oulussa ja Kajaanissa mutta toisin kävi. Riehuva ja raiskaava humalainen roskajoukko sai maistaa Kainuun korvessa talvipakkasta.

Äänestä

Jospa ne luovutettiin myöhemmin sotakorvauksena Berliinin reissuun. Pohjoisissa olleille itäisen Saksan ja Berliinin alueelta kotoisin olleille antoi osviittaa siitä mitä hameväelle twhtiin 1945 poikien palellessa Norjassa ja Suomessa. Suomalaiset varmasti olivat kertoneet puna-armeijan kondomivankkureista yhteisissä ilanvietoissa. Sama sakkihan oli panemassa Saksassa jo Napoleonin aikoina.

Äänestä

Sotasaaliskortonkeja yrittivät kaupata vielä 1990-luvullakin...

https://seura.fi/asiat/tutkivat/mihin-skpn-valtava-omaisuus-katosi/

Neuvostoliitosta lähdettiin tuomaan katamaraaneja, sinkkiämpäreitä ja hiomakiviä. Rahaa sijoitettiin myös ravihevosiin, jotka hitautensa vuoksi söivät enemmän kuin toivat, ja neuvostokondomeihin, joiden luotettavuus oli samaa luokkaa kuin emomaan poliittinen järjestelmä.

Äänestä

Kumit olisi olleet tarpeen ryssille itselleen, sillä yli puolet vei tippurin ja kupan kotiinviemisinä palattuaan sodasta. Ryssillä ei ollut antibiootteja tautien hoitoon ja ne itse epäili saksalsisten tahallista salajuonta tautien levittämisessä. Tolliskot eivät itse tajunneet kuinka kymmenet kerrat raiskatuiksi joutuneet saksalaisnaiset saivat joltain taudin ja seuraavat ryssän sontiaiset kaikki saivat jne.

Maatuskat oli tohkeissaan sotasaaliistaan, joita koetettiin parannella vieä pitkään 1950- luvulle...

Äänestä
  • Eihän siellä vieläkään ole seksivalistusta kouluissa.

    Äänestä

Nähtiin etappisikoja heiluttelemassa niitä lotille.

Äänestä
  • Saksalainen ei neukkulaatuun luottanut kuin aseen pataraudassa. Kuoppaan rakennettuun neuvostovessaankaan eivät menneet ennen maavessan ympäristön siivoamista. Suomessa vedettiin noihin aikoihin yleensä paljaalla ja käytiin riulla.

    Äänestä

Venäläinen tarvitsee kaksi keppiä mennessään paskalle Siperiassa. Toinen keppi lyödään pystyyn ja siihen laitetaan takki ja hattu. Toisella kepillä hätistellään susia loitommalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toveri-Eino-Rahja kirjoitti:

Söikö sotilaat ne nälkäänsä Raatteentiellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu