Hän välttelee, vaikka voisi ohimennessään pysähtyä. Voitaisi puhua asiat halki, poikki ja pinoon. Sattuu, ahdistaa, vituttaa. Ei, en syytä häntä. Syytän itseäni, miksi olen tälläinen? En tarvitse tähän sen kummemmin vastauksia, oli pakko purkautua. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Tuntuu, että hän pitää tunteitani pilkkanaan
Vilahduksia
33<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Edes yrittänyt aloittaa keskustelua?
Oletko mies vai nainen? Olisin voinut kirjoittaa ihan saman tekstin.
Nainen.
Ehkei tiedä että on tunteita?
Ei varmaksi tiedä.
En pidä pilkkana. En oo missään vaiheessa pitänyt.
Voi kun se olisi noin. Tilanne on kestämätön. Jos olisi sulle, haluaisitko puhua ajattelemasi henkilön kanssa ja voisitko viestiä halustasi jotenkin?
Miten viestiä? Suoraan en enää laita viestiä. En tavallaan edes voi.
Jollain toisella tapaa, ymmärrän, että suoraa viestiminen on hankalaa. Niin se on minullakin. Pysähtymällä kohdatessa tai tervehtimällä? Minusta on ikävää, että niin monella asiat on näin, eikä muutosta tule.
Niin. Onhan tuo ikävää.
Miksi sinun tilanteesi on sellainen ettet voi?
Se saattaisi mutkistaa asioita entisestään. Jos hän pysähtyisi tai osoittaisi muutoin, että voin lähestyä, pystyisin kyllä siihen.
Miten se saattaisi mutkistaa?
En halua tänne avata enempää. Sanotaanko näin, että väärinkäsityksiä on riittänyt.
Eikait sitten.
Tottakai aion kohdatessa sinua tervehtiä. Pysähtyminen sitten riippuu siitä millainen tilanne siinä nähdessä on kyseessä.
Milloin oli viimeisin "väärinkäsitystapaus"?
No riippuu minkä laskee, mutta vuonna 2017. Eli kauan sitten.
Käsitin, että minulla oli meistä kahdesta ainoana tunteita. Ei siinä jäänyt mielestäni mahdollisuutta väärinkäsitykselle.
No käsitit väärin. Itku ja sinä et tiedä, että olen miettinyt, surrut, rakastanut, kaivannut...
En oikein voi uskoa, että olisit hän. Minä kuitenkin sinkkuna olen koko ajan ollut helposti lähestyttävissä jos hän olisi kaivannut myös.
Hän ei ole kovin helposti lähestyttävissä. En varmaankaan ole kaipaamasi. Kaikkea hyvää sinulle.
EI varmasti pidä pilkkanaan. Taidat vain kuvitella.
Itse en todellakaan pidä pilkkanani. En tosin edes tiedä onko hänellä mitään tunteita minua kohtaan, tuskin on. Siksi en pysähdykään. Vaikka en haluaisi mitään muuta kuin pysähtyä.
Olen joskus sentään hidastanut hänen kohdalla. En osaa yhtään lukea tilannetta, että onko hän ilahtunut vai toivooko minun jatkavan matkaa. Sen takia usein myös poistun nopeasti paikalta, Vaikka en haluaisi mitään muuta kuin jäädä.
Tuskin pitää pilkkanaan, voiko olla pelkoa esim. miten reakoit tilanteessa? Historiassa voi olla kipeitä kokemuksia, joiden takia on varovaisempi lähestymisissä? Toisilla voi olla ikäviä tapoja, joissa joutuu tahtomattaan noloihin tilanteisiin? Siksi ei uskalla pysähdellä? Terve ihminen ei pilkkaa toista.
Voi olla yhtälailla harmissaan siitä, ettei teidän jutussa tapahdu lähentymistä? Jos hänellä vähänkin on hyviä tuntemuksia sinua kohtaan, tuskin haluaa sinulle pahaa mieltä tuottaa. Tämä syytä muistaa. Pilkka osuu yleensä myös omaan nilkkaan lopulta (pelko). Eikä anna toisesta kovin hyvää mielikuvaa, jos sille tielle lähtee.
Noin se voi olla. Tiedä sitten. Olen nyt kuitenkin saanut kasattua itseni taas ja jatkan elämääni kuten ennenkin. Oikeastaan kaikki on ihan hyvin. :)
Sä siis haluat maskuliinisen metsästys, kalastus, luolamiehen joka ottaa naisensa jos sille päälle sattuu.
Mutta kun minä olen kukkasten kerääjä, hoivaaja, luontoa ihaileva mies.
Kunnioitan naisia ja heidän toiveitaan.
Oletko aloittaja itse pysähtynyt ja koittanut keskustella? Ja onko mies kertaakaan yrittänyt kanssasi sitä samaa?
Tilanteita, joissa minä olisin voinut toimia ei ole tullut eteen hetkeen.
Minusta tuntuu ettei se nainen huomaisi vaikka tanssisin alasti. En sitten tiedä jos olisin ainoa ihminen siellä ehkä huomaisi.
Tuota sun kantsii kokeilla, mutta siis paikalla missä on muitakin ihmisiä. Kyllä tollasella vedolla itekin huomaisit onko se nainen kiinnostunut.
Näettekö toisianne töissä?
Emme.