Keskusta voi nyt rätkäyttää jopa 26 %

Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun 14. päivä. Tämän jälkeen Sipilän hallitus jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus on nimitetty. Uusi hallitus nimitetään ehkä toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Jos käy kuin Ruotsissa, se sitten venyy syyspuolelle, saattaa nimittäin perussuomalaiset olla vaan`kielenä ? tai tulevat hallitukseen, kuten 2015 kävi. Jos persuille muhkea potti vaalissa, se on hallituksen ovet auki. Jos vielä kävisi niin että Halla-aho alkaisi ensimmäisenä tunnusteleen hallitusta (jota jopa toivoisin) silloin voisi jo kohta sanoa, että meilläkin oli vasemmisto, aikanaan joka oli suurin puolueista "SDP" myös SKDL oli aikanaan suuri, jopa kommunistitkin, joita ei enään ole eduskunnassa puolueena. Jos Sdp nyt saa sateenkaari johdon, se on menoa ainakin työväenpuolueena, jos kilpakosinta tulee vihreitten ja vasurein suuntaan.

Mutta kaiken keskiössä on keskusta, jos heidän suorat puolueet laskee yhteen se on nyt n 30 %.
Keskusta on niin voimakas, jotta voi kaksi pienempää keskustapuoluetta olla ollut sivussa hallituksesta. Myös persut on osa keskustaa, siitä irronut omaksi yksikökseen.
21131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sinä olet pankkomajuri epätoivoinen. Ja Keskusta epätoivoisen tilanteen edessä.

Äänestä

Tyyppi+leijuu+jossain+utopiassa.+Kannattaa+herätä+pian.+Kaikki,+ihan+kaikki+merkit+viittavat+siihen,+että+Kepu+kärsii+ennen+kokemattoman+nöyryytyksen+vaaleissa.+12%+on+maksimissaan+odotettavissa...

1Äänestä
  • Todista+toisin+kuten+sanoin.+Arvio+se+minullakin+on+26+%.+Ei+vasemmistosta+ole+enään+näissä+karkeloissa+vastustusta,+niin+heikkoa+on+esityksensä.+Nyt+sateenkaari+väki+siinä+kokeileen+Sdp:n+kestävyyttä+johdossa.+Sdp+ei+osaa+kuin+vastuksen+vain,+ei+osaa+asioita+joita+viedä+eteenpäin,+ilman+suurta+velan+kasvattamista.

    Äänestä

  • Aamen.ja.akat.veisakkoon kirjoitti:

    Todista+toisin+kuten+sanoin.+Arvio+se+minullakin+on+26+%.+Ei+vasemmistosta+ole+enään+näissä+karkeloissa+vastustusta,+niin+heikkoa+on+esityksensä.+Nyt+sateenkaari+väki+siinä+kokeileen+Sdp:n+kestävyyttä+johdossa.+Sdp+ei+osaa+kuin+vastuksen+vain,+ei+osaa+asioita+joita+viedä+eteenpäin,+ilman+suurta+velan+kasvattamista.

    Perustele+heikot+esitykset+äläkä+aina+jauha+paskaa.+Sinä+itse+vääntelet+tuota+sateenkaarijuttua+Marinista,+mutta+julkisuudessa+media+ei+ole+kommentoinut+mitään+perätöntä+väitettäsi+tukevaa.+Väität+Kepun+juhlivan+tulevissa+vaaleissa+vaalivoittoa+26+%:n+ääniosuudella+vaikka+kaikista+tuuteista+saadaan+joka+päivä+kuulla,+miten+Kepun+tilanne+on+käymässä+todella+tukalaksi,+kun+kuluvan+kuun+ennusteetkin+pyörivät+14,4+-+15,6+%:n+välimaastossa.+Ja+joka+viikko+tulee+Kepulle+uutta+lunta+tupaan,+mikä+ei+todellakaan+toimi+kannatusta+nostattavassa+mielessä+vaan+päinvastoin.+Kokkareet+ottivat+kannatusmittauksessa+reilusti+takkiinsa+ja+uutta+jytkyä+odotteleville+persujen+leiristä+epäillään+maltillisten+äänten+nyt+vuotavan+demareille.+Demarit+näyttävät+selvinneen+vastoinkäymisistään,+hoiva-alan+kriisi+sekä+maku/soten+todennäköinen+romuttuminen+ja+nyt+vielä+ministeri+Bernerin+shokkihoito+Kepulle+näyttävät+voimistavan+sitä+näkemystä,+että+hallituspuolueiden+kannatuksissa+saatetaan+nähdä+vielä+todellista+hyytymistä+ja+pudotusta.+Tämä+taas+vahvistaa+demarien+ykkösasemaa+kannatustilastoissa+ja+myös+vihreiden+kannatusta.+Ja+sen+uskoo,+jos+vähänkään+viitsii+lukea+kansalaisten+kommentointeja+eri+medioissa,+myös+sosiaalisessa+sellaisessa.

    Äänestä

Se on kuule perneri laittanu haarat ny kiini , niin jää äänet ja siittiöt ulos.Ja kepulle huono tulos. Kyllä se ois pitäny myyvä tiet ja laivareitit ulkomaalaisille ja alkaa kattoon gps:llä kuinka paljon ajelet muitten teillä.Ja maksamaan bermuralle voittoja.Nyt tärkeet keskustan aloitteet ei saa yhtään sijaa uuessa hallituksessa. Sielä ei taia olla panomiehiä kepulla kun hutsu lähtee pois.Vanhanenki saa nykyään tasasesti niin taitaa olla rauhottunu.

Äänestä

VaalissaKepu+26+%Persut+19+%jne..+Sdp+14,5%+taisi+alkaa+jo+sateenkaarilaisten+jalka+olleen+tiukasti+oven+väissä.Varmaan+olisi+enemmän+itku+raivareita+täällä.

Äänestä

Hohhohhoooo!!https://www.is.fi/politiikka/art-2000006008574.html"Myös+keskustassa+huolen+täytyy+olla+suuri,+sillä+puolueen+ero+Sdp:hen+ja+kokoomukseen+vain+kasvaa.+Kannatus+on+nyt+14,7+prosenttia.+Suosiotaan+kasvattaneet+vihreät+eivät+ole+enää+kaukana+takana."Vai+26%+aloittaja+kepuleille+rätkäyttelee.+HOHHHOOOOHOHOOO.+Tulkaa+nostamaan+ylös.+Tikahdun+naurusta.

1Äänestä

TYHMIÄ+maalaisapinoita,+jotka+kepua+äänestää,+on+tällähetkellä+n.+10+%

1Äänestä

Kepu+saa+2,6%+äänistä.

Äänestä

"Avauksen"+ensimmäinen+kappale+on+sekavuutensa+vuoksi+kuin+jostain+d-luokan+elokuvan+käsikirjoituksesta."Mutta+kaiken+keskiössä+on+keskusta,+jos+heidän+suorat+puolueet+laskee+yhteen+se+on+nyt+n+30+%".Mitkä+hemmetin+keskustan+suorat+puolueet???"Keskusta+on+niin+voimakas,+jotta+voi+kaksi+pienempää+keskustapuoluetta+olla+ollut+sivussa+hallituksesta".On+vain+yksi+Suomen+Keskusta,+ei+ole+muita+"keskustoja".+Keskustapuolue+-nimen+käyttö+lopetettiin+v.+1988,+joten+mistä+"pienemmistä+keskustapuolueista"+kirjoitat?

Äänestä

Asioiden todellisen puolen tyhmän tietämämätön kaupunkilainen tai lestadiolainen pitää olla jos äänestää verokiertäjä sijoittaja pääministerin puoluetta. Vanha Keskusta on menneen talven lumia.

Äänestä
  • 14.4 jälkeen älä sitten itke..

    Äänestä

  • "Vanha Keskusta on menneen talven lumia".

    Näin on. Keskustan maineen alasajo alkoi v. 2003 Jäätteenmäen johdolla. Sattumaministeri Vanhasen aikana keskusta vetäisi ns. pohjalukemat ja sen ajan vaalikorruptio sekä muut sotkut toimivat vieläkin varoituksena äänestäjille. Sipiläkin on onnistunut työssään eli keskustan kannatuksen laskemisessa nykyisiin lukemiin.

    Äänestä

Sipilän uskonlahkolainen pöllyssä, kun ihan sekavia kirjoittelee.

Äänestä

Paavo tajusi. Keskutalaisen vedätykse jota avittivat Kokomus ja SDP/opposiosta
Siniset luikureineen.Kätevää kun näitä virkoja valitaan vaalejen jälkeen niin hyvä-veli
järjetöt saavat päätäviin elimiin juuri näistä puolueista olevia.
Väyrysen perustama "Tähtiliike"Joka ajaa sisäpoliittisia itsenäisen Suomen asioita
Suomalaisen elinehtojen parantamiseksi,antaa toivoa paremmasta turvasta.
Eläkeläisille kuin Työttömällekin/Työssäkäyville/Opiskelijoille/Lapsiperheille.
Katso ketä "Äänestät"ja toivo että "Hurstin"leipäjonot pienenee.

Äänestä

Höllentäis aselakeja niin sit äänestäisin keskustaa mielellään. sit köyhät pystyis ryöstelemällä rikastumaan paremmin kuin työn teolla.

Äänestä

Saattaa jäädä Liike Nyt ja 7 tähdelliset ilman paikkaa ?
Kun eivät kuintenkaa saa mitään äänivaltaa, turha edes äänestää, kepu heidänkin osuutensa vie

Äänestä
  • Laita se kettujen nalkki kuva.

    Äänestä

  • Pari pankkolävitsiä kettu kuviin, niin johan Paloheinässäkin herätään.

    Äänestä

  • Se.Kapinkin.mieleen kirjoitti:

    Laita se kettujen nalkki kuva.

    "Majuri", siitä puhe mistä puute?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei.pahalta.näytä kirjoitti:

Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun 14. päivä. Tämän jälkeen Sipilän hallitus jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus on nimitetty. Uusi hallitus nimitetään ehkä toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Jos käy kuin Ruotsissa, se sitten venyy syyspuolelle, saattaa nimittäin perussuomalaiset olla vaan`kielenä ? tai tulevat hallitukseen, kuten 2015 kävi. Jos persuille muhkea potti vaalissa, se on hallituksen ovet auki. Jos vielä kävisi niin että Halla-aho alkaisi ensimmäisenä tunnusteleen hallitusta (jota jopa toivoisin) silloin voisi jo kohta sanoa, että meilläkin oli vasemmisto, aikanaan joka oli suurin puolueista "SDP" myös SKDL oli aikanaan suuri, jopa kommunistitkin, joita ei enään ole eduskunnassa puolueena. Jos Sdp nyt saa sateenkaari johdon, se on menoa ainakin työväenpuolueena, jos kilpakosinta tulee vihreitten ja vasurein suuntaan.

Mutta kaiken keskiössä on keskusta, jos heidän suorat puolueet laskee yhteen se on nyt n 30 %.
Keskusta on niin voimakas, jotta voi kaksi pienempää keskustapuoluetta olla ollut sivussa hallituksesta. Myös persut on osa keskustaa, siitä irronut omaksi yksikökseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu