Keskustan karhunpalvelus maalaisille

keskustanmalli

Asun pienessä maalaiskunnassa, jossa on kaksi hoitokotia vanhuksille. Toisessa kunnan omistamamassa hoidetaan ns. hyväkuntoisempia vanhuksia ja toisessa yksityisen yrittäjän hoitamassa palvelutalossa huonokuntoisempia vanhuksia (lienee likimain sama kuin tuolla Joroisissa). Molemmat ovat toimineet vuosikymmenet eikä kummastakaan ole moitteen sanaa ollut.
Paikallinen yrittäjä ei haaveile kasvusta, ei suurista bisneksistä vaan hoitaa hommansa ja hankkii sillä elantonsa, homma pelaa ja palvelu ja maine on hyvä.

Vaan hänkin tässä alkaa olla eläköitymässä ja lähiaikoina on varmaan ajankohtaista yrityksen myynti sitä toimintaa jatkavalle. Pienessä maalaiskunnassa ei paljon ole mahdollisia yrittäjiä vaikka työttömiä onkin paljon ja varmasti halukkaita siihenkin tehtävään olisi omaltakin paikkakunnalta. Mutta kenelläpä on varaa kaikkiin niihin investointeihin joita ko yrityksen osatamiseen liittyy, kalusto, autot, yms. Eli käytännön realiteetti on että jatkaja on joku pörssiyhtiö jolla on varaa sijoittaa alkuinvestoinnit. Samoin jos tuo kunnan omistama palvelutalo päätetään yksityistää on siinäkin todellinen ostajaehdoksa sitten jokin pörssiyhtiö. Näin kohta paikkakunnalla on yksi pörssiyhtiö, jonka hoitoon viedään maaliskuntamme vanhukset, halusimme sitä tai emme.

Pörssiyhtiön pitää tietenkin kuolettaa investoinnit, tehdä voittoa omistajille ja vielä tehdä rahaa yrityksen kasvattamiseksi uusilla investoinneilla muilla paikkakunnilla. Tämä kaikki raha sen tulee sitten kiskoa sinne sijoitetuilta vanhuksilta. Eli kulut minimiin ja voitot maksimiin.

Jos palvelun laatu ei miellytä ei kunnan asukkailla ole mitään muutakaan vaihtoehtoa. Sinne on omat vanhemmat vietävä jos haluaa että he ovat omalla paikkakunnalla. Tilanne on täysin erilainen kaupungeissa joissa on paljon palvelutaloja. Jos palvelu ei miellytä, voidaan vaihtaa toiseen palvelukotiin samassa kaupungissa. Mutta täällä maalla jossa mitään kilpailua ei ole eikä tule pienille paikkakunnille on tyytyminen siihen yhteen ja ainoaan. Mukavahan se on että vanhus saa viettää viimeiset aikansa tutulla kirkonkylällä, valtaosa asukeistakin on tuttuja kylänmiehiä ja niiden kanssa voidaan tarinoida ja viihtyä.

Jos palvelu on pörssiyhtiön puolelta surkeaa olisi edessä vaihto toiseen palvelutaloon vaikkapa lähimpään kaupunkiin 100 km päähän. Vanhus olisi aivan vieraassa paikassa jossa ei olisi yhtään tuttua ja veikkaanpa että täysin onneton. Samoin omaisten käynnit olisivat harvassa pitkien matkojen takia. Tästä huomataan miten tärkeää on se että se ainut ja valittu yhtiö täyttää hoitovastuunsa juuri maalaiskunnissa tinkimättä laadusta. Ja tähänhän pörssiyhtiö ei tähtää vaan vain voittojen maksimointiin. Vai luuletteko että se tanskalainen hoitojätti tulee tänne hyvää hyvyyttään auttamaan kuntalaisten hoidossa nolla katteella. Ei tule, se tulee tekemään bisnestä vanhusten rahoilla.

Muistetaan että meillä on vuosikymmenten kokemus kunnallisista hoitokodeista enkä muista tuskin minkaanlaista reklamaatiota vuosikymmeniin. Eli homma on pelannut. Nyt muutaman vuoden aikan kun nuo pörssiyhtiöt ovat tulleet suomeen, on reklamaatioita kertynyt pilvin pimein. Kertoo se jostain, eli bisnestä tehdään minimiresursseilla ja minimikustannuksilla.

Haluammeko me maalaiset todella tätä. Keskustan ajama malli iskee juuri pahiten pieniin maalaiskuntiin joissa ei todella ole mitään kilpailua tai vaihtoehtoja. Ja tämä koskee kaikkia, olitpa siten rikas tai köyhä kunnan asukas. Ei se ole sen helpompaa rikkaan maalaistalon lastenkaan viedä vaikkapa omaa äitiään pörssiyhtiön kuritettavaksi tai kuljettaa hänet lähimpään kaupunkiin paremman palvelun toivossa vaikka rahaa olisikin ostaa sieltä laatua.

Henkilökohtainen mielipiteeni on ettei vanhustenhuollosta saisi tehtä bisnestä, ei ainakaan maalaiskunnissa missä mitään kilpailua palvelun laadusta ei ole, eikä tule. Keskustan ajama malli iskee siis pahiten juuri maalaiskuntien asukkaisiin, aikamoinen karhunpalvelus maalaisille.

3

190

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhus

      Tässä on esimerkki että tarvitaan sotea jossa on oston osaamista ja valvontaa. Nythän nämä markkinat toimii ilman kunnon valvontaa olkoon toimijana yksityinen tai julkinen toimija

    • vasuutaeiole

      Eipä ole Sipilä maalaispoika, ei ole., taas tuodaan muualta tieheästi asutuilta seuduilta malleja harvaan asuttuun Suomeen. Ei tule toimimaan. Kun pörssiyhtiö on 20 vuodessa vallannut suomen 200 maaliskuntaa, mihinpä se siitä sitten lähtisi. Sitten alkaa lopullinen kuritus. Kun tämä kohu on tästä laantunut, yksittäiset valitukset pörssiyhtiölle ovat kuin pisara meressä ja kuntien päättäjille aivan turhia. Suomessahan ei ole mitään poliittista tai moraalista vastuuta poliitikoille. Kukaan heistä ei tule koskaan myöntämään tehneensä virheitä valitessaan vaikkapa Attendon palvelun toimittajaksi. Vai oletteko Joroisissa huomannut kunnan päättäjien ottavan vastuuta valinnoistaan ? Eivät ota, eivät nyt eikä tulevaisuudessa.

    • Vasemmisto tuhosi erittäin hyvän kunnanlääkärijärjestelmän, johon kuuluivat kunnan vanhainkodit.

      Se oli sosialismia sosialismin vuoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe