Puna-armeijan suurhyökkäys 12.1.45 päästi jenkit Ardennien piinasta?

Görlitz

Christer Bergströmin kirja "Ardennes 1944-45, Hitler's Winter Offensive" avaa kiinnostavan ja tärkeän näkökulman Ardennien taisteluihin. USA:n vastahyökkäykset olivat suurissa vaikeuksissa joulukuun lopulla ja tammikuun alussa vaikka voimasuhteet olivat jo muuttuneet selvästi USA:lle edullisemmiksi. Vielä 5.tammikuuta oli komentajien keskuudessa kriisi ja useiden kenraalien keskuudessa pessimismi oli vallannut mielialat. Pattonin päiväkirjamerkinnät ja kirjeet osittavat että usko sodan päättymiseen muutamassa kuukaudessa oli hiipunut. Hyökkäykset olivat menneet kokolailla pieleen ja saksalaiset pikemminkin uhkasivat uudella offensiivillään amerikkalaisten asemia.

Mutta tammikuun 12.päivän aamuna ilma kirkastui kun tuli tieto NL:n puna-armeijan valtavasta suurhyökkäyksestä. Iltaan mennessä oli Saksan puolustus 4.Panssariarmeijan rintamalohkolla täysin romahtanut.

Patton kirjoittaa: "joukkojen asenne muuttui täysin"

Hitler oli antanut ensimmäiset määräykset varautua puna-armeijan hyökkäyseen jo 8.tammikuuta. 12-13 tammikuuta useat divisioonat, prikaatit ja tykistön armeijakunnat saivat pikaisen määräyksen siirtyä itään. Tämän jälkeen saksalaisille komentajille lännessä annettiin määräykset enää vain viivyttää amerikkalaisia saksalaisten vetäytymisessä.

Ardennien tammikuu (1.1-25.1) maksoi amerikkalaisille yli 40,000 miestä.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Görlitz

      Churchill vetosi Staliniin tammikuun 6.päivänä että tämä aikaistaisi NL:n suurhyökkäystä. Stalin antoi 8.tammikuuta Ivan Koneville määräyksen aloittaa hyökkäysen "enemmän tai vähemmän välittömästi".

      Churchillin vetoomus ajoittuu päivä sen jälkeen kun liittoutuneiden komentajat olivat käyneet kriisipalaverinsa.

      Vaan eipähän tästä paljoa virallinen historia halua brittien ja amerikkalaisten tietävän. Yleiseen käsitykseen on vain ujutettu se että länsivallat omin voimin työnsivät saksalaiset pois Ardenneilta. No niinhän kyllä tekivät, mutta vasta sen jälkeen kun huomattavalle osalle saksalaisista joukoista (jo 8.tammikuuta lähtien oli annettu määräykset siirtyä rintamavastuusta pois ja koottavaksi sitä varten että joukot viedään itään.

    • TarkkisOnGörlitz

      Tosin Beevorin kirjassa samasta aiheesta kertoo tarkasti, että huollon tyrehtyminen katkaisi saksalaisten hyökkäyksen jo ennen neukun toteutunutta hyökkäystä. Saksa oli laskenut paljin sen varaan, että se saa polttoainetta kaapatuista lännen polttoainevarikoista ja niitä ei saatu riittävästi haltuun.

      Sota oli jo hävitty! Saksa olisi tehnyt viisaammin, jos olisi hyökkäykseen tuhlatut voimat käyttänyt idässä!

      • V.P.Lehto

        Bergström vuonna 2014 kirjassaan kumosi myytin että saksalaisilla olisi ollut joku polttoaineen anastamismotiivi hyökkäyksessä. Koko teoria on sepitelty jälkeenpäin.

        Saksa hyökkäsi Ardenneilla koska siellä oli ainoa paikka jossa luoda paikallinen painopisteylivoima ja ennenkaikkea koska puna-armeijan työntämiseksi loitolle Saksalla ei enää loppuvuonna 1944 ollut pienintäkään edellytystä.

        On huvittavaa kuinka Beevor toistaa noita vanhoja tarinoita muka totena.


    • Görlitz

      Beevor, tämä pinttynyt Putinin vihaaja ei tietenkään halua myöntää että Neuvostoliiton suurhyökkäyksen osuus Ardennien tapahtumissa tammikuun toisella viikolla aikaansai dramaattisen käänteen. Tammikuun ensimmäisellä viikolla länsivallat tuskailivat saksalaisten uuden hyökkäyksen takia ja Churchill anoi Stalinia että puna-armeija aloittaisi pikaisesti oman hyökkäyksensä.

      Tammikuun 8.päivänä Hitler antoi määräyksen SS-reservien siirtämisestä pois Sankt Vithin alueella Saksaan ja sieltä itärintamalle Heeresgruppe G'n taakse. Sen jälkeen (13.tammikuuta) siirrettiin nopeassa tahdissa 269. ja 712. jalkaväkidivisioona itään. Sitten KOKO Dietrichin 6.SS Panssariarmeija plus tykistöarmeijakunnat VAK 405 ja 408.

      Jo hyvissä ajoin ennen siirtoa nämä joukot oli jo valmisteltu tulevia muutoksia varten. Prikaateista siirrettin Fuhrer Grenadier Brigade ja Fuhrer Begleit Brigade. SS Panssariarmeijan siirron takia kokonainen ilmatorjunta-armeijakunta (III.Flak Korps) oli varattava pois rintamalla suojaamaan näitä siirtoja.

      • TarkkisPuhuuGörlitziä

        Tarkkispoika (Görlitz) itse on piintynyt Beevorin vihaaja, koskamies kertoo aina totuuden. Viha alkoi jo siitä, kun Beevor Berliinikirjassaan kertoi massaraiskauksista?

        ”Beevor, tämä pinttynyt Putinin vihaaja ei tietenkään halua myöntää että Neuvostoliiton suurhyökkäyksen osuus Ardennien tapahtumissa tammikuun toisella viikolla aikaansai dramaattisen käänteen. Tammikuun ensimmäisellä viikolla länsivallat tuskailivat saksalaisten uuden hyökkäyksen takia ja Churchill anoi Stalinia että puna-armeija aloittaisi pikaisesti oman hyökkäyksensä. ”

        Todellisuudessa Beevor ei puhuneukun toumista mitään vaan kertoo tarkasti Ardennien saksalaishyökkäyksestä ja sen hiipumisesta alkumenestyksen jälkeen.

        ”Tammikuun 8.päivänä Hitler antoi määräyksen SS-reservien siirtämisestä pois Sankt Vithin alueella Saksaan ja sieltä itärintamalle Heeresgruppe G'n taakse. Sen jälkeen (13.tammikuuta) siirrettiin nopeassa tahdissa 269. ja 712. jalkaväkidivisioona itään. Sitten KOKO Dietrichin 6.SS Panssariarmeija plus tykistöarmeijakunnat VAK 405 ja 408. ”

        Ja tämä tapahtui siksi, että Ardennien operaatio oli jo epäonnistunut. Ardennien hyökkäyksen epäonnistuminen johtui monesta syystä. Niustä suurin oli puuttuvat resurssit ja tarvittava huolto! Saksalaisilla oli onnea hyökkäyksessään sikäli, että hyökkäyksen alussa oli useita päiviä kelvoton lentosää. Kun taivas kirkastui olivat saksalaisjoukot pulassa lännen ylivoimaisen ilmavoimien runnoessa hyökkäyskaluston, joka jo seisoi bensapulan takia liikkumattomina teillä ja avuttomina maalitauluina.


    • T.M.Kivimäki

      Hitler valitsi joulukuun suurhyökkäysen kohteeksi Ardennit sillä puna-armeijan työntämiseen loitommalle Natsi-Saksalla ei ollut ollenkaan voimia vaikka kaikki kokoonkyhättävä olisi rahdattu itärintamalle. Ja vaikka puna-armeijan divisioonat olivat kooltaan vain 40% amerikkalaisista divisioonista on 400 divisioonan vertailukelpoinen läntinen lukema silti 160. Länsivalloilla divisioonia oli länsirintalla kuitenkin vain 50. Konevin 1. Ukrainan Rintaman hyökkäyksen ampui liikkeelle 32 000 tykkiä, raketinheitintä ja kranaatinheitintä. Mikään muu armeija maailmassa ei päässyt edes kolmasosaan tuosta arsenaalista. Neuvostoliiton ilmavoimilla oli Saksaa vastaan asettaa 12 000 lentokonetta ja 8 000 oli vielä muualla reservinä.

    • v....v....v....v....v

      Beevor väittää kirjassaan ettei hyökkäys olisi ollut suunniteltu auttamaan länsivaltoja. Oli miten oli NL aloitti hyökkäyksensä 8 päivää etuajassa ja syyksi on väitetty sääennusta joka ennakoi lämpimämpää keliä ja pehmeämpiä teitä tammikuun lopulle.

      Kun hyökkäys sitten alkoi 12.tammikuuta oli sillä dramaattiset seuraukset Saksalle ja se ajoittuu varsin hyvin saksalaisten perääntymisen kanssa. Ainakaan 6.tammikuuta asti ei näy merkkiäkään Saksan rintaman pettämisestä Ardeneilla. Pikemminkin tammikuun ensimmäisen viikon saksalaiset olivat olleet aktiivisia ja hyökkääviä. Tämä aiheutti kuuluisan tammikuun 5.päivän kriisin. Seuraavana päivänä Churchill esitti vetoomuksen Stalinille. Tätä Beevor pyrki vähättelemään. Mutta niin monet muutkin dokumentit viittaavat länsivaltojen poliitikkojen sekä komentajien halunneen suurhyökkäystä idässä.

    • ota-tuosta-nyt-selvää

      Millä perusteella USA luokitteli Ardennes-Alsace tappionsa kadonneiden ja sotavankien osalta sillä virallisessa sodanjälkeen laaditussa tappiolistauksessa on lukemat:

      Kokonaistappiot105 102
      Kuolleet: 19 246
      joista kaatuneita: 16 001
      Haavoittuneet: 62 489
      joista menehtyi: 2 439
      Kadonneet: 23 554
      joista menehtyi: 572
      Vangeiksi: 3 058
      joista menehtyi: 234


      Saksalaiset ilmoittivat tappikuun loppuun mennessä saaneensa 27 000 sotavankia tuolta alueelta joka näyttää olevan linjassa tuon amerikkalaisten kadonneiden ja vangeiksi luokiteltujen yhteissumman välillä.

      Toinen asia liittyy mikä osuus Alsacen tappioista pitää vähentää jos halutaan selvittään Ardennesin tappiot. Wikipedian mukaan tappiot 11 609-14 716(mistä moinen ero?). Mutta toisalta tämän Operaatio Nortwindin tappiot menisivät osittain myös Reininmaan USA-tappioihin laskettuna. Mikäli ensimmäinen lukema (11 609) on Alsacen osuus niin silloin Ardennesin amerikkalaistappiot ovat olleet n. 94 000.

      Wikipedian kirjoituksessa mainitaan amerikkalaisten tappiolaskelmien Alsacessa olleen hieman sekavat ja keskenään ristiriitaiset joten eipä taida ikinään tämä palapeli selvitä vaikka sodan jälkeen kirjoitettiin puhtaasti raportit näyttämään ah niin millintarkasti tappiot jokaisella rintamalohkolla.

      "Seventh Army hospitals processing about 9,000 wounded and 17,000 "sick and injured..."

      Noilla perusteilla 12 000 näyttäisi olevan uskottavin tappioperuste kun yleensä kaatuneita on noin 1/3 tai 1/4 haavoittuneista mutta toisaalta kadonneiden osuus puuttuu...

      Toinen raportti: "But the VI Corps AAR for January 1945 puts its total losses at 14,716 (773 killed, 4,838 wounded, 3,657 missing, and 5,448 nonbattle casualties)"

      Tämän perusteella kaatuneita, haavoittuneita ja kadonneita....hieman yli 9 000


      Mikäli siis Ardennesin tappiot = Ardennes-Alsace vähennettynä 7.Armeijan alueella koetut tappiot on Ardennesin todelliset tappiot amerikkalaisten omien raporttien mukaan suurinpiirtein 90 000 eikä 81 000 kuten usein esitetään.

    • ota-tuosta-nyt-selvää

      Cirillo väittää saksalaisten tappioksi Alsacessa vajaat 23 000 mutta kuten Ardennesin tapauksessakin jossa uudet saksalaistutkimukset (Herman Jung ym...) myös Alsacen osalta lukema on täysin amerikkalaisarvio. Samainen Cirillo väitti saksalaistappioiksi Ardennesilla jopa 120 000 mutta Herman Jung kävi läpi kahdella metodilla saksalaistappiot päätyen Dupuen kanssa noin 66 500 - 68 000. Cirillolla näyttää olevan pakkomielle esittää saksalaistappiot aina suuremmiksi kuin amerikkalaisten. Alsacen osalta se voi pitää paikkaansa koska myös Ardenneilla saksalaiset hyökkäysvaiheessa kärsivät kaatuneina ja haavoittuneina suuremmat tappiot kuin amerikkalaiset. Tammikuussa osat vaihtuivat ja hyökkäävät amerikkalaiset menettivät yli 40 000 miestä kun taas saksalaisten tappiot olivat hieman yli 20 000.

    • tunnelman--pilaaja

      " asia liittyy mikä osuus Alsacen ...."

      Suomessa on jo keski-ajalta saakka puhuttu tuosta maakunnasta nimellä "Elsass", joka on alueen saksankielinen nimi. Vasta 2010-luvulla Ranskan painostuksesta alueesta alettiin käyttämään ranskankielistä nimeä.
      Aina Verdunin sopimuksesta v. 843, maakunta kuului Saksalle ja väestö oli germaanista 500 jkr. Saakka. Ranskalle alue joutuim 1648, kuitenkin pääkaupunki Straßburg antautui vasta 1681.

      Kirjoittakaamme siis Suomessa tämän alueen nimi perinteisellä tavalla. Emmehän puhu "Stocholmasta" vaan Tukholmasta, vaikka ruotslaiset vaatisivat sitä ensimmäistä muotoa?

    • T.M.Kivimäki

      Ardennesin amerikkalaistappioita ei tulla koskaan saamaan selville mm sen takia että osa tappioista on selvästi siirtynyt Reininmaan taistelujen sarakkeeseen ja Alsacen tappioissakin näyttää olevan 40-50% käppiä.

      Samoin liittoutuneiden lentokonetappiot 1.tammikuun aamuna (Operaatio Bodenplatte) on Parkerin keräämän dokumenttiaineiston perusteella olleen suuremmat kuin 300 konetta. Parkerin mukaan tuhoutuneiden ja poiskirjattujen vaurioituneiden koneiden määrä on ollut vähintäin 520 ja mahdollisesti noin 600.

      Bergströmin mukaan panssaritappiot amerikkalaisilla olivat paljon suuremmat kuin 700-750. Pelkästään joulukuun lukemat Ardenneilla noin 900. Bergströmin läpi käymä aineisto viittaa 1 350 - 1 500 taistelupanssarin, pst-vaunun tuhoutumiseen. Saksalaiset ilmoittivat tammikuun 16.päivään mennessä tuhonneensa tai vallanneensa 1 720.

      Saksalaisten vastaavat tappiot uusien saksalaistutkimusten mukaan noin 550. Niistä suurin osa operatiivisia. Amerikkalaisten upseerien havainnot Bastognen ja Sankt Vithin alueella viittasivat samaan: amerikkalaisten tuhoutuneita vaunuja oli moninkertaisesti saksalaisten vaunuihin verrattuna.

    • Chtuijg

      USA menetti kentille tuhoutuneina 134 konetta ja poiskirjasi 62 pahasti vaurioitunutta kun taas britit kentille tuhoutuneina 144 mutta eivät sitä kuinka moni 82 vaurioituneista poiskirjattiin. Kaikesta päätellen kentille menetettiin n 400 konetta. Lisäksi ilmassa liittoutuneet menettivät 70 konetta (vaurioituneiden määrä tuntematon). Lisäksi USA:n 8.ilma-armeija menetti 40 pommikonetta kentille.

      Tuhoutuneita koneita on ollut hieman yli 500 ja vaurioituneet mukaan lukien tappiot noin 600. Tappiot kohdistuivat huomattavalta osin RAF:n ja USAAF:n maataistelukoneyksikköihin. Tämä tuki joksikin aikaa Saksan maavoimien taistelua Ardenneilla seuraavan runsaan viikon aikana. Tammikuun toisella viikolla puna-armeijan suurhyökkäys muutti yleistilanteen muutenkin Ardenneilla.

    • TaasTurhaAvaus

      ”Puna-armeijan suurhyökkäys 12.1.45 päästi jenkit Ardennien piinasta?”

      Avauksessa on virheellinen väittämä.

      Ardennien taistelu oli taputeltu jo 5.1.1945 mennessä ja puna-armeijan hyökkäys alkoi vasta viikko tuon pvm:n jälkeen!

    • Penna-Tervo

      5.päivä tammikuuta oli kriisipalaveri länsiliittoutuneiden komentajien keskuudessa saksalaisten tammikuun offensiivin takia.

      6.tammikuuta vetosi Churchill Staliniin jotta puna-armeija aloittaisi oman offensiivinsa.

      8.tammikuuta soitti Stalin marsalkka Koneville ja vaati suurhyökkäyksen aloittamista mahdollisimman pian.

      12.tammikuuta aamulla klo 5 32 000 tykkiä ja heitintä aloitti hirvittävän tulimyrskyn saksalaisten asemiin. Iltaan mennessä oli 4.panssariarmeijan rintamaan syntynyt 40 km leveä ja 30 km syvä murtuma.

    • EntäpäSitten

      Ei tuo silti muuta miksikään sitä tosiasiaa, että 5.1.1945 oli Ardennien taistelu jo päättynyt.

      • Dragutinovic

        Saksan offensiivi päättyi Ardenneilla 12.tammikuuta aamulla klo 5 kun puna-armeijan Vistula-Oder Offensiivi alkoi hirvittävällä tykistön, kranaatinheitinten ja raketinheitinten tulimyrskyllä.

        Patton kirjoitti samana päivänä: "tunnelma joukkojen keskuudessa muuttui välittömästi."

        Saman päivän iltana näet levisi kulovalkean tavoin tietä länsivaltojen joukkojen keskuudessa että Saksan puolustus Etelä-Puolassa oli luhistunut täysin.

        Hitler antoi jo 8.tammikuuta määräyksen siirtää SS-reservit pois Ardennien lohkolta Saksaan ja sieltä täydennysten jälkeen itärintamalle. Muita joukkoja alettiin valmistella siirtoa varten 12. ja 13.tammikuuta sekä hieman myöhemmin koko 6.SS Panssariarmeija.

        Ei ihme että päätänsä verille paukuttaneen Pattoninkin maailma kirkastui.

        Päänsä Setä-Samulin persereikään työntäneille nämä tosiasiat ovat tietenkin aika järkyttäviä.


      • TarkkispoikaJänkkää

        Ei tuo silti muuta miksikään sitä tosiasiaa, että 5.1.1945 oli Ardennien taistelu jo päättynyt. Länsirintamaa ei Stalinin hyökkäys auttanut enää yhtään!


    • näin-on-näreet

      Ardennien taistelujen saksalaistappiot 40 päivän aikana olivat 68 000. Puna-armeijan 1.Ukrainan Rintaman suurhyökkäys aiheutti 21 päivässä täydellisen katastrofin. Saksalaisten tappiot nousivat 200 000:een eli 50% joukkojen kokonaisvahvuudesta. Siis kolminkertaiset tappiot saksalaisille verrattuna Ardenneilta jossa oli suurinpiirtein samankokoiset sotavoimat. Tai 10-kertaiset tammikuun tappioihin verrattuna.

      • KovilleOttaa

        Entä sitten? Ne on silti kaksi eri taistelua...


    • zxcvbnmkl

      Jo 24.joulukuuta oli Usalla miesylivoima Ardenneilla. Panssarivoimissa sillä oli ollut (tosin niukka)ylivoima jo 16.joulukuuta. Tammikuun alussa voimasuhteen olivat jo 1:2 Usan eduksi mutta saksalaiset yhä olivat aktiivisia ja hyökkääviä. Itärintaman tapahtumien myötä Usan ylivoima kasvoi 1:3 ja panssareissa jopa 1:6 ylivoimaksi (määrällä mitattuna). Tammikuun puolivälissä amerikkalaisia auttoi suuresti parantuneet lentokelit.

      Olosuhteet huomioiden amerikkalaisten eteneminen oli yllättävän takkuista ja tappiot suuria. Siellä sun täällä suhteellisen pienet viivyttävät saksalaisjoukot aiheuttivat kiukkuisilla väijytyksillä ja sitkeällä vastarinnalla amerikkalaisille pahoja tappioita viivytystaisteluissaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe