Neloispoliisimurhaajan "heti kun mahdollista'
Mutta Pankkiirien juoksupoikana Klnklaavillaan kidutti tuhannet yrittäjät hengiltä?
Aattelin joskus, että maukkaita oli ok, mutta...
Mutta Pankkiirien juoksupoikana Klnklaavillaan kidutti tuhannet yrittäjät hengiltä?
Aattelin joskus, että maukkaita oli ok, mutta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moraali lähti maassamme jyrkkään alamäkeen Koiviston kaudella ja porvarihallituksen myötä vuonna1987 ja negatiiviset vaikutukset näkyvät yhteiskunnassamme yhä.
Tuo on muuten aivan totta.
Koivisto muutti suhtautumisen vaalituloksiin ja demokratiaan.
Vallalla ollut vanha "Kansa on puhunut ja pulinat pois"-asenne ei Koivistolle merkinnyt mitään vaan alkoi vaalitulosten vastainen suhmurointipolitiikka.
Samoin valtiontaloudenhoito muuttui moraalittomaksi puoluepolitiikan välineeksi kuten oikeuden käyttökin.
"Talousrikokset eivät ole rikoksia"kuultiin talouslaman ja pankkihuijausten aikaan.
Yhdessä kokoomuksen kanssa pantiin liikkeelle surullinen kehitys.
Samoin täällä; olin itse v. 1982 niin innostunut "Meidän Manusta", että lähdin valitsijamiesehdokkaaksikin, tunnuslausehan oli POP:lla: "Porvarit Koiviston puolesta".
Se toinen kausi varsinkin 88-94 pudotti kyllä kylmästi suomut silmiltä; meni aika lailla usko yleensäkin politiikkaan, kun Mauno Henrikin isojen käsien rumat jäljet tulivat ilmi.
90-luvun alun lama oli valtava yhteiskunnallinen joukkoteurastus.
Teurastuksen lisäksi tapahtui omaisuuden uusjako.Yrittäjiä joilla oli varallisuutta ajettiin pankkien toimesta kassakriisiin ja pakkohuutokaupalla paukuteltiin hallit ja koneet hyvävelijärjestelmän jäsenille.Lisäksi luotiin velkaorjien kasti myymällä velat perintäyhtiöille.Kaikki tämä kähmintä julistettiin salaiseksi pankkisalaisuuteen vedoten.