Super Kimi lähti matkaan panssaroidulla veturillaan!

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on aloittanut matkansa kohti Vietnamia, missä hänen on määrä tavata Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Kim salaisena pidetystä matkasuunnitelmasta alkaa tihkua tietoja julkisuuteen.

Uutistoimistojen saamien tietojen mukaan Kim matkustaa Kiinan halki Vietnamin rajalle panssaroidulla junallaan. Loppumatka Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin sujuisi autolla.

Kimin juna on lähtenyt liikkeelle, kertovat uutistoimistolähteet Pjongjangissa. Matkaa Vietnamin rajalle on linnuntietä, Keltainen meri kiertäen, noin 2 500 kilometriä. Koska Kimin on määrä saapua Vietnamiin tiistaina aamulla, matkaan on päästävä pian.

Ensimmäinen etappi junamatkalla on kiinalainen rajakaupunki Dandong. Uutistoimisto AFP:n mukaan asiakkaita on pyydetty poistumaan hotellista, josta avautuu näkymä Kimin junan matkan varrella olevalle rautatiesillalle.

Kim matkaa Pekingin kautta kohti etelää ja hänen määränpäänsä on Vietnamin rajalla oleva kaupunki Dong Dang. Siellä hän siirtyy autoon, jolla matkaa viimeiset 170 kilometriä Hanoihin.

Dong Dang sijaitsee Vietnamin Lang Sonin maakunnassa. Silminnäkijöiden mukaan Dong Dangiin on saapunut sotilaita, sotilasajoneuvoja ja kommunikaatiolaitteistoa.
https://www.youtube.com/watch?v=aZiQ89_s67Q

2

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      154
      13535
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      74
      9804
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8159
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      72
      4308
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    9. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      39
      3407
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      401
      1300
    Aihe