Haluaisitko, että Jeesusta ei olisi tapettu?

Otsikossa yksinkertainen kysymys , johon toivon vastauksia palstan kreationisteilta.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se oli Jumalan ennaltamääräys että Jeesus tulee tapetuksi, ja Jeesus myös vapaaehtoisesti suostui kärsimään ja kuolemaan meidän puolesta.

      Jeesus itse sanoi että hän olisi voinut kutsua vaikka 10000 enkeliä puolustamaan, mutta hän kärsii kaiken tämän jotta kirjoitukset käy toteen.

      Tässä asiassa olen Jumalan puolella koska asioista kannattaa ajatella samalla tavalla kuin Jumala ajattelee.

      • Joten vastaus on kyllä. Halusin että Jeesus tuli tapetuksi, koska Jumala/Jeesus sitä itse halusi.

      • Olisit siis riemumielin kiljunut "Ristiinnaulitse!" Golgatalla sinä eräänäkin perjantaina, jos olisit tuolloin elänyt ja paikalle sattunut.

        >>Se oli Jumalan ennaltamääräys että Jeesus tulee tapetuksi, ja Jeesus myös vapaaehtoisesti suostui kärsimään ja kuolemaan meidän puolesta.<<

        Ja täten uskosi mukaiset vedenpaisumukset, Sodomat ja Gomorrat yms. juutalaisen kansan kuritukset olivat täyttä turhuutta koska ristiinnaulitseminen oli jo ennalta lukkoon lyöty aikojen alussa.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Olisit siis riemumielin kiljunut "Ristiinnaulitse!" Golgatalla sinä eräänäkin perjantaina, jos olisit tuolloin elänyt ja paikalle sattunut.

        ''Olisit siis riemumielin kiljunut "Ristiinnaulitse!" Golgatalla sinä eräänäkin perjantaina, jos olisit tuolloin elänyt ja paikalle sattunut.''

        Tosiasiassa Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui keskiviikkona, ei perjantaina.

        Jeesus oli sitten haudassa torstain, perjantain ja lauantain.
        Sunnuntaina hän nousi ylös kuolleista.

      • asdfman kirjoitti:

        Kylläpäs vääristeletkin Raamattua, ymmärrettävistä syistä.

        Antiikin aikaan ei nollaa tunnettu, joten "kolmantena päivänä" tarkoittaa, että Jeesuksen Raamatun mukainen haudassaoloaika oli vain n. 1½ vrk, eli perjantaista vähän ennen auringonlaskua sunnuntaiaamuun n. auringonnousun aikaan.

        Matt 12:

        40 Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä

        Jeesuksen piti olla haudassa 3 päivää ja kolme yötä toteuttaakseen Joonan merkin ja esikuvan.
        Jeesus itse sanoi että hän tulee olemaan kuolleena 3 päivää JA 3 yötä.

        Matt. 27: kertoo tapahtumasta sapattina, hakasulkeissa selvitystä näköjään tietämättömille eläväuskolaisille:

        "62 Seuraavana päivänä [ristiinnaulitsemisesta, huom., "lauantai"], joka oli valmistuspäivän [=sapatinaatto, "perjantai"] jälkeinen, ylipapit ja fariseukset kokoontuivat Pilatuksen luo
        63 ja sanoivat: "Herra, me muistamme sen villitsijän vielä eläessään sanoneen: 'Kolmen päivän kuluttua minä nousen ylös'."

        Matt. 28: tapahtumat sapatin jälkeisenä päivänä

        "1 Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän [="sunnuntai"] aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa."

        Mark. 15:

        "42 Ja kun jo oli tullut ilta, ja koska oli valmistuspäivä, se on sapatin aattopäivä,
        43 tuli Joosef, arimatialainen, arvossapidetty neuvoston jäsen, joka hänkin odotti Jumalan valtakuntaa, rohkaisi mielensä ja meni sisälle Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista."

        Mark. 16:

        "1 Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä.
        2 Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa."

        Luuk. 23:

        "50 Ja katso, oli neuvoston jäsen, nimeltä Joosef, hyvä ja hurskas mies, joka ei ollut suostunut heidän neuvoonsa ja tekoonsa.
        51 Tämä oli kotoisin juutalaisten kaupungista Arimatiasta, ja hän odotti Jumalan valtakuntaa.
        52 Hän meni Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista.
        53 Ja otettuaan sen alas hän kääri sen liinavaatteeseen. Ja hän pani hänet hautaan, joka oli hakattu kallioon ja johon ei oltu vielä ketään pantu.
        54 Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan."

        Luuk. 24:

        "1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
        2 Ja he havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta.
        3 Niin he menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista."

        Joh. 19:

        "38 Mutta sen jälkeen Joosef, arimatialainen, joka oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikka salaa, juutalaisten pelosta, pyysi Pilatukselta saada ottaa Jeesuksen ruumiin; ja Pilatus myöntyi siihen. Niin hän tuli ja otti Jeesuksen ruumiin.
        39 Tuli myös Nikodeemus, joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö, ja toi mirhan ja aloen seosta noin sata naulaa.
        40 Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin, niinkuin juutalaisilla on tapana haudata.
        41 Ja sillä paikalla, missä hänet ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä oltu ketään pantu.
        42 Siihen he nyt panivat Jeesuksen, koska oli juutalaisten valmistuspäivä ja se hauta oli lähellä."

        Joh. 20:

        "1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta."

      • Exevokki
        asdfman kirjoitti:

        ''Olisit siis riemumielin kiljunut "Ristiinnaulitse!" Golgatalla sinä eräänäkin perjantaina, jos olisit tuolloin elänyt ja paikalle sattunut.''

        Tosiasiassa Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui keskiviikkona, ei perjantaina.

        Jeesus oli sitten haudassa torstain, perjantain ja lauantain.
        Sunnuntaina hän nousi ylös kuolleista.

        Kukahan Jeesuksen herätti kuolleista jos kerran isä ja poika ja paha henki ovat sama henkilö katekismuksen vaan ei Raamatun mukaan?

      • Exevokki kirjoitti:

        Kukahan Jeesuksen herätti kuolleista jos kerran isä ja poika ja paha henki ovat sama henkilö katekismuksen vaan ei Raamatun mukaan?

        Et näköjään ymmärrä kolminaisuutta.

        Kolminaisuuden mukaan on vain yksi Jumala, joka on kolmessa persoonassa.

        On siis vain yksi Jumalaolemus/substanssi, mutta kolme persoonaa, jotka jakavat tämän yhden Jumalaolemuksen/substanssin.

        Kolminaisuus ei väitä että isä ja poika olisivat sama henkilö.
        Kolminaisuus väittää että isä ja poika ovat yhden Jumalan eri persoonia.
        Yksi näistä Jumalan persoonista, Jeesus, tuli lihaksi ja kuoli maailman syntien sovitukseksi.

        Raamattu tukee tätä täysin:
        Raamatun mukaan Isä on Jumala, Jeesus on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala.
        Kuitenkin Raamattu toistuvasti sanoo että on vain yksi Jumala. Kolminaisuus on ainut tie ulos tästä.

      • vertaispaineko
        kekek-kekek kirjoitti:

        Olisit siis riemumielin kiljunut "Ristiinnaulitse!" Golgatalla sinä eräänäkin perjantaina, jos olisit tuolloin elänyt ja paikalle sattunut.

        >>Se oli Jumalan ennaltamääräys että Jeesus tulee tapetuksi, ja Jeesus myös vapaaehtoisesti suostui kärsimään ja kuolemaan meidän puolesta.<<

        Ja täten uskosi mukaiset vedenpaisumukset, Sodomat ja Gomorrat yms. juutalaisen kansan kuritukset olivat täyttä turhuutta koska ristiinnaulitseminen oli jo ennalta lukkoon lyöty aikojen alussa.

        Voi kekkuli parka, tuotit taas pettymyksen koska et ole lainkaan hajulla siiitä että mistä lunasrusuhrissa olli kysymys. Vitsin törppö.
        Eihän evokkikakkiaspahis voi saada rangaistusta muuten kuin omien tekojensa seurauksena, törppö!

        Vain täysin synnitön voi antaa elämänsä uhriksi toisten puolesta jotka muutoin olisivat ansainneet kuoleman kuten sinäkin monesti typerä!

        Mietihän nyt sitä että mitä Aatami menetti sellaista minkä Jeesuksen uhri ihmiskunnalle palautti?

        En viitsi antaa suoraa vastausta koska onparempi että käytät ajattelukykyäsi ihan itse sillä Luojamme on ilmoittanut meille että sen että ajattelu on sallisttua ja jopa mahdollista. Sii vaikkapa tässä: " Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
        29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

        Lisäkysymys: Kuka sai sinut pitämän homoutta yhtä luonnollisena kuin heterorakkaus vaikka se ei sitä selvästikään tilastojen valossa ole?

    • Jeesuksen tappaminen oli tosiaan ihmisen vapaan tahdon osoitus, ei jumalan suunnitelma. Tämän maailman valtiaat tappoivat kirkkauden herran, koska he eivät tunteneet Viisautta. Heillä olisi kuitenkin ollut mahdollisuus tuntea se, ainakin Salomo tunsi Viisauden.

      8 Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa.

      Ihminen on siis vapaalla tahdollaan torpannut kaikki Jahven suunnitelmat, niin että hän on joutunut katumaan kaikkea tekemistään. Ihminen söi paratiisissa hedelmän, josta kaikki alkoi mennä päin prinkkalaa. Muutaman sadan vuoden kuluttua kaikki oli jo niin persiillään, että koko luominen piti peruuttaa tulvamyytissä. Taas muutaman sadan vuoden kuluttua Jahve yritti tulla pelastamaan maailmaa ja tämän maailman valtiaat naulasivat hänet ristille. Sen jälkeen häntä ei ole näkynyt missään.

      • ettänäinon

        Kampelatutkijalta hyvä kommentti!

      • Ihmettelyt

        ”Jeesuksen tappaminen oli tosiaan ihmisen vapaan tahdon osoitus, ei jumalan suunnitelma.”

        Järkevä katsontakanta pitää Jeesuksen surmaa dramaattisena käänteenä, mikä tuli Jeesukselle yllätyksenä. Päihittää, niiden kristityiden pohdinnat, joiden mukaan Jeesuksen ristikuolema oli välttämätöntä syntien anteeksiantamisen kannalta.

      • Loogisesti_11
        Ihmettelyt kirjoitti:

        ”Jeesuksen tappaminen oli tosiaan ihmisen vapaan tahdon osoitus, ei jumalan suunnitelma.”

        Järkevä katsontakanta pitää Jeesuksen surmaa dramaattisena käänteenä, mikä tuli Jeesukselle yllätyksenä. Päihittää, niiden kristityiden pohdinnat, joiden mukaan Jeesuksen ristikuolema oli välttämätöntä syntien anteeksiantamisen kannalta.

        Noin vuonna 33:

        Jeesus: Risti, mikä v*tun, risti... voi vi*ttu näiden hihhulien kanssa...

      • Vitsinhölmöt
        ettänäinon kirjoitti:

        Kampelatutkijalta hyvä kommentti!

        Tyhmä. Luehan nyt se ikuisesti lukematta jäänyt Ramattusi niin ehkä, vaikka sen sitä uskkokaan, niin voisit ehkä ymmärtää että mistä todellisuudessa oli kyse. .

        Evojen tietovaje on uskomaton. He uskovat evoluutosta sen mitä heille on koulussa opetettu satavarmasti virheellisiksi todistettuina asioina. Mutta kun se on niin helppoa opettaa silkkaa potaskaa aviovottomille evokakaroille jotka herkkäuskoituutensa vuoksi uskovat ihan mitä tahansa sateenkaari-ufo juttuja.

    • VapahtajaOletSinä

      Periaatteessa ykslysti. Maailmassa pn tapettu niin paljon ja merkittävämpiäkin henkilöitä.
      Mutta kyllä. Silloin koko äpäräkulttia ei olisi riesaksemme syntynyt.

      • Tieteenharrastaja

        Niinpä, äpärät ovat kiusana evokeilla jotka eivät hoksanneet abortoida lapsiaan ennen kuin niistå tuli ihmisiä kaksitoista viikjkoisina ihan tasan klo 24:00 yöllä jolloin nistö tuli lain mukaan ihmisiä.

        Vitsin Molocin palvojat te evot olette mitä suurimpia paskiaisia lapsenmurhaajalkultissanne.
        No. te olette enemmistö joten näin täällä oivallisessa demokratiassa mennään.

        Tuliko muuten kukaan miettineeksi sitä että toisessa maailmansodassa kuoli suomalaisia suhteessa väestöön nähden eniten väkeä.

        Siis niin kovin tuli surevia omaisia että!

        Ja mitä siitä hyödyttiin siihen verrattuna että olisimme antautuneet miehittäjälle heti. No, meitä olisi tänään 15 miljoonaa vaikkakin vähän köyhempioä kuten virolaiset ovat mutta kuinka moni äiti tai vaimo tai lapsi olisi varakkuuden sijasta mieluummin pitänyt lapsensa, puolisonsa tai isänsä elossa kuin taloutensa parempana????

        Mietihän sinä evokki tätä ja huomaa että Jyri on tosi viisas jonka jutut kannattaa ottaa todesta koska ne nyt vaan sattuvat olemaan ihan totta mikäli tilastotiede on totta.

      • Tieteenharrastaja

        Kuka on merkittävämpi kuin hän joka voi antaa sinulle mahdollisuuden ikuiseen elämään jota et kuitenkaan evomoraalisena voi saavuttaa.

        Kerrohan nyt typerys viimeinkin se että mitä hyötytä on evomoraalista?

    • 12____13

      > Haluaisitko, että Jeesusta ei olisi tapettu?

      Jeesus murhattiin. Itse en kannata murhaamista missään tilanteessa. Jeesuksen tapauksessa onneksi Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja korjasi vääryyden.

      • Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hyvä asia, koska se on tuonut meille pelastuksen.

        Ja itseasiassa se ei ole murha, koska Jeesus itse suostui ja alistui siihen. Lisäksi tämä oli Jumalan suunnitelma alusta asti.

      • trollinsyöjä
        asdfman kirjoitti:

        Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hyvä asia, koska se on tuonut meille pelastuksen.

        Ja itseasiassa se ei ole murha, koska Jeesus itse suostui ja alistui siihen. Lisäksi tämä oli Jumalan suunnitelma alusta asti.

        Tälläisiin aloituksiin ei kannata vastata koska näiden ateistien tarkoituksena on vain trollata ja tehdä aloituksia ja juoksuttaa samoja asioita kyselemällä.

      • 12____13
        asdfman kirjoitti:

        Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hyvä asia, koska se on tuonut meille pelastuksen.

        Ja itseasiassa se ei ole murha, koska Jeesus itse suostui ja alistui siihen. Lisäksi tämä oli Jumalan suunnitelma alusta asti.

        > Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hyvä asia, koska se on tuonut meille pelastuksen.

        Jeesuksella oli oikeus antaa syntejä anteeksi, eli pelastaa tuomiolta, jo ennen kuolemaansa. Kuolema ei siis ollut vaadittu pelastumista varten.

        "Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?" Mutta kun Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi heille: "Mitä te ajattelette sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut', vai sanoa: 'Nouse ja käy'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," – hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Ja kohta hän nousi heidän nähtensä, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa."
        Luuk. 5:21-25

      • Oikeuden päätöksellä teloittaminen ei ole murha tietenkään.

      • Sadutonsatuja
        12____13 kirjoitti:

        > Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hyvä asia, koska se on tuonut meille pelastuksen.

        Jeesuksella oli oikeus antaa syntejä anteeksi, eli pelastaa tuomiolta, jo ennen kuolemaansa. Kuolema ei siis ollut vaadittu pelastumista varten.

        "Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?" Mutta kun Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi heille: "Mitä te ajattelette sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut', vai sanoa: 'Nouse ja käy'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," – hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Ja kohta hän nousi heidän nähtensä, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa."
        Luuk. 5:21-25

        Paitsi että googlaamalla selvisi että ei Jeesusta ikinä ristiinaulittu. Tuo risti tuli mukaaan kuvioihin vasta satoja vuosia myöhemmin kun paikallista pakanauskontoa sekoitettiin näennäiskristillisyyteen kuten homoutta täällä meillä tänään.
        https://tieku.fi/elaimet/tutustu-siipien-matkaan-evoluution-historiassa?c_rid=63zc092d019QCVmvaDg897058427|74137479&utm_medium=email&utm_campaign=nb_ill_fi_tor_uge10_2019-(704731)&utm_content=&utm_source=tieku.fi&email=BA04775C1EBB7CC6AF03538485B97BEDD57FD947487D83340828FB9D4BDA03F8&utm_term=eläimet

      • etdrfcgvbhjnkö
        asdfman kirjoitti:

        Jeesuksen ristiinnaulitseminen on hyvä asia, koska se on tuonut meille pelastuksen.

        Ja itseasiassa se ei ole murha, koska Jeesus itse suostui ja alistui siihen. Lisäksi tämä oli Jumalan suunnitelma alusta asti.

        Mitä Jeesus menetti? Elämä ihmisenä eli ihmiselämän joka on tosi arvokas juttu.

        Synnittömänä Jeesus voi kuolla meidän syntisten pulesta.

        Eli Jeesuksen uhrin vuoksi meillä on mahdollista saada ikuinen elämä.

        Raamatun teema on hyvin yksinkertainen. Eli se on kadotetusta paratiisista ennalistettuun. Vai meinaatkos että Jumala epäonnistui siis siinä kun hän sanoi Aatamille ja Eevalle että lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi ?
        Lue Jes kuku 65

    • EnOleRobotti2

      Helkkarin moni ihminen on Jeesuksen jälkeen kärsinyt ja kuollut, joten paljonpa auttoi sekin uhraus.

    • Eikö muuten sellainen rangaistus jossa Jeesus olisi kärsinyt enemmän ja pidempään olisi pelastanut kristityt varmemmin ja useampiakin heistä?

      Vaikka niin että Jeesus erämaaretkellä (kun oli siellä yksin pirun ja sihteerin kanssa) olisi jäänyt karhunrautoihin ja siinä vähitellen viikon parin kuluessa nääntynyt ja kuihtunut nälissään janoissaan ja apua huudellessaan.

    • Ajattelueiolekiellettyä

      Nyt petyin sinuun kekkuli, sillä olen pitänyt sinua evokeista fiksuompana.

      Siis katsos kun totuus elämästä sellaisena kuin sen halusi itse Luoja, piti ilmaista niin että kaikki selvästi ajattelevat saisivat tiedon siitä. Siksi meillä on Raamattu evankeliumeineen.

      Tässä valossa avuksesi oli paha pettymys sillä olin jo alkanut luottaa hiukan siihen siihen että osaat saada ajattelusi ryhtiin todellisuuden kanssa.

      Taisin erehtyä. Taidat olla ihan samanlainen tyhjänräjäyttäjä homofanitttaja ufouskova ja apinaihmisiin uskova täysin epätieteellinen tomppeli kuin perusevokit ovat.

      • Raamatun selvyyttä kuvaavat oivallisesti ne tuhannet toistensa kurkussa oleva kirkot ja lahkot, jotka kaikki oppinsa Raamattuun perustavat.

      • Jyrtsiboy
        kekek-kekek kirjoitti:

        Raamatun selvyyttä kuvaavat oivallisesti ne tuhannet toistensa kurkussa oleva kirkot ja lahkot, jotka kaikki oppinsa Raamattuun perustavat.

        Olet jyvällä.
        Ei voi ola kuin yksi oikea faktauskonto.

        Vitsi että palautit uskoni siihen että edes joku evokki osaa edes vähän ajatella.

      • Jyrtsiboy kirjoitti:

        Olet jyvällä.
        Ei voi ola kuin yksi oikea faktauskonto.

        Vitsi että palautit uskoni siihen että edes joku evokki osaa edes vähän ajatella.

        "Ei voi ola kuin yksi oikea faktauskonto."

        Ja mikähän se mahtaisi olla? Osaatko sanoa?
        Jos kaikki kristinuskon lahkot perustavat oppinsa Raamattuun, joka ei ainakaan luonnontieteiden suhteen tunne faktoja, niin miten jokin näistä lahkoista voisi edustaa "faktauskontoa" ?

        Uskoakseni tunnen Raamattua paremmin kuin useimmat palstan kreationisteista ja luonnontieteitä tunnen varmasti paremmin.

      • JännittääJaPierettää
        agnoskepo kirjoitti:

        "Ei voi ola kuin yksi oikea faktauskonto."

        Ja mikähän se mahtaisi olla? Osaatko sanoa?
        Jos kaikki kristinuskon lahkot perustavat oppinsa Raamattuun, joka ei ainakaan luonnontieteiden suhteen tunne faktoja, niin miten jokin näistä lahkoista voisi edustaa "faktauskontoa" ?

        Uskoakseni tunnen Raamattua paremmin kuin useimmat palstan kreationisteista ja luonnontieteitä tunnen varmasti paremmin.

        Jännityksellä odottelen Jyrtsin vastausta kysymykseesi. En kuitenkaan taida pidättää hengitystäni. Saattaa vastaus viipyä kuin Jeesuksen toinen tuleminen.

    • Kaik o männy just niinku o kuulunukki jos vanholoit muisteloidaha.

    • En lukenut kaikkia, mutta Jeesus kuoli syystä että mahti-ihmiset kokivat hänet ja hänen kannatuksensa kansan parissa uhkaksi...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      122
      3929
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      313
      2031
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1801
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1717
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1680
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1661
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      435
      1500
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1266
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1222
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      421
      1181
    Aihe