Jatko toimenpiteet?

Mites nyt mennään eteenpäin kun Alahärmästä on tullut yli 1200 nimeä eroamisen puolesta?Pitkäaikainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen totesi että nyt on "sotatila" ja totesi Komiatlehdessä että nimiä on niin paljon listassa että tätä ei voi jättää huomiotta!
Mielestäni seuraava vaihe on että koko Kauhavan alueen ääni oikeutetut ottavat kantaa siihen että onko Alahärmällä ihan oikeasti sitä Ruotsalan ja Hurtamon mainostamaa vetovoimaa ja pitovoimaa.
Nyt kun viralliset investointi luvut on tiedossa niin alkuperäiset faktat Alahärmän kaltoin kohtelusta ovatkin osoittauneet pelkäksi kuplaksi ja populismiksi.
Eli,seuraavaksi äänestetään siitä annetaanko Alahärmän mennä joko; Vöyrin, Nyykaapin tai Pietarsaaren kaupungin osaksi,joista he sitten sopivimman valitsee.
3756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Aloite haudataan juhlallisin menoin ja ihmiset keskittyy töihinsä tyhjän jauhamisen sijaan.

Äänestä

Ei ole enää vetovoimaa härmästä puhumattakaan.
Seinäjoeltakin väki häipyy.

Äänestä
  • Seinäjoella väki lisääntyy muutamalla sadalla joka vuosi.

    Äänestä

  • Kannattaa seurata uutisia,juuri toissapäivänä asiaa rummutettiin kaikissa tiedotusvälineissä,ainoastaan Helsingin ja Tampereen alueella väki lisääntyy kaikkialla muualla vähenee,myös Seinäjoella.

    Äänestä

Ei anna aihetta jatkotoimenpiteisiin. 1200 lähinnä alahärmäläistä ottavat jälleen lusikan käteen ja pääsevät taas tutustumaan, mitä demoktratia tarkoittaa. Enemmistö tekee päätökset.

Alahärmän itsenäinen päätöksentekovalta päättyi 10 vuotta sitten. Get over it.

Äänestä
  • Tämä on vasta alkua.On näköjään kova paikka tämä Häxit meidän kuppareille.Viimeinen tilasto oli kolhoosin kannattajien laatima,kannattaa muistaa se.

    Äänestä

Minkähän takia Neuvostoliitto ei olisi millään päästänyt ympäröiviä sateliitivaltioita itsenäistymään muuten kuin pakon edessä kun koko sairas luomus romahti?

1Äänestä
  • Liittyy tähän asiaan?
    Kyllä on taas todellisuus pahasti hukassa.

    Äänestä

  • Näillä kommentoijilla on vaan tosi paha olo. Johonkin sitä pitää purkaa, eikä parempaakaan kohdetta ole keksitty. Esim halkojen hakkuussa tulisi jotain hyödyllistä tehtyä samalla.

    Äänestä

  • Härmäs on paree keskittyy vaan vetelee leukoja ja isoon uhoon. Muut asiat ja niitten hoiron taputtelee muut teirän puolest.

    Äänestä

Se on tua pimiä vuarenaika kohta helepottaa maaliskuu maata näyttää

Äänestä

halkokauppa soveltuu hyvin rännikaupan rinnalle kun yrittää alkaa itte maksaa omat kulunsa, sen jälkeen kun Härmästä tulee rannikkokaupunki.

Äänestä
  • Ei muutakun härmäälääset ruottia puhumaan.Meinaatteko rantaruottia vai oikeaa ruottia onnea.Teidän talon hinnat nousoo on merinäköala myötä

    Äänestä

  • Hgg kirjoitti:

    Ei muutakun härmäälääset ruottia puhumaan.Meinaatteko rantaruottia vai oikeaa ruottia onnea.Teidän talon hinnat nousoo on merinäköala myötä

    Dronella kun nousee kilometrin korkeuteen ja ottaa kuvan niin voi meri siintää kaukana.

    Äänestä

Toivottavasti ero toteutuu ja Alahärmä lähtee.Saadaan kustannuksia leikattua,sekä vältytään koulualueen uudelleenrakentamisesta liikuntahalleineen Alahärmään olemattomalle väestöpohjalle.
Ponuksena Alahärmään sijoitetut 23 miljoonan investoinnit siirtyisi eron mukana uuden kunnan vastattavaksi,keventäisi jäljellejääneitten velkataakkaa.Nyt kaikki puoltamaa eroa,asialla on monta hyvää puolta Kauhavan,Ylihärmän ja Kortesjärven asukkaille,aloitteen tekijät tekivät meille palveluksen jos ero toteutuu,siitä kiitos heille.

Äänestä
  • Kaupungin+julkaisemaa+listaa+katsottaessa+huomaisit+että+investoinneista+55%+on+tehty+kauhavalle+kauhavan+väkiluvun+ollessa+kuitenkin+noin+42%+koko+kaupungin+väkiluvusta.++Alahärmään+tehtyjen+investointien+määrä+on+22%+investointien+määrästä+väkiluvun+ollessa+noin+23%+koko+kaupungin+väkiluvusta.+Ylihärmään+tehdyt+investoinnit+ovat+16,7%+investointien+määrästä+väkiluvun+ollessa+noin+20%+koko+kaupungin+väkiluvusta.+Kortesjärvelle+tehdyt+investoinnit+6%+investointien+määrästä+väkiluvun+ollessa+12%+koko+kaupungin+väkiluvusta.+Tästä+on+helppo+havaita+että+minkä+tahansa+muun+kunnan+erotessa+liitosta+kuin+kauhavan+ja+eroavan+kunnan+ottaessa+investointi+kulunsa+mukanaan,+kasvaa+liittoon+jääneiden+kuntien+velka+asukasta+kohden+kun+taas+eroavan+kunnan+laskee.+Ainoastaan+kantakauhavan+erotessa+kauhavan+kaupungista+jäljelle+jäävien+liitos+kuntien+velka+asukasta+kohden+laskee.+Kuulostipas+viimeinen+lause+huvittavalta.Alahärmän+investointeihin+on+laskettu+todennäköisesti+mukaa+skaalan+hallien+osto+alahärmästä,+ei+ehkä+kuulosta+aivan+oikeuden+mukaiselta+laskea+sitä+alahärmään+tehdyltä+investoinnilta+alahärmäläisten+hyväksi.+Tosin+vielä+enemmän+väärin+olisi+laskea+se+vain+johkin+toiseen+kuntaan+tehdyksi+investoinniksi+kyseisen+kuntalaisten+hyväksi.+Tälläkin+investoinnilla+todennäköisesti+on+ollut+tarkoitus+turvata+työpaikkojen+säilymistä+kaupungin+alueella.+Varmasti+samanlaisia+investointeja+joita+ei+pysty+osoittamaan+vain+yhden+kunnan+hyödyksi,+on+tehty+myös+muihin+liitoskuntiin.

    Äänestä

  • Miksi sitten nämä aloittajat lähtivät ajamaa kunnan hajoittamista väärillä tiedoilla mm.. investoinneista,keräten tällä nimiä eropaperiinsa.Jos halutaan ero,silloin erotaan,se olisi helpotus kaikille osapuolille.Eromestarit pääsisivät toteuttamaa omaa visiotaan kuinka Alahärmä menestyy heidän mukaansa tulevaisuudessa omana kuntanaa.
    Toiset saisivat työrauhan kehittää omaansa.Alahärmää odottaa noin 20 miljoonan investoinnit lähiaikoina,tehtyjen lisäksi.Siinä on tekemistä uuden kunnan johdolla.

    Äänestä

  • kaisesiitä kirjoitti:

    Miksi sitten nämä aloittajat lähtivät ajamaa kunnan hajoittamista väärillä tiedoilla mm.. investoinneista,keräten tällä nimiä eropaperiinsa.Jos halutaan ero,silloin erotaan,se olisi helpotus kaikille osapuolille.Eromestarit pääsisivät toteuttamaa omaa visiotaan kuinka Alahärmä menestyy heidän mukaansa tulevaisuudessa omana kuntanaa.
    Toiset saisivat työrauhan kehittää omaansa.Alahärmää odottaa noin 20 miljoonan investoinnit lähiaikoina,tehtyjen lisäksi.Siinä on tekemistä uuden kunnan johdolla.

    Kenties muuten ei olisi saanut riittävästi nimiä mikäli kaikilla nyt sen kirjoittaneilla olisi todelliset luvut ollut tiedossa. Osa kirjoittajistahan on sitten aivan periaatteesta eroamassa. Hassua sinänänsä että väkilukuun verratessa alahärmälääset ovat saaneet investoinneista prosentuaalisesti lähimmäksi väkilukua vastaavan määrän investointi rahaa mutta pitävät silti kovinta mekkalaa siitä kuinka kauhava vie kaiken. Toki numeroiden perusteella kauhava on saanut eniten väkilukuun verrattuna.

    Eräs näistä aloitteen tekijöistä sanoi jättäneensä laskuista pois teollisuushalli hankinnat. Siltikin erot luvuissa on valtavat, alahärmään lähes 20miljoonaa vähemmän ja kauhavalle suurinpiirtei saman verran enemmän verrattuna kaupungin julkaisemaan listaan.

    Äänestä

  • Puuttuisko kaupungin omasta monitoimitalo monumentti?

    Äänestä

Nykyinen kaupunginjohtaja on luvannut antaa ihan kirjanpitolukuja, kun kiireiltään ehtii, sitten voi taas päivittää uusia lukuja. Mielenkiintoista mihin ne asettuu.

Äänestä
  • Mielenkiintoista olisi myös nähdä kuka teki ja millä hinnalla esim. Infratalon. Kuka myi ja kuka osti rivitalo-osakkeita. Olishan sitä kaikkea kivaa tietoa jos vaan annettaas.

    Äänestä

  • Kirjatauki kirjoitti:

    Mielenkiintoista olisi myös nähdä kuka teki ja millä hinnalla esim. Infratalon. Kuka myi ja kuka osti rivitalo-osakkeita. Olishan sitä kaikkea kivaa tietoa jos vaan annettaas.

    Eikös se Infatalo ole kaukolämmön taseessa ja se kai sen on rakentanutkin.istä rivitalo-osakkeista on oikein kysymys?

    Äänestä

Koska Alahärmä lähtee kuntaliitoksesta,voi sitä ilon päivää!

Äänestä

Se olis parasta,mitä Kauhavalaisille ja kortesjärvisille vois tapahtua,päästääs noista marisijoista vaan eroon.Viheliäistä ja persaukista porukkaa.

Äänestä

Kortesjärvellä loppuu yläaste ja muut palvelut, jos Härmät eroaa. Kaikki eroaa tai ei ketkään.

1Äänestä
  • Niin, kortesjärvellähän ei tällä hetkellä ole kuin 1 koulu ja ylihärmäs yläaste sekä syksystä alkaen vain keskustas ala-aste. Kahdella velkaisimmalla on ala-asteita ympäri pitäjää. Olisikohan aika laittaa myös alahärmän ja kantakauhavan sivukylien ala-asteet kiinni. Joko heidänkin olisi aika tehdä osansa yhteisen hyvän eteen?

    Äänestä

  • Juuri_näin kirjoitti:

    Niin, kortesjärvellähän ei tällä hetkellä ole kuin 1 koulu ja ylihärmäs yläaste sekä syksystä alkaen vain keskustas ala-aste. Kahdella velkaisimmalla on ala-asteita ympäri pitäjää. Olisikohan aika laittaa myös alahärmän ja kantakauhavan sivukylien ala-asteet kiinni. Joko heidänkin olisi aika tehdä osansa yhteisen hyvän eteen?

    Kantakauhavan sivukylien koulut on lakkautettu jo ajat sitten,ei niitä ole enää yhtäkään.

    Äänestä

  • Näyttäisi kaupungin sivujen mukaan olevan kosolan, nahkalan, pernaan ja ruotsalan koulut eli 3 liikaa. Samoin kuin alahärmässä kirkonkylän, voltin ja hakolan koulut eli 2 liikaa.

    Äänestä

  • Menikö kirjoitti:

    Näyttäisi kaupungin sivujen mukaan olevan kosolan, nahkalan, pernaan ja ruotsalan koulut eli 3 liikaa. Samoin kuin alahärmässä kirkonkylän, voltin ja hakolan koulut eli 2 liikaa.

    Nuo ei ole mitään sivukyliä vaan osa keskustaajamaa.

    Äänestä

  • Kyllä kauhavan keskustaajama yhdellä koululla pärjää kuten muutkin

    Äänestä

  • Menikö kirjoitti:

    Näyttäisi kaupungin sivujen mukaan olevan kosolan, nahkalan, pernaan ja ruotsalan koulut eli 3 liikaa. Samoin kuin alahärmässä kirkonkylän, voltin ja hakolan koulut eli 2 liikaa.

    Ja mihinkähän ne mahtuisivat ? Joo, urheilukentän katsomoon.

    Äänestä

Miksi tulevassa Alahärmän kunnassa on vielä 3 koulua,ehkä he erottuaan sitte niitä karsivat.

Äänestä

"Kauhavan pitää ruveta kuuntelemaan paremmin Alahärmää!"

Millä tavalla? Eikö kaikki kuntaliitoksen jälkeiset investointipäätökset ole tehty demokraattisesti ja laillisesti vaaleilla valittujen toimielimien päätöksillä, vai voiko joku ihan oikeasti osoittaa jotain muuta?

Mitä tämä "Alahärmän enempi kuunteleminen" sitten tarkoittaa? Että Alahärmälle pitää ruveta junailemaan pöydän alta, ohi demokraattisen päätöksen teon lisäinvestointeja joita ei ole budjetoitu ja joista ei ole yhdessä päätetty? Niinkö?

Jos ei, niin kertoisiko joku mitä se "enempi kuunteleminen" oikein noin niinkuin käytännössä tarkoittaa?

Äänestä
  • Ei kukaan ymmärrä mitä nämä härmäläiset oikein ajaa takaa ja haluaa.
    Kaupunginvaaltuusto on demokraattisesti vaaleilla valittu ja he tekee päätökset.
    Pulinat pois.

    Äänestä

  • Turha kokoonpano. Eihän siellä edes puhuta mitään. Pari videota kattonu netistä. tuloo olo jotta ryhmät päättäneet etukäteen pääosan asioista.

    Äänestä

  • Se tarkoittaa alahärmä ensin. Kunnan toiminnot siirretään alahärmään ja kortesjärven ja ylihärmän kunnantalot suljetaan, kauhavalle jää joitain vähäisiä toimintoja joita riittävän moni tarvitsee viikoittain. Joitain alahärmän sivukylän kouluja herätetään henkiin ja kulujen pienentämiseksi kortesjärven ala-asteelaiset siirretään matkasta riippuen joko lähimpään alahärmäläis tai kauhavalais kouluun, yläasteelaiset todennäköisemmin alahärmään. Ylihärmän ala-asteelaiset sijoitetaan hakolaan sekä yläaste alahärmään. Mikäli tällä ei saavuteta riittäviä säästöjä joilla laskea kustannukset aiemmalle tasolle, lopetetaan myös kauhavan lukio.

    Sote keskus tulee alahärmään ja terveyskeskukset kortesjärvellä, kauhavalla ja ylihärmässä loppuvat. Ehkä vuode osaatot saattavat jäädä.

    Investoinnit toteutetaan siten että ne tukevat alahärmän kasvua, mikäli ylimääräistä jää, se käytetään johonki muuhun liitoskuntaa mikäli on aivan pakko. Hankinnoissa saadaan tuntuvat säästöt koska nyt suurimmaksi osaksi kaikki toiminnot sijaitsevat alahärmässä ja joitain vähäisiä kauhavalla, esimerkiksi jos kauhavalla yläasteella tarvitaan uudet tietokoneet, saadaan ne näppärästi alahärmästä käytettynä kun alahärmään hommataan uudet.

    Äänestä

  • Herätys kirjoitti:

    Se tarkoittaa alahärmä ensin. Kunnan toiminnot siirretään alahärmään ja kortesjärven ja ylihärmän kunnantalot suljetaan, kauhavalle jää joitain vähäisiä toimintoja joita riittävän moni tarvitsee viikoittain. Joitain alahärmän sivukylän kouluja herätetään henkiin ja kulujen pienentämiseksi kortesjärven ala-asteelaiset siirretään matkasta riippuen joko lähimpään alahärmäläis tai kauhavalais kouluun, yläasteelaiset todennäköisemmin alahärmään. Ylihärmän ala-asteelaiset sijoitetaan hakolaan sekä yläaste alahärmään. Mikäli tällä ei saavuteta riittäviä säästöjä joilla laskea kustannukset aiemmalle tasolle, lopetetaan myös kauhavan lukio.

    Sote keskus tulee alahärmään ja terveyskeskukset kortesjärvellä, kauhavalla ja ylihärmässä loppuvat. Ehkä vuode osaatot saattavat jäädä.

    Investoinnit toteutetaan siten että ne tukevat alahärmän kasvua, mikäli ylimääräistä jää, se käytetään johonki muuhun liitoskuntaa mikäli on aivan pakko. Hankinnoissa saadaan tuntuvat säästöt koska nyt suurimmaksi osaksi kaikki toiminnot sijaitsevat alahärmässä ja joitain vähäisiä kauhavalla, esimerkiksi jos kauhavalla yläasteella tarvitaan uudet tietokoneet, saadaan ne näppärästi alahärmästä käytettynä kun alahärmään hommataan uudet.

    Ylihärmän osalta tässä ei oo mitään hävittävää, eihän täällä oo muutekkaan mitään tekemistä jos ikää on enemmän ku 20v. Korkeentaan vetää kännit neljän seinän sisällä. Jos jotain menoa ja sisältöä elämään haluaa niin pakko ajella sen 60km jotta sitä saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eisaajäädävaiheeseen kirjoitti:

Mites nyt mennään eteenpäin kun Alahärmästä on tullut yli 1200 nimeä eroamisen puolesta?Pitkäaikainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen totesi että nyt on "sotatila" ja totesi Komiatlehdessä että nimiä on niin paljon listassa että tätä ei voi jättää huomiotta!
Mielestäni seuraava vaihe on että koko Kauhavan alueen ääni oikeutetut ottavat kantaa siihen että onko Alahärmällä ihan oikeasti sitä Ruotsalan ja Hurtamon mainostamaa vetovoimaa ja pitovoimaa.
Nyt kun viralliset investointi luvut on tiedossa niin alkuperäiset faktat Alahärmän kaltoin kohtelusta ovatkin osoittauneet pelkäksi kuplaksi ja populismiksi.
Eli,seuraavaksi äänestetään siitä annetaanko Alahärmän mennä joko; Vöyrin, Nyykaapin tai Pietarsaaren kaupungin osaksi,joista he sitten sopivimman valitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu