Heikkinen on muun muassa protestoinut turhina pitämiään opposition kansanedustajien ja vieraaksi kutsuttujen asiantuntijoiden puheenvuoroja tekemällä sormillaan ja suullaan alentavia blaa blaa blaa -eleitä ja makaillut teatraalisen kyllästyneen näköisenä valiokunnan pöydän päällä. Lisäksi hän on asiantuntijoiden puhuessa rouskutellut kovaan ääneen mukanaan tuomaansa kaalia.
Heikkisen syytetään myös ilveilevän ja puistelevan teatraalisesti päätään aina kun asiantuntijoiden näkemykset ovat eronneet hallituksen virallisesta sote-linjasta.
Osa valiokunnan kansanedustajiasta onkin kuvaillut Heikkisen toimintaa muun muassa sanoin ja termein "törkeää", "luo huonoa yhteishenkeä", "uskomatonta teatteria", "anteeksiantamattoman huonoa käytöstä", "työpaikkakiusaamista", "myötähäpeää sote-asiantuntijoiden edessä".
Myös eräs valiokunnan kuultavana käynyt asiantuntija kertoo ihmetelleensä juuri varapuheenjohtajan tuhahtelua ja "epätarkkaavaisuutta".
Heikkiselle pidettiin StV:n kokouksen yhteydessä puhuttelu, jossa todettiin, ettei varapuheenjohtaja voi enää jatkaa huonoa käytöstään.
Eivätkä moitteet tule vain opposition suunnasta, muutama hallitusrivistönkin edustaja pitää Heikkisen toimintaa kyseenalaisena. He ovat olleet lähinnä huolissaan valiokunnan ja koko eduskunnan uskottavuudesta ja arvovallasta, kun ulkopuoliset asiantuntijat ovat voineet tuntea itsensä epäarvostetuiksi seuratessaan yksittäisen kansanedustajan ilveilyä ja kaalinrouskutusta.
Heikkisen syytetään myös ilveilevän ja puistelevan teatraalisesti päätään aina kun asiantuntijoiden näkemykset ovat eronneet hallituksen virallisesta sote-linjasta.
Osa valiokunnan kansanedustajiasta onkin kuvaillut Heikkisen toimintaa muun muassa sanoin ja termein "törkeää", "luo huonoa yhteishenkeä", "uskomatonta teatteria", "anteeksiantamattoman huonoa käytöstä", "työpaikkakiusaamista", "myötähäpeää sote-asiantuntijoiden edessä".
Myös eräs valiokunnan kuultavana käynyt asiantuntija kertoo ihmetelleensä juuri varapuheenjohtajan tuhahtelua ja "epätarkkaavaisuutta".
Heikkiselle pidettiin StV:n kokouksen yhteydessä puhuttelu, jossa todettiin, ettei varapuheenjohtaja voi enää jatkaa huonoa käytöstään.
Eivätkä moitteet tule vain opposition suunnasta, muutama hallitusrivistönkin edustaja pitää Heikkisen toimintaa kyseenalaisena. He ovat olleet lähinnä huolissaan valiokunnan ja koko eduskunnan uskottavuudesta ja arvovallasta, kun ulkopuoliset asiantuntijat ovat voineet tuntea itsensä epäarvostetuiksi seuratessaan yksittäisen kansanedustajan ilveilyä ja kaalinrouskutusta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kuu kiurusta ryöväys-soten kaatumiseen
Vesa-Matti Saarakkala (sin) ilmoitti, että hän ei tue uudistuksen keskeistä palikkaa eli valinnanvapausmallia.
– Ei tästä tule mitään, valinnanvapaus on niin iso ongelma, se on käytännössä korvaamiskelvoton. Tässä vaiheessa näytelmä voidaan lopettaa ja lähteä parlamentaariseen uudistustyöhön maakuntamallin pohjalta, Saarakkala ilmoitti sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoukseen saapuessaan.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006013796.html
Ohi on Heikkisen kaalin rouskuttelun tarve. Tais sote kaatua.
voi kun kaatuskin
enemmän vaan saarakkaloita ja kansa kiittää ja muistaa
kaaliämmälle lisää rouskuteltavaa:
sipilän hienosäätövalhe . Saarakkala: "korjausvaatimusten yhteydessä ei voidakaan puhua mistään hienosäädöstä, sillä vain teoriassa - ei käytännössä - kyse on hienosäädön tarpeesta, Saarakkala toteaa tiedotteessaan."
sipilän notifiointivalhe eli sen tarpeettomuus ketkun mielestä. Saarakkalan mukaan ns. notifiointi osoittautunut nyt ainoaksi keinoksi, jos valinnanvapaus mukana. käytännössä vain valinnanvapausmallin notifioiminen voi perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen tuoda asiaan varmuuden
ja lisää kaatajia tulee jos tuohon Eloon on uskomista:"Simon Elo Saarakkalan äkkinäisestä sote-käännöksestä: ”Kokoomuksen edustajista useampi ilmoittanut vastustavansa” ja myös oinonen kaatamaan kaalisoppaa
https://www.is.fi/politiikka/art-20000060140https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka31.html
toivottavasti joku painaa tuota kaalinrouskuttajaa kaaliin jos se vielä terrorisoi kokouksia. sillä on oma maakuntajohtajan paikka varmaan katkolla, siks se siellä meuhkaa mahallaan valiokunnan pöydillä.
Heikkisen ylimielinen käyttäytyminen muita kohtaan on pantu merkille jo aikoja sitten, samalla hän arvostelee ala arvoisesti muiden kannanottoja ja mielipiteitä, bla,bla, blaa, ei kuulu tämän kaltainen käytös kansanedustajan työkalupakkiin, syytä harkita muita työtehtäviä jatkossa.
Kattokaahan vaan, niin Suomen viisas kansa äänestää kaikessa viisaudessaan Heikkisen uudelleen eduskuntaan ja kaalinrouskutus pöydällä makoiluineen voi jatkua. Sellaisia me olemme. Vaikka itketään, niin aina äänestetään samat uudelleen eduskuntaan. Joku kaalin kera, toiset ilman.
valitettavasti totta, mutta jospa kansa nyt hieman viisastuisi näidenkin esimerkkien valossa
lisää kaalia heikkiselle
lisää sinisiä soten kaatajia:
Sinisten kansanedustaja Martti Mölsä ei usko myöskään soten valmistuvan valiokunnasta.
lisää kaalia heikkiselle
Sinisten kansanedustaja Martti Mölsä ei usko myöskään soten valmistuvan valiokunnasta. Mölsä ei ottanut vielä kantaa, äänestäisikö valinnanvapauden puolesta, jos asia etenisi eduskunnan suureen saliin.
– Se on vielä kysymysmerkki. Kun en ole lukenut niitä papereita, mitä se valinnanvapaus siinä tarkoittaa, Mölsä sanoi STT:lle.
Hän arvioi, ettei asiasta tarvitse suuressa salissa äänestää.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolmaskin-sinisten-kansanedustaja-eparoi-soteuudistuksen-aarella-tasta-on-kyse-taman-paivan-sotesopassa/7299240#gs.IvrOyp9R
onkohan näihin takinkääntäjiin luottamista kun on semmonen historia.
Eduskunnan kaalin tilauslaskut saattavat vielä kasvaa tässä parin viikon aikana, kun sosiaali ja terveysvaliokunta käsittelee asiaa. Kuka toimittaa kaalia eduskuntaan ja paljonko on kilohinta?
Ohhoh. Nythän Heikkinen tempun teki. Äänestytti puheenjohtajan selän takana Kiurun poistuessa 12 minuutin ajaksi Valiokunnan kokouksesta pakollisen toisen kokouksen vuoksi => Heikkisen äänestyksen tuloksena valiokunta ei enää kuuntele ketään ulkopuolista asiantuntijaa.......... Päätös ei ollut yksimielinen.
Aika touhua puheenjohtajan selän takana. Liekö laillistakaan?
törkee akka koko heikkinen... tarvis tutkia onko tommonen kähmintä edes laillista
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuva Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) taas kirjoitti Facebook-sivuillaan, että valiokunnassa nähtiin ”poikkeuksellisen ruma näytelmä”.
– Jouduimme äänestämään asiantuntijoiden kuulemisesta ja hävisimme äänestyksen 10–6. Ilmeisesti hallitus ajattelee, ettei sen vastine kestä kriittistä tarkastelua. Tämä on törkeää demokratian ohittamista, Alanko-Kahiluoto syytti.
Alanko-Kahiluodon mielestä ”ainoa vaihtoehto on, että eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok) ilmoittaa, ettei hän ota sote-pakettia eduskunnan äänestykseen”. ... ja sitähän ei kokkariämmä tee kun on samassa rosvoporukassa heikkisen kanssa
kyllä tuo ämmä joutas roviolle, on se niin röyhkeää ton touhu, perustuslailla pyyhkii koko ajan /settään, tsemppiä kiurulle että ketäs ton ilveilyn
ent. oikeusministeri Henriksson: "on täysin selvää, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan on lähetettävä mahdollinen, uusi mietintöluonnoksensa takasin perustuslakivaliokunnalle arvioitavaksi, jotta saadaan selvyys täyttääkö mietintö perustuslakivaliokunnan asettamat vaatimukset"
kuinkahan taleban-heikkisen kaalit riittää vai tuleeko koko sotepaskasta kaalimaali omaan lestakeskustan vakuuskuorimaaliin. Kestääkö ylimielisen ämmän omakaan kaali vai tarviiko taas hypätä mahalleen valiokunnan pöydälle sätkimään ja huutamaan blaah blaah. arvokasta kepulaista valiokuntatyötä tosiaan... ja sipilä rosvo siunaa ja syyllisiä ryhdytään taas tarmolla etsimään kaikkialta muualta paitsi peilistä
eiköhän kiuruveden kyyn ylimielinen ilme ala lässähtää kun huomaa että ei saanu suomen perustuslakia nurin vaikka kaikkensa yritti vaivojaan ja kaalia säästämättä
jokos kaalit rupee oleen vähissä kun lestapomo heittää pihalle rouskuttelemaan. vai meneekö vieläkään kaaliin että tuli tehtyä oma kaalimaali