Miten opit dissaamaan moralistit ja syyllistäjät

Olen-hyvä-ihminen

"”Gutmesh”-ilmiö rehottaa ja voi hyvin, ja koululaisetkin on valjastettu syyllistämään meitä ilmastonmuutoksesta. No, vielä äskettäin se oli kehitysmaiden kurjuus, joka johtui kuullemma siitä, että ns. kolonialistit olivat 2-300 vuotta sitten menneet sinne rakentamaan infraa ja terveyspalveluja, ja viemään näiden maiden tuotteet maailmanmarkkinoille".

https://uutisiahauskastijakiinnostavasti.files.wordpress.com/2019/02/gutmensh800450.png

Nyt kun kolonialistit ovat poissa, ja kehitysmaat -ent. alikehittyneet maat ja sitä ennen takapajuiset maat- ovat omien kykyjensä varassa, mikään ei siellä ole muuttunut ainakaan parempaan päin. Siis: Täytyy keksiä jotain muuta nyyhkimisen ja syyttämisen aiheitta.

Tähän hätään tulikin sopivasti ilmastonmuutos, joka tosin on ollut olemassa ja edennyt omaa tahtiaan jo muutaman miljardia vuotta. Ilmasto on kuullemma lämpenemässä, ja se on ihmisten syytä. Ihmisistä syytettyjen penkille toki kelpuutetaan vain pieni vähemmistö: Europidinen rotu jota on maailman väestöstä noin 8%, ja näistäkin vain markkinatalouden kannattajat, mielellään vielä vain miespuoliset.

Olemme nähneet tämän talven aikana koululaisten joukkomielenilmauksia (kouluaikana!) ilmaston puolesta, mutta mitä vastaan? Samaan aikaan toisaalla vaaditaan polttomoottoreista luopumista henkilöautoissa, ja muuta yhtä mielikuvituksellista.

https://uutisiahauskastijakiinnostavasti.wordpress.com/2019/02/25/miten-opit-dissaamaan-moralistit-ja-syyllistajat-lyhyt-oppitunti/

Avataan tarkastelu ”Hyvän Ihmisen” olemuksesta: Hän imitoi tai simuloi #syyttävän katseen, vaikka Tervolla se menee parodiaksi. Syyttävä katse saavuttaa uskottavuutta, jos/kun po. roolia-tekevä on selvästi kohdetta #naiivimpi, siis hänelle voidaan sallia simppeli maailmankuva, jossa paha on pahapaha ja hyvä on kivakiva. Matala ikä auttaa uskottavuudessa, joskun myös intelligenssi.

Parodian raja on hyvishyvistelyssä aina lähellä, ja tulee joskus ylitetyksi tahattomasti.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • internet.on.kuningas

      Ilmastonmuutoksessa ja kehitysmaiden kansojen auttamisessa on kyse kaukasidisen ihmisrodun syyllistämisestä. Internet osoitti taas hienoutensa.

    • persusussu

      Parodian raja on hyvishyvistelyssä aina lähellä, ja tulee joskus ylitetyksi tahattomasti

      - tulee ensimmäisenä mieleen epäonnistunut #againsthate vihapuhe-video ja Martti Suosalo. Tietoiskuparodia, joka tekee käänteisparodiaa eli nauraa itselleen ja vihapuhevaroitukselle.

    • realismi______

      Lasten aivopesu ja hyväksikäyttö on moraalitonta touhua?

    • Hyviä_ihmisiä

      Sitähän tehtiin jo siinä pakolais jutussa. Hädänalaisiin lapsiin ja naisiin vedottiin, jotta kansa hyväksyisi pakolaiset suomeen. Mitä sieltä tuli, 30 000 nuorta muslimimiestä turvallisesta ruotsista.

    • Suurikusetus 2015. pääosissa Merkell ja Ruotsin ulkoministeri, kohde Suomen hallitus,maksaja suomalaiset veronmaksajat.

    • Dghtgvc

      Suomen joojoo- ministerit olivat pelkkää vahaa, kun Merkelin mamma ja Ruottin Löövi ehdotti eli määräs, että laitetaanpa kultturirikastusta Ruotsin entiseen, nöyrään alusmaaha. Näiden maiden hallitsijoiden edessä Suomi on aina kiltti koulupoika. On muuten jännää, että Sipilä ja Orpo ovat kummatkin lähtöisin opettajaperheistä, mitä tästäkin voi päätellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe