Tänään lisää , Prisma tv1 Tyrannosaurus rexin paluu 23.45. Varmaan mielenkiintoinen.
Johanneksenpoika kirjoitti dinosauruksista
7
<50
Vastaukset
- järkikäteen
reksin aikaan varmaan oli jehovat.joh
- Prontosaurusrex
Dinosauruksia on vieläkin.
Ainakin puutarhatiellä Vantaalla ja Amerikan päätoimistossa 8. - himmeäävaloa
Tiedemiehet ymmärsivät viimeistään 1800-luvulla, että maapallo on miljoonia vuosia vanha, mutta Vartiotorni-seura kuitenkin opetti vielä 1970-luvulla, että luomispäivät olivat vain 7000 vuoden mittaisia.
Tuollainen opetus ei enää ole pelkkä erehdys tai virhe, vaan se on jo himmeää. Samaan sarjaan kuuluvat C.T. Russellin pyramidilaskelmat.- Tiedämies
Kumpi oli ensin, muna vai kana ?
-No se kana vuoleskeltiin sen kukon kylkiluusta.
Ja mistäs se kukko siihen yhtäkkiä tuli ?
- No se kana sitten siellä tiedonpuun alla kuopi maata viekottelevan viettelevästi pyrstö kukolle pystyssä heiluen, niin se kukko kirmas sinne kanan luo, ja se käärmes sieltä puusta pudotti omenan maahan ja se kukko sitä sitten haukkaamaan. Rupes veri syntinen pakottuun kukon alakärsään ja omenasta haukanneena syntisenä kävi himoiten sen kanan myös synnin himossa kostuneen kanssa yhtymään.
Ja sieltä sitten tuli se muna ?
- Eeeiiii ! Neitsyestä pyhänhengen siittäminä ovat kaikki maailman munat tulleet ja ovat tuleva, aikojen loppuun asti ! - Alsoto
Kiinassa ovat hiiren kantasolusta, naaraksen, ottaneet ainesta munasoluun liittymiseen, ja näin on saatu uusia hiiriä ilman koiras(parkaa).
Nuo uudet hiiret ovat sitten keskenään saanut normaalilla tavalla lisääntyneitä hiiriä, ilman haikaran myötäväikutusta.
Evoluutioon kuuluva ilmiö. Ihan kuten Jehova tarkoitti, kun on vain avaralla mielellä ja vilpittömällä sydämellä Raamatun äärellä.
(Illustrerad vetenskap on kertonut kuluvan vuoden numerossaan) - Paipapum
Tiedämies kirjoitti:
Kumpi oli ensin, muna vai kana ?
-No se kana vuoleskeltiin sen kukon kylkiluusta.
Ja mistäs se kukko siihen yhtäkkiä tuli ?
- No se kana sitten siellä tiedonpuun alla kuopi maata viekottelevan viettelevästi pyrstö kukolle pystyssä heiluen, niin se kukko kirmas sinne kanan luo, ja se käärmes sieltä puusta pudotti omenan maahan ja se kukko sitä sitten haukkaamaan. Rupes veri syntinen pakottuun kukon alakärsään ja omenasta haukanneena syntisenä kävi himoiten sen kanan myös synnin himossa kostuneen kanssa yhtymään.
Ja sieltä sitten tuli se muna ?
- Eeeiiii ! Neitsyestä pyhänhengen siittäminä ovat kaikki maailman munat tulleet ja ovat tuleva, aikojen loppuun asti !Kumpi oli ensin , Muna vai kana ? ...
No dinoista puhuen , ei ne olleet , ainakaan rexit , mitään -Sauruksia - liskoja , vaan Rex oli Kana , - ihan oikeesti ,. Sii nykykanan esi-esi esi-jne--täti . himmeäävaloa 26.2.2019 15:30
><Tiedemiehet ymmärsivät viimeistään 1800-luvulla, että maapallo on miljoonia vuosia vanha, mutta Vartiotorni-seura kuitenkin opetti vielä 1970-luvulla, että luomispäivät olivat vain 7000 vuoden mittaisia. ><
Vuoden 1975 maailmanlopun ajoitus lepäsi 7000-vuotisten luomispäivien varassa ja fiaskon jälkeen luomispäiviä oli entisestään pidennettävä, vaikka Raamatun luomispäivät ovat 24-tuntisia, mutta ne eivät kelpaa kun tarvitaan milleniumi.
<>Tuollainen opetus ei enää ole pelkkä erehdys tai virhe, vaan se on jo himmeää. Samaan sarjaan kuuluvat C.T. Russellin pyramidilaskelmat.><
C.T. Russell myönsi, että 7000-vuotiset luomispäivät ovat perimätietoa (The Time Is At Hand, 1889, page 39).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355416Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843464PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1233251Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423053Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922748Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest152435Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032297- 1691818
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91420