IKUINEN OLEMASSAOLO

Odottaja

Aineen maailmassa olemassaolomme jää lyhyeksi - ja sellaisenaan se luultavasti useimpien mielestä onkin melkoisen samantekevä ajanjakso ("kuolemmehan kuitenkin" - joku saattaa sanoa).

Ajatus ikuisesta olemassaolosta on tullut mieliimme herättämään sekä toivoa paremmasta maailmasta, että toisenlaisessa asenteessa pelkoa (joka usein peitetään ivallisuuteen, ja yli-tieteellisyyteen).

Ikuisen olemassaolon ajatus on hengellisen vaikutuksen synnyttämää; ihmisessä on "jotakin", mikä alun perin on varmasti saanut hänet pitämään käsitystä ihan selviönä.

Jumala loi ihmiseen oman kuvansa - ikuisuuden olennon. Jumalahan on ollut aina. Jumala on Henki. Sitä se on ollut aina. Jumaluudessa on ollut lihaksitulemisen ajallinen kohta - kolmiyhteisen Hengen toinen Persoona pukeutui inhimillisyyteen. Jumaluuden toinen persoona on nyt Isän luona (ymmärtääkseni hänellä on parhaillaan maallisen olemuksensa muotoinen yli-aistillinen ja ylivoimainen olemus).

Ihmisen henki on kiinnittänyt hänet ikiajoiksi maailmankaikkeuden näkyvän todellisuuden ympärillä
olevaan - ymmärtääkseni luomattomaan - ulottuvuuteen.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan "synnyttämisen"- siis aineen luomisen- tapahtumat, asettavat selkeän kuvan näistä materian ja hengen paikoista olemassaolon panoraamassa.

7

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sijoittamus

      Joillekin kuolema tulee olemaan ikävä pettymys. Odottivat kuolemaa mutta silti he kuitenkin vielä ovat vaikka kuolivat. Kuolemaan ei kannattaisi sijoittaa yhtään koska se on huono sijoitus.

    • valinassu

      Kuka loi luonnonvalinnan?

      • lkjlkjlkjljlk

        Kuka loi ämpärityhmät kreationistit? Niiden luoja on suurin syyllinen kristinuskon halveksimiseen.


      • fgfhffh
        lkjlkjlkjljlk kirjoitti:

        Kuka loi ämpärityhmät kreationistit? Niiden luoja on suurin syyllinen kristinuskon halveksimiseen.

        Loiko ämpärit itse itsensä evohuispauksella?


    • >>olemassaolomme jää lyhyeksi - ja sellaisenaan se luultavasti useimpien mielestä onkin melkoisen samantekevä ajanjakso

      Ajatus olemassaolomme lyhyydestä ei suinkaan tee siitä yhdentekevää. Päin vastoin, kun sisäistää elämän ainutkertaisuuden, siitä ennemminkin haluaa ottaa kaiken irti elämällä sellaisen elämän, joka jättää maailman parempaan kuntoon kuin se oli löydettäessä.

      >>Ajatus ikuisesta olemassaolosta on tullut mieliimme herättämään sekä toivoa paremmasta maailmasta, että toisenlaisessa asenteessa pelkoa

      Fundamentalistien käytöksestä paistaa läpi, ettei heitä kiinnosta reaalimaailman asiat. Moraali ja totuus ovat yhdentekeviä, kunhan omat fantasiat jostain paratiisista tuudittavat elämän mittaiseen horrokseen. Aika selkärangatonta, sanoisin.

      >>Ikuisen olemassaolon ajatus on hengellisen vaikutuksen synnyttämää

      Ikuisen olemassaolon käsite ei kestä kriittistä tarkastelua eikä tunnu edes arkiajattelussa kauhean mielekkäältä. Ihmisen elämä ja tietoisuus päättynevät niin kuin alkoivatkin. Kaikki voivat muistella aikaa ennen syntymää -- ei ollut huolta huomisesta.

      • sfssfsdf

        Et vain ymmärrä ikuisuutta.


    • Ilmeisesti jonkinmoista gnostilaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6783
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6782
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      147
      5438
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4483
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4089
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3650
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3228
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3153
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      75
      2769
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2259
    Aihe