tiesittekö

Tiesittekö, että yksikään ihminen ei pystyisi tylsään toimistotyöhön, jollei tehtäisi elektronista häirintää. Mm. vapaa-aika tehdään masentavammaksi, jottei ero työ ja vapaa-ajan välillä olisi liian suuri.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sensuuri-pelaa

25.2.2019 21:44
Uusi
Ann-Christine och hennes vänninna tapaa Dekorimamiehen ja kysyy tuolta kelloa niin videolla on ajaksi merkattu 23:15 eli sama aika jolloin pariskunta Palme lähtee elokuvateatterista kohti Dekoriman kulmausta.

Tämä on siis valhetta. Kukaan ei nähnyt naisia murhapaikalla vaikka ei se vielä todista mitään. Eivät nuo muutkaan toinen toisiaan muista paitsi joku harva joka on myös palanut julkisuuteen kertomaan asiastaan.

Jos Ann-Chtistine ja ystävätär kysyivät mieheltä kelloa niin Inge Morelius ei ole voinut nähdä heitä kun hän saapui paikalle seuraamaan tilannetta autostaan toiselta puolen katua kello 23:17 eli kaksi minuuttia suomalais tyttöjen jälkeen. Kahdessa minuutissa he olisivat jo kävelleet ties kuinka pitkälle.
http://www.itdemokrati.nu/page36z.html
Ja kuinka pitkälle he olisivatkaan ehtineet kun kuulisvat laukaukset jonka ääni oli niin heikko että rouva luuli että pikkupojat leikkivät papaateilla.

Moreliuksella oli suomalainen tyttöystävä Helena Lähde joka ei pysty kertoamaan asiasta oikeastaan mitään muuta kuin että kuullessaan pamaukset hän sai samaan aikaan kuitin pankkiautomaatista missä oli aika 23:18 eli kolme minuuttia ennen virallista kelloaikaa.
http://www.itdemokrati.nu/page36x.html
Neljäs suomalainen, jos ajatellaan että Ann-Cristine ja ystävätär ovat oikeasti olemassa, on Yvonne Nieminen. Hän oli viimeinen joka näki murhaajan jos sellainen on olemassa eli murha todellakin tapahtui. Kello ajat on sitten mitä ovat.
http://www.itdemokrati.nu/page36an.html

Minne mies katosi kun vieläkään ei olla saatu kiinni. Se haamukuva miehestä on tehty vähän matkan päästä tuosta. Sen teki Sanna Törneman. (hän ei ole päässyt Remstamin sivuille) (miksi????)

http://www.itdemokrati.nu/page53.html (sen sijaan viides suomalainen on päässyt sivuille ja sitä on päivitetty nykypäivän tasalle) Jännää lukea parin päivän päästä murhasta kun 33-vuotis muistopäivä lähestyy. Yleensä silloin on murhasta kirjoitettu. Joko uskaltavat sanoa ettö koko paska oli pelkkää vitsailua kun katsottiin mikä kansaan uppoaa. M/S Estoniakin upposi.

Ruotsin ehkä luuluisin Palmen murhasta kirjoittanut ja puhunut henkilö on Leif GW Persson, mutta ei hän ainakaan julkisuudessa uskalla epäillä ettei koko murhaaa edes tapahtunut. Tässä hän kertoo syksyllä kuolleesta rouva Palmesta, muttei sano oikeastaan mitään jotta juttu etenisi. Jos murhaa ei olla tehty niin ruovan on ollut oltava mukana juonessa. Moni asia puhuu sen puolesta että hän oli juonessa mukana ja salasi miehensä poismenon. https://www.youtube.com/watch?v=yxSE6alPArE

Sitten se moniko on joutunut kärsimään tuosta "murhasta" on monia. Yksi sellainen oli Ted Gärdestad, joka teki itsemurhan kun hänet vihjaistiin olevan murhaajan. http://lennartremstam.blogspot.com/2015/04/sigge-cedergrens-forsta-forhor-fran-ca.html
Sigge Sedergren oli se joka väitti nähneensä Gärgestadin juoksemassa murhapaikan liepeillä.

Vuonna 1986 Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhan jälkeen levisi huhu, että Gärdestad olisi murhaaja. Tedille alettiin huudella kadulla, mikä ahdisti häntä. Hän muutti vanhempiensa luokse ja sulkeutui omaan huoneeseensa meditoimaan ja säveltämään musiikkia. Poliisi tuli kotikäynnille tarkistamaan huhujen paikkansapitävyyttä ja totesi ne perättömiksi. Gärdestadin silloinen avopuoliso Ann Zacharias on kuvannut tilannetta painajaiseksi, ja että hän itsekin alkoi lopulta lähes uskoa huhuihin.
Gärdestad kuoli 41-vuotiaana kesällä 1997 tehtyään itsemurhan hyppäämällä junan eteen. Ennen kuolemaansa hän teki laulun "I den stora sorgens famn"
Laulun sanat eivät viittaa Palmen murhaan. Mutta kyllä tuo on iso trauma koko maalle. Jos kukaan ei tule taakseni väitteissäni ettei ketään murhattu tuolloin niin vaikea se on sitten todistaa.
https://www.youtube.com/watch?v=KW3OX9KUpe8

Äänestä

Eihän Kennedyäkään murhattu, vaan kaikki oli lavastusta. Kennedy jatkoi Carterina. Mihin sitten Palme hävisi? Israeliin vain E-Amerikkaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elek kirjoitti:

Tiesittekö, että yksikään ihminen ei pystyisi tylsään toimistotyöhön, jollei tehtäisi elektronista häirintää. Mm. vapaa-aika tehdään masentavammaksi, jottei ero työ ja vapaa-ajan välillä olisi liian suuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu