Huolestuttavaa, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa on sellaisia henkilöitä, jotka vakavana uskovat evoluutiouskoon, koska uskosta on kyse. sinä evokki!, perustele väitteesi edes alkeellisesti!..niin, et pysty edes siihen, olet niin aivopesty, lapsesta asti koulittu, sokea näkemään totuutta, vaikka on kaksi kirjaa sinun sokeiden silmiesi edessä, et näe tai mielesi on pimennyt näkemästä.
sinä nykysukupolven kasvatti jonka Äiti,Isä ja koulu kasvatti, olet niin harhaan johdettu ettet edes ymmärrä totuutta vaikka rautalangasta väännettäisiin, sinulle evoluutio on pyhä, sinun Jumalasi. siis pidä jumalasi, ime siitä kaikki ja mihin päädyt?.
on aika.
kuinka onkaan silmäsi sokaistu. Jumala seisoo takanasi etkä edes huomaa, tulee päivä ja Hän seisoo edessäsi, silloin totisestii sinä tutiset, koska uskoit valheen jonka langennut enkel ruhtinas Lusifer sinulle syötti.
mikä on toinen käsky?, eihän sinulla nykysukupolven kasvatti ole harmainta kuusaa asiasta. ei koska suomi valtiona koululaitosta myöten on kasvatettu, opetettu eroon jumalasta.
sinä nykysukupolven kasvatti jonka Äiti,Isä ja koulu kasvatti, olet niin harhaan johdettu ettet edes ymmärrä totuutta vaikka rautalangasta väännettäisiin, sinulle evoluutio on pyhä, sinun Jumalasi. siis pidä jumalasi, ime siitä kaikki ja mihin päädyt?.
on aika.
kuinka onkaan silmäsi sokaistu. Jumala seisoo takanasi etkä edes huomaa, tulee päivä ja Hän seisoo edessäsi, silloin totisestii sinä tutiset, koska uskoit valheen jonka langennut enkel ruhtinas Lusifer sinulle syötti.
mikä on toinen käsky?, eihän sinulla nykysukupolven kasvatti ole harmainta kuusaa asiasta. ei koska suomi valtiona koululaitosta myöten on kasvatettu, opetettu eroon jumalasta.
Vastaukset 53
Vanhimmat
"perustele edes alkeellisesti" No, Isäsi ja Äitisi muhinoi sängyssä(oletan että sängyssä) ja tapahtui niin,että Isäsi roiskaisi liejut Äisiisi ja Äitisi tuli raskaaksi. No, nyt väität, että Evoluutiota ei tapahdu,niin miten on mahdollista,että olet olemassa? Tai, mistä olet sitten tullut? Oletko sittenkin Jumalan lapsi,hänellä kun oli taipumus siittää Pyhällähengellä?
Jumala loi ihmiset ja määräsi heidät lisääntymään, ei siinä ole evoluutiota ollenkaan. Opettele edes evoluutioteorian alkeet.
"fovtov" harmiksi lisääntyminen on Evoluutiota!
Tuollaisia on evokkien 'todisteet' evoluutiosta. Eivät kykene todistamaan edes elämän itsestään syntymistä joten se vie pohjan pois koko evoluutiolta.
Jumalan luomistyö on kuitenkin nähtävissä ja se on todistettu.
Aina kun jälkeläinen syntyy, hän saa vanhempiensa Perintötekiät, jotka pystytään Dna:lla todentamaan! Evoluutio, joka tarkoittaa juurikin sitä, että jälkeläinen on uroksen ja naaraan yhdistelmä. Myös jälkeläisen "esi-isät" saadaan selville Dna:n avulla!!
Aina kun jälkeläinen syntyy se on todiste Jumalan luomistyöstä, niinhän Jumala sen suunnitteli. 'Jälkeläinen on uroksen ja naaraan yhdistelmä' on myös luomistyön tulosta.
Evoluutiota ei siis näy missään.
Nyky-yhteiskunnassa ei riitä todisteeksi "Jumala loi"...ehkä se riitti 1800 luvulla,mutta ei tänäpäivänä!!
Evoluutio ei riitä todisteeksi mihinkään koska siinä sanotaan 'se vain tapahtui'.
Eli,et ole sukua jommalle kummalle vanhemmistasi..näinhän todistat/sanot??
Evoluution suurimpia ongelmia on suvullinen lisääntyminen. Evokit kieltävät olevansa vanhempiensa jälkeläisiä.
ai, nyt käänsit keskustelun aivan päälaelleen!!!!! Olenko tosiaanki jossain väittänyt noin????
Voi voi, etkö tiedä että Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi jotka lisääntyvät suvullisesti. Suvullinen lisääntyminen on ongelma evoluutiolle.
jos myönnät suvullisen lisääntymisen..koskee kaikkia lajeja,myönnät myös Evoluution!!!!
Miksi jumala kuitenkin määräsi osan ihmisistä elämään selibaatissa?
Kyllä siinä melkoinen uintikisa on käyty kun isäsi laski vahingossa sisään. Sitäkin voit kutsua evoluutioksi, luonnon valinnaksi. Vai meinaatko että jumalasi oli kohdunkaulassa portsarina.
Laske siittiöt mällistäsi niin tajuat elämän sattumanvaraisuuden, johon ihmiset yrittävät saada ymmärrystä kehittelemällä jumalia.
että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa on edelleen tällaisia keskiajalla eläviä henkilöitä. Tuntuu että he eivät saa apua mistään. Onneksi näitä on joka päivä yhä vähemmän, muuten ihmiskunnalla ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä tulevaisuuden haasteista tällä kalpealla sinisellä pisteellä. Varsinkin lasten aivopeseminen noilla saduilla olisi kriminalisoitava mahdollisimman pian.
Tunnen varmasti evoluutioteorian paremmin kuin sinä ja olen täysin vakuuttunut sen oikeeollisuudesta.
Tunnen melko varmasti Raamattua paremmin kuin sinä ja olen täysin vakuuttunut, ettei siitä ole luonnontieteen oppikirjaksi.
Et näytä tuntevan Raamattua koska se ei ole mikään luonnontieteen oppikirja.
Evoluutiota ei tapahdu missään joten et tunne sitäkään. Olet pelkkä itsesi orjuuttanut trolli.
Miksi sitten kreationistit yrittävät raamatun avulla selittää luonnontieteen ilmiöitä?
Miksi ja miksi. Siksi?
Et sitten taaskaan pystynyt vastaamaan sinulle esitettyyn kysymykseen. Ehkäpä sen vuoksi, että sinulla ei ole minkäänlaista kompetenssia osallistua järkevään keskusteluun eikä sinulla ole minkäänlaisia argumentteja omien väitteittesi tueksi. Jotkut kreationistit sentään edes jollain tavalla pystyvät perustelemaan näkökantansa, mutta sinulla ei ole kyllä tältä osin ollut missään vaiheessa mitään tarjottavaa näiden aihepiirien osalta.
Ja todennäköisesti tapasi mukaan tähän vastaat jollain one linerilla tai provolla.
Kyselet turhia etkä ymmärrä vastauksia.
Siksi ja miksi ja siksi ja miksi ja niksi ja naksi ja poksi ja. Siksi!
Nyt alkoi evokilla tikittää.
Niin jeesustelun anteeksiantamia kerjäläisiä ja muita rikollisia pyörii jaloissa.
Normaali ihminen eli keskitason ihminen pärjää aina, se on sitä evoluutiota.
Miksi uskovaiset väittävät köyhiä ja rikkaita samanlaisiksi ihmisiksi, ei se ole sitä.
Se miksi joku on köyhä tai rikas vaatii yksityiskohtaista selvitystä.
Jeesustelu on kuin kylväisi muiden rahoja kadulle ja se ei voi olla ikuista.
Tulevaisuus ja toivo asuu yksin Jeesuksessa. Hän voi jopa avata sydämiä sanan uskoon. Kansaa petetåän ylityönteoilla, johon mm eläkejärjestelmäkin kuuluu,- epäjumalien palvontaa siis.
"eihän sinulla nykysukupolven kasvatti ole harmainta kuusaa asiasta. ei koska suomi valtiona koululaitosta myöten on kasvatettu, opetettu eroon jumalasta"
En ole nykypolvea. Minulle opetettiin kansakoulussa varsin tunnustuksellista kristinuskoa. Vielä yhteiskouluaikanakin minulla oli uskova uskonnonopettaja, joka ei kantaansa salaillut. Olen saanut koulussa vahvasti uskonnollisen kasvatuksen. En muista, että evoluutiosta olisi ollut puhettakaan ennen lukiota.
Siksi minulla kestikin niin kauan alkaa oikeasti epäilemään Raamatun sananmukaista tulkintaa. Tähän vaikutti sekin, että olin nuoruuteni ja varhaisemman aikuisuuteni vanhasti viidesläisen liikkeen parissa. Kiinnostukseni luonnontieteitä kohtaan johti kuitenkin siihen, että aloin epäillä uskonoppia sellaisena kuin sitä minulle oli opetettu. Nyt olen käytännössä ateisti, enkä tunne pienintäkään vetoa uskontoa kohtaan.
Pelastuit siis denialismilta, mikä on se ainoa pelastus josta on varmaa ja todistettua hyötyä. Kaikille lahkoihin seonneille ei käy yhtä hyvin, mutta kyllähän sulla paljon "kohtalotovereita" eli kiihkouskovaisuuden jättäneitä on.
Huolestuttavaa, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa on vielä sellaisia henkilöitä, jotka vakavissaan uskovat luomiseen. Mutta se luominen on vain uskonnollista tarinointia eli mielikuvituksen tuotetta, joka ei perustu todellisuuteen.
Lahkolaisperheiden lapset on jo pikkuvauvoista lähtien aivopesty uskomaan Jumalaan ja luomiseen. Lapset uskovat luonnostaan vanhempiaan ja kun asia on jo lapsena juntattu päähän, on siitä vaikea myöhemmin irrottautua. Irrottautumiseen joutuu myöhemmin käyttämään jonkin verran aivotyötä. En pysty sanomaan miten paljon, koska en itse ole koskaan ollut sekaisin uskonnosta kuten monet lahkolaiset. Ja kyllä aika sekaisin täytyy olla, jos uskoo tosissaan joihinkin lucifereihin. Jumalaankin uskominen on aika outoa vielä 2000-luvulla...
On huolestuttavaa että evoluutiovalhetta opetetaan evolahkolaisten toimesta lapsille jo koulussa ja kotona. Kun lapsen käytös muuttuu eläimelliseksi niin se on evokkien oma vika.
Joo, kun seuraa näiden Uskovaisten vastauksia,niin he eivät yritäkkään perustella mielipiteitään..no niinhän se tietysti on,kun ei ole mistä perustella. Ja, jos heillä olisi todellisia perusteluja,miksi he täällä Keskustelupalstalla pyörisivät??? oikea Foorumi olisi jossain Yliopiston Luentosalissa..siellä heidän pisäisi Luennoida!
Kyllä uskovaisten evokkien kertomukset ovat naurettavia kun he kertovat olevansa eläimiä. Kertokaa se sama työhönottohaastattelussa, vai senkö takia te ette ole töissä.
..hah..kun aikoinaan tekee kovasti töitä,voi näin vanhemmalla iällä ottaa vähän rauhallisemmin!!!!! apinoita oomme kaikki.. näin lastenlaulun sanoin!!
Api... olette siis lasten tasolla, no nyt selkisi että miksi.
Minulla ei tee heikkoa myöntää, että olemme kaukaista sukua apinoille! Välissä on myös Neandertalihminen..että,näin se menee..valitettavasti näin on uskovaisten rimpuilusta huolimatta!
>Kyllä uskovaisten evokkien kertomukset ovat naurettavia kun he kertovat olevansa eläimiä. Kertokaa se sama työhönottohaastattelussa, vai senkö takia te ette ole töissä.
Usko tyttöseni ihan huolella: työhönottajissa ei ole prosentinkaan vertaa kreationisteja. Kun seuraavan kerran haet töitä, sun kannattaisi lopultakin olla hiljaa 6000 vuotta vanhasta maailmasta ja Lopun ajoista, vaikka varastohommista kyse onkin.
>Kun lapsen käytös muuttuu eläimelliseksi niin se on evokkien oma vika.
Tarkoitatko kaatuilua ja "kielillä" sössöttämistä järjettömästi kuin eläimet? 🤔
Esim. sitä; Kaatuilua kapakoissa ja "kielillä" sössöttämistä järjettömästi kuin eläimet?
Tosin tuollainen käytös johtaa kapakoissa ulosheittoon. Lahkoseuroissa siitä taas saa sädekehän ja uskonsankarin viitan.
Evoluutiolahkoissa siitä todellakin saa sankarin maineen.
Pieni oikaisu. Nedu oli sisarlajimme ei edeltäjämme. Se kehittyi yhteisestä edeltäjästämme Heidelbergin ihmisestä Euroopassa osapuilleen samaan aikaan kun nykyihminen kehittyi Afrikassa.
Ihmiset ovat aina olleet ihmisiä luomisesta lähtien.
Joo, Olet oikeassa..tai ainakin melkein. On tapahtunut myös risteytymistä. Eli,meissä on muutama prosentti Neanderilaisten geeniä.
Ja nikkivaras on nikkivaras vaik vois paistais.
Eikä edes melkein. Mitään luomista ei ole tapahtunut ja ihmisen esi-isiä tunnetaan varmuudella pari pykälää taaksepäin. Toki Homo sukua nekin, mutta eri lajia kuin me.
Ei sullakaan tainnut koulut ihan nappiin mennä. Tuolla tyylillä ei nimittäin pahemmin yo-esseitä kirjoitella...
Harhainen vuodatuksesi liittyy miten palstan aiheeseen?
Sivistys on yksi avauksessa mainituista teemoista. Siitä tuskin voi kovin uskottavasti puhua, ellei sitä itsekään omaa.
Miksi te evokit ette ole sivistyneitä? Typerä apinamöykkä ei ole sivistystä.
todeten vaan että keskustelun taso painui niin alas että sanattomaksi menee. yrittäkää edes pärjätä
Eivätkä sinun aamuöiset kommenttisi keskustelun tasoa ainakaan paranna.
Osaatko sanoa, mikä saa useat kreationistit kommentoimaan palstalle silloin, kun normaalit ihmiset jo nukkuvat? Sinun lisäksesi ainakin Jyri ja aakkospuuro harrastavat yön yli synkkiä yksinpuhelujaan.
Jaa Suomiko kristitty maa?!, taitaa olla nykyään pakanamaista pahin, jumalattomin, sodoma ja gomorra jää toiseksi kun suomi urho ja suomi nykyneito antaa ns. palaa!. raamattua ei tunne enää kukaan, ei arvosta kukaan. on vain täysin Jumalaton kansa joko jopa pröystäilee toinen toistaan törkeimmillä synneillä ja on siitä ylpeitä???. mutta jatkakaa vain samaa malliin. Niin Jumala tuhos edellämainitut kaupungit vaikka pidättekin sitä höpökertomuksena. Jos edes vaivautuisitte pilkaltanne tutkimaan historiaa mutta ei. eihän teillä ole aikaa "satuja" tutkimaan, ne on hullujen uskomuksia, niin sinä ajattelet....
Mikä erotta Suomen karkotetusta pohjois-Israelista?, turha esittää sinulle kysymystä koska et edes tiedä! mikä on karkotettu pohjois_israel, olet pihalla kuin napakettu.
Suuri Valhe?. mieti toisen kerran, mieti tarkkaan!.