USA:n Meksikon vastaisella rajalla.
https://yle.fi/uutiset/3-10664312
Presidentti Trump julisti hätätilan, jotta rajamuuria voitaisiin jatkaa. Edustajainhuone hylkäsi vaatimukset. Useat osavaltiot ovat haastaneet hätätilan julistamispäätöksen oikeuteen.
https://yle.fi/uutiset/3-10664312
Presidentti Trump julisti hätätilan, jotta rajamuuria voitaisiin jatkaa. Edustajainhuone hylkäsi vaatimukset. Useat osavaltiot ovat haastaneet hätätilan julistamispäätöksen oikeuteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletus oli, että Berliinin muuri olisi viimeinen rajamuuri. Oletus oli väärä. Israel on aidannut itsensä. USA rakentaa muuria Meksikon rajalle estääkseen vapaan matkustuksen. Maahan tulisi köyhälistöä ja jota ei suvaita.
58 entistä kansallisen turvallisuuden virkamiestä on sitä mieltä ettei hätätilalle ole perustetta.
Trumpin hallinto yritti ja yrittää sysätä muurin rakennuskustannukset Meksikon valtion kontolle.
Hätätilalla Trumpin hallinto yrittää saada painostetuksi valtionhallinnon myöntymään raja-aidan jatkorakentamiseen.
Karmee ei oikein ole ajatellut loppuun! Muuri niin Israelissa kuin Mexikon rajallakin on estämässä ei toivottujan maahantulijoiden pääsyä. Berliinissä muurin tarkoitus taas oli estää kansalaisia karkaamasta. Siinä on suuri ero noiden muurien välillä.
Niin Israelin kuin mexikonrajankin muuri ei estä laillista liikennettä kun paperit vain ovat kunnossa ja osoittaa että itse kykenee elättämään itsensä rajan ylitettyään.
Tuo ongelma on meitäkin hieman hipaissut muutama vuosi sitten mutta kun ilmaston muutos etenee niin saamme tottua siihen, että joukot vain kasvavat ja 2015 tapaus oli vain harjoitus.
Tosi on. Rajamuurit estävät toisia tulemasta, toisia menemästä. Yksille muuri laillisuutta, kolmansille vankilan portti.
Vapaassa maailmassahan muurit eivät normaali kansalaiselle ole vankilan muureja vaan vain laittomat yrittäjät/ylittäjät niistä kärsivät. Laillisuuttahan me useimmat (komuja lukuun ottamatta) haluamme!
Niin vaan me porvarit rakentelemme monenlaisia muureja. Ne ovat laillisia kun me niitä rakennamme.
Porvarit makaavat haudoissaan, ne eivät muureja rakenna!
Laillisuus on asia sinänsä mutta tarkoitus on tärkeämpää tietää. Nyt mainitut muurit eivät milään muotoa rajoita laillista kulkemista mihinkään suuntaan. Ne on rakennettu ainoastaan laittomia ylityksiä ja terroristien tulon estämistä varten.