Painikaverin jöpötys

Makke30

En tiedä miten suhtautua, olemme muutamana kertana harjoitelleet hänen luonaan ja joka kerta olen tuntenut kovan kalun kun hän ottaa otteen tai saa minut painettuaa allensa.
Hän on mua taitavampi ja pyörittää matolla miten haluaa, usen siten että hänelle tulee vapaa pääsy 'sinne', siinä sitten ollaan hetki solmussa tai lukossa kun kaverin kalu sykkii suoraan reikää, ei siis mitään pakaran hinkaamista vaan suoraan aukolle työntöä, onneksi on ollu puvut päällä.
Edellisellä kerralla alkoi minullakin jöpöttää, hävetti ihan hirveesti ja kaveri tietys työnsi käden haaraan ja käänsi minut mahalleen painautuen taas sinne. Olin paniikissa, nyt se luuli että nautin siitä ja se alkoi painamaan aika estotta sinne, hetken hierottuaan kaluni oli kovana ja tunsin laukeavani, trikoot ei ollukkaan enää kunnolla joten sinne matolle meni kaikki. Kaveri huomasi tämän ja kiihdytti tahtia kunnes sykkiminen loppui eikä sen kalu ollut enää kova. Hävetti ja häippäsin heti paikalta pois ja sinne jäi spermat matolle. Kotona tajusin että olis kannattanu ottaa trikoot pois, ne oli suttuset kahdesta kohtaa ja samoin farkut pepun puoleta vieraan miehen spermassa, onneksi ei kuitenkaan omassa pepussa.
Nyt en enää tiedä kehtaanko mennä salille, kaveri käy samalla salilla ja siellä tutustuttiin.

8

592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotakuinkin

      Yksinkertaisesti kannattaa jutella asiasta kaverille, vaikka se onkin noloa. En voi sanoa sinun puolestasi, mutta vaikuttaa että nauteit tilanteesta jonkin verran, joten mielestäni kannattaa tutkia asiaa, siinä ei ole mitään väärää.

    • Kannattaa käydä ehdottomasti. Olen itse myös ollut samassa tilanteessa. Joskus myös kaverin luona saunan jälkeen.
      Hassua miten kaveri ei voi ehdottaa mitään mutta painiin on aina viemässä. Vaikka lopputulos on aivan sama.

    • SiinäNeuvoOiva

      Painikaa alasti.

      • Hyvät-ottelut

        Tuo on hyvä neuvo.
        Häviäjä alistuu voittajan tahtoon.


      • Niin painittiinkin.


    • Pjjkll

      Omassa nuoruudessa oltiin kaverin kanssa huvipuistossa laitteessa jossa istuttiin melkein kiinni toisissa. Itsellä alkoi hieman jöpöttää ja hän tunsi sen. Hän painautui tiukasti syliini. Jonkin aikaa kului eikä kumpikaan sanonut asiasta mitään mut hakeuduttiin toistemme lähelle jolloin himot alkoi jyllätä. Kerran oltiin yötä mökillä kaveriporukalla ja hieman alkoholia otettiin niin tilanne laukesi. Jäätiin saunatiloihin kahdestaan eikä sanottu mitään katseltiin toisia hetki ja painauduttiin kiinni suutelemaan. Kuusysissä otettiin sitten suihin. Siitä alkoi seksisuhteemme josta muut kaverit ei koskaan saaneet mitään tietää. Ehkä he joskus epäili jotain kun ei oltu niin puutteessa kuin he.

      Jos mitään seksuaalista himoa ja halua ei olisi ei jöpötyksiä tapahtuisi. Ei siinä hävettävää ole vaan yhdessä teitte esileikkejä. Itse ottaisin asian hänen kanssa jotenkin esille jos tunnet että haluat kunnolla sekstailla.

    • NaisetNeHuorat

      Painijat ja pesäpalloilijat ovat homoja kaikki. Ja sulkapallonpelaajat kans.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe