Kun vanhemmat erottavat vauvakasteen yhteydessä kirkkoon liitetyn lapsensa kirkosta, kaste jää teologisesti edelleen "voimaan". Erottamalla lapsensa kirkosta vanhemmat turvaavat sen, että lapsi voi päästä peruskoulussa - ja lukiossakin - elämänkatsomustiedon opetukseen uskonnonopetuksen sijaan.
Kaste jää kirkosta erottamisen jälkeenkin
ValinnannVapaus
103594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Pelko lasten kirkosta erottamisesta saa antivarin raivomaan noilla raivoketjuillaan
Niin, hän työskentelee vapareita vastaan, koska toimintaamme pelätään.
Hmm. Mahtaako tämää nyt laskea lasten kirkostaerottamiskynnystä?
Mielestäni se laskee, kun perheessä voi ajatella, että nuoren on helpompi itse liittyä kun haluaa.
Kirkomiehet kuviteltkoot mitä kuvittelevat. Teologisesti.
Voiko tämä muka rohkaista joitakin erottamaan lapsensa kirkosta.
Ehkä joku voi sanoa tai ajatella, että "vaikka" lapsi on erotettu kirkosta, hänen ei tarvitse ottaa aikuiskastetta, jos kääntyykin uskovaiseksi tai muusta syystä hauaa liittyää aikuisena kirkkoon.
Mielestäni tätä voi käyttää ainakin lisämausteena, kun harkinnassa on lapsen kirkosta erottaminen mm. ET-opetukseen pääsyn mahdollisamiseksi.
Jääkö kasteesta elinikäinen stigma kuin ympärileikkauksesta?
No ei siitä tarvi keroa kenellekään, kun on päässyt eroon kirkosta. Toki pskkouzklnto jättää vaikutuksen.
Kastetun ja kirkosta eronneen henkilön tiedot jäävät pysyvästi kirkon rekisteriin. Niitä ei sieltä poisteta.
Mitä sanoo tietosuojalainsäädäntö? Voiko henkilö aikuisena vaatia kastetietojensa poistamista rekisteristä?
Jäsentiedot jäävät pysyvästi kirkon rekisteriin kyllä eikä niitä sieltä poisteta. Joidenkin uskontokuntien kohdalla tietojen poistamista voi pyytää, mutta ei evlut. ja ortodoksisen kirkon rekistereistä - syynä hautatoimi. Jos tiedot poistetaan, loppuu virkatodistusten kirjoittaminen välittömästi.
Uskontokunnan omalla rekisterillä ei ole merkitystä, kun jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa on väestötieto ja väestötietojen muutokset säilytetään pysyvästi. Jos 1945 syntynyt vaari oli hetken mormonien jäsen 70-luvun alussa, on tieto siitä edelleen tallessa.
Vaarisi voinee pyytää mormoniyhdyskuntaa poistamaan tietonsa heidän rekisteristään kyllä, mutta ev.lut. kirkon ja ort. kirkon rekisteritoimistot huolehtivat virkatodistuksen kirjoittamisista, joten tietoja ei tämän vuoksi voi sieltä poistaa. Asia koskee näitä kahta julkisoikeudellista kirkkokuntaa.
Kai tämä periaatteessa helpottaa päättää lapsen erottamisesta (esim. ET-opetukseen pääsyn mahdollistamiseksi). Että lapsen ei tarvitse hankkia aikuiskastetta, jos myöhemmin haluaisi liittyä takaisin kirkon jäseneksi.
Pitäisikö tiedottaa tästä "mahdollisuudesta".
Jaa, helpottaako se päätöstä kastattaa lapsi ensin, koska ei voida erottaa jos ei ole liitetty kirkkoon. Turha pitää mitään "mainostusta", mutta asiallista valistusta kyllä.
Raamatusta ei löydy lapsikastetta, vain uskovan aikuisen omaehtoinen kaste. Siinä asia teologisesti tiivistettynä.
Huom. Se jää vain ehkä kirkon mielestä. Ihmiset voivat karistaa sen elämästään.
Minut kastettiin 50 vuotta siten, ja itse mielestäni siitä ei ole jäljellä pisaraakaan. Koulun uskonnonopetuksen muistoja sen sijaan kyllä on.
Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono asia? Hummm Mietiskelläänpä tätä yhdessä.
Miltei kaikilla asioilla on kahdensuuntaisia vaikutuksia. Ja tieetysti riippuu näkölkulmasta, vaikutuksia mihin.
ONkjo tästä joku virallinen tietoa, vai onko tämä luulottelua?
Luulen, että on virallista tietoa, mutta siitä ei ole varmuutta.
Vapaasti ajatellen saattapa hyvinkin jos kohta noinniin. Teologisuus ja juridisuus ovat eri asioita.
Ei tämän nyt pitäisi ainakaan haitata ja vähentää kirkosta eroamisia eli lasten erottamisia.
Voihan tuolla madaltaa kynnystä. Voi ajatella ja sanoakin, että pääsee takaisin helpommin.
Onko tämä hyvä vai huono uutinen? Pitääkö olla huolissaan?
Enempi hyvä, koska se madaltaa kynnystä erottaa lapsi kirkosta. Eihän uskonnolisella taikamenolla ole mitään merkitystä sinänsä. Toki lapsi voi itse aikuisuttuaan leikkimieisesti ""pestä" kasteen pis, jos semmoisia performansseja vielä esim. taiteiden yössä järjestettäisiin.
Mielenkiintoinen teologinen uutinen. Kaste on peruuttaamaton? Muistuttaa vähän islamin ajatusta, että kaikki ovat islamissa ja kun siihen liiteytään, tapahtuu "paluu islamiin2.
"Paluu islamiin" on arrogentti, omahyväinen julistus. Ei hyvä. Samoin kielto avioitua vääräuskoisten kanssa.
Omahyväisiä ja ajatuksellisesti aggressivisia molemmat. Eivät kunnioita ihmisen itsenäisyyttä.
Ei muuta kun Katumajärvelle kesätapahtuma. Ja pesu myös Karhupuistoon.
PItäisikö pesu olla "virallinen" ritaali vai leikkimielistä meinikiä?
No hyvä jos laskee kynnystä lapsen erottamiseen kirkosta. Anna päättää itse.
Tuskin kukaan liittää lastaan kirkoon erotaakseen hänet välittömästi sen jälkeen.
Kirkon mielestä voi jäädä, mutta ei perheen eikä asianomaisen mielestä.
Varmuuden vuoksi voi käydä KATUMAJÄRVELLÄ UIMASSA.
Ensi kesäksi järjestetään joukkokastajaiset? Eikun kasteenpesut?
Tämä ei ole ainakaan este lapsen kirkosta erottamiseen.
Jos tämä helpottaa joissakin perheissä lapsen erottamisesta kirkosta esimerkiksi ET:n mahdollistamiseksi, niin mikäpä siinä.
Sitä paitsi koulutodistuksesta, päästötodistuksestakaan ei enää näe, onko suorittanut uskonnon vain ET:n. Ne ovat molemmat siinä kauttaviivan kanssa niin että toista ei ole yliviivattu tai alleviivattu.
Tuo on vain kirkon käsitys asiasta. Perheeellä voi olla aivan eri käsitys ja identitetti.
Tämä on niin sanotusti kaksipiippuinen juttu. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
Jää ja jää. Ehkä sitä ei saa "kirkonkirjoista" pois, mutta kyllä sen omasta mielestä saa pois ja rajoitusvaikutuksista pois, kun erottaa lapsen kirkosta.
Helpottaisiko tämä joidenkin huoltajien päätöstes erottaa lapsi kirkosta et-opetukseen pääsyn mahdollistamiseksi?
Voi se helpottaa joidenkin huoltajien päätöstä erottaa lapsi kirkosta.
Tämän voi nähdä seikkana, joka voi alentaa kynnystä lapsen erottamiseen. Näin sen näen. Mutta tuskin se juurikaan alentaa kynnystä lapsen kastamiseen.
Teologisessa mielessä jää. Ei muuten. Teologistihan ihmiset vaan "palaa islamiin", jos kääntyy siihen. Höh.
Ehkä se jotain lohduttaaa tai loiventaa, että kaste on (muka) voimassa, vaikka onkin kirkosta erotettu.
Joten voi helposti erottaa. Teologinen puoli on tallessa kuin lehdet kompostissa.
Tätä tietoa on syytä kertoa?! Entä se, että koulutodistuksesta ei ilmene, onko olut uskonto vai ET.
Helpottakoon tämä tieto kirkosta erottamista.
Tämä voisi madaltaa kynnystä erottaa lapsi kirkosta. Jos kirkosta eronnut lapsi myöhemmin liittyy kirkkoon, hänen ei tarvitse enää hankkia kastetta uudestaan. Erottamalla kirkosta lapsi saa oikeudet opiskella elämänkatsomustietoa koulussa - ja lukiossa.
Kiitos. Entis helpompi erottaa lapsi kirkosta.
Yleensä sillä ei ole ķäytännön merkitystä.
Jos kirkosta erotettu lapsi aikuistuttuaan liittyy kirkkoon, vaikka "vain" tulevan puolison kirkollisen avioliittoon vihkimisseremonian vuoksi, hänen ei tarvitse hankkia aikuiskastetta. Voihan olla, että tämä helpottaa lapsen erottamispäätöstä joillakin huoltajilla.
Äidin yksipuolisella päätöksellä liitettyjen kouluikäisten tilanteen päivitys. Lapsi ET-opetuskelpoiseksi erolla kirkosta. Kaste jää kirkonkirjoihin.
Tämän pitäisi loogisesti ajateltuna helpottaa lasten kirkosta erottamista. Miten lie käytännössä?
Ei meillä surra. Ihanaa, kaste jää.
Voihan sen vaikka kesällä pestä Katumajärven vedellä.
> Kun vanhemmat erottavat vauvakasteen yhteydessä kirkkoon liitetyn lapsensa kirkosta, kaste jää teologisesti edelleen "voimaan".
Tiesitkö, että kasteella ihmisestä tehdään Jeesuksen opetuslapsi?
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Mat.28:19-20
Jos se ahdistaa, ehkä auttaa tieto tästä:
"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Joh. 8:31-32
JOs tämä rohkaisee erottamaan lapset kirkosta, ihan sama. Nyt olisi hyvä aika siirtää
Jos tuo rohkaisee erottamaan lapset kirkosta, hyvä. Juuri nyt on hyvä aika siirtää lapsi koulun uskonnonopetuksesta elämänkatsomustiedon ryhmään.
Sen voi kuitenkin jättää pois mielestä. Unohtaa. Deletoida.
Niinhän se kirkko sanoo. Oikewsti: jää taakse.
Kai tämä voi madaltaa kynnystä lapsen kirkosta wroamiseen?
Siis toi että kaste jää "teologisesti" voimaan? En ehkä ymmärrä teologiaa aivan noin, mutta en ole teologi, joten se siitä.
Sittenhän lapsen voi uskovainenkin erottaa kirkosta juridisesti.
Katumajärven vedellä pwsu tai kylpy.
Auttaisiko tämä perheessänne päätöstä lapsen erottamiseen kirkosta?
Vai pitäisikö vaatia tietosuojalain mukaan tietojen hävittämistä. Eronneiden tiedot - jäävätkö kummittelemaan vai vivät?
Ambivalentteja aatoksia asian tämän suhteen.
Niin, tavallaan kirkko katsoo oikeudekseen roikottaa henkilötietoja rekistereissään?
Joh. 16: 13
-repentingday-
Rohkaiskoon tämä perheitä erottamaan lapsen kirkosta. Pääsee takaisin ilma uutta kaztetta.
Kuulin eräältä äidiltä, että tämä tieto teki hänelle helpommaksi erottaa lapsi kirkosta.
Kasteen voi kuitenkin pestä pois vaikka leikkimielisellä rituaalia.
Joten erottaminen "vain" avaa mahdollisuuden valita ET kyllä koulussa.
Toivottavasti tä.ä höykää kynnyksen alemmaksi.
Siis höylää kynnystä matalammaksi.
Kerro kaikille tarvitsijoille.
Juu, isoavillecon jo kerrottu.
Huolestuttavaa, jos tästä sana leviää. T. Av
Ei luulisi, että tämäkin on pelittava viesti kirkon kannalta.
Voiko pelkkä fakta olka houkutin.
Sarjassamme hyvä tietää, jos tulee puheeksi. Tai kun ottaa puheeksi.
Tärkeä tieto. Piltti pääsee kirkkooon jo haluaa takas helposti.
Jumalanpalveluksiin osallistuminen oli pakollista vielä 1800-luvulla, jopa jalkapuurangaistuksen uhalla. Ei ole onneksi enää edes evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille.
Aikuisten työpaikalla ei yleensä ole työpäivään kuuluvia jumalanpalveluksia eikä hartaushetkiä. Valtaosassa perheistä viikonlopun vieton tapoihin ei kuulu jumalanpalvelus kirkossa sunnuntaisin.
Kun näin on, ei lapsiakaan ole syytä pakottaa koulupäivän tai päiväkotipäivän aikana osallistumaan jumalanpalveluksiin ja hartauksiin.
Mikäli lapsesi koululla on yhä seurakunnan jumalanpalveluksia ja hartauksia lukuvuonna 2022–2023 koulupäivien aikana, voit sanoa ei kiitos tai vain ei ilman kiitoksia.
ON siis mahdollista ilmoittaa koululle, että oppilas ei osallistu evankelis-luterilaisen kirkon tai minkään muunkaan yhteisön uskonnollisiin tilaisuuksiin. Sama koskee varhaiskasvatusta päiväkodeissa.
Tällöin oppilas voi osallistua uskonnollisesti sitouttamattomaan, kaikille sopivaan toimintaan uskonnon harjoituksen sijaan. Mitä useampi oppilas osallistuu katsomuksellisesti neutraaliin vaihtoehtoon, sitä varmemmin koulun pitää keskittyä järjestämään lapsille kaikille sopivaa, laadukasta ohjelmaa.
Huoltajat voivat myös ilmoittaa koululle tietävänsä, että laki ja opetussuunnitelma eivät velvoita evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusten ja hartauksien liittämiseen koulupäivien ohjelmaan. Opetuksen tulisi opetussuunnitelman mukaan olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.
KOULUN ei pitäisi jakaa oppilaita ja päiväkotilapsia kahtia minkään uskonnon tai kirkon tilaisuuksien takia, vaan keskittyä ainoastaan lakisääteiseen, opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan.
Koulun ei myöskään tulisi pakottaa huoltajia ilmaisemaan lastensa kautta perheen suhtautumista uskontoihin tai uskonnottomuuteen, koska ne ovat arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan piirissä.
Kunnat ja muut koulutuksen järjestäjät voivat lain ja ohjeiden mukaan päättää, että niiden oppilaitoksissa keskitytään vain uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamattomaan toimintaan. Tietävätkö kotikuntasi koulutuksen ja kasvatuksen päättäjät sen?
Sillä voi toki lohduttaa lastakin, jos hänellä labiilia suhtautumista.
Helpompi erottaa. Kiitos tiedosta.
Siispä erota heti, ja ilmoita saman tien koululle siirtymisestä ET-oåetukseen. Lukiossa aloittava, sama juttu.
Jäähän se myös, kun 15-vuotias itse eroaa, huoltajien luvalla.
Hyvä huomio infoa myös 15-vuotiaille. Kynnys madaltuu.
Upottaminen, mitä eräät lahkot kutsuvat kasteeksi, ei poista aitoa ja oikeaa lapsena saatua kastetta.
Lukiolainen, voit liittyä takaisin kirkkoon helposti, vaikka eroatkin kirkosta ET-kiellon takia.
Lukion eka vuoden ET1 voi olka kakkos- tai kolmosjakzolla.
Jos ei tykkää tästä, voi pyytää poistamaan henkilörekisteristä kastemerkinnän.
Kai voi pyytää poistamaan henkilötietonsa.
Pitääkin pyytää poistamaan rekisteristä.
Ilman muuta lukiolainen, joka miettii, haluaisiko tuleva rakastettu kirkollisen vihkimisen, voi erota kirkosta ja palata tarvittaessa.
Veikkaan, että suurin osa ET-opetuksen takia kirkosta eroavista ei enää palaa kirkon jäseniksi. Mutta toki aina SE JOKIN voi sekoittaa pään.
Välttämättömyydestä hyve.
Vai voiko vaatia poistamaan?