Kylläpä jäinkin miettimään sun runoja, kuin olisi kanssasi keskustellut. Joskus olin tunnistavinani omien ajatusteni kohteen täältä, oli nimiä ja oli kirjaimia. Sun tapasi ajatella kävisi niin hyvin myös hänelle. Palsta herättää toivoa, aika sitten näyttää, mitä reaalimaailmassa tapahtuu.
Järkeä, tunteita ja tunnisteluita
Aube
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen myös kirjoittanut muutaman runon, nimimerkki vaihdellut tai pysynyt, pariin ketjuun täällä. Tietysti sama henkilö mielessä koko ajan... en olekaan koskaan aikaisemmin kirjoittanut rakkausaiheisia runoja kenellekään. Hän on ensimmäinen, joka sai tekemään niin.
Se, että kuka tai ketkä milloinkin kirjoittavat, ja keille, onkin eri asia. Jokainen tietää vain omasta puolestaan.
Samaa miettinyt täällä välillä. Aistin sellaisen tuttuuden jostain ihmisestä, että olen ihmetellyt, voiko joku niin paljon muistuttaa tätä ajattelemaani ihmistä. Ehkä se on enemmänkin energia, minkä aistii täällä. Toinen samankaltainen asia on tuo tunne, että keskustelee tai jakaa jonkin kokemuksen täällä tuon ihmisen kanssa, se tuntuu erikoiselta, mutta voi olla myös kuvitelmaa.
Millaisia runot ovat? Oletteko nähneet toisianne?