Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä!

Raimo Ilaskivi on pitkän poliittisen uransa aikana ensi kertaa täsmälleen oikeassa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006018841.html?ref=rss
Tätä mieltähän ovat olleet parhaat asiantuntijammekin sekä hyvin suuri osa nykyisestä eduskunnastakin, erikoista onkin että Kokoomuslainen on tullut tähän johtopäätökseen.
Isoimmalle osalle kansalaisista tämä on ollut aina selvä asia.
Pitkään on joutunut Ilaskivi miettimään, jotta on saanut palasensa kohdalleen.
Toivottavasti muilla Kokoomuslaisilla ei kestä yhtä kauan kasvaminen asioiden ymmärrykseen.
1059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

uskomatonta. jopa kokoomuslaisuudesta voi parantua. ilaskivestä on tullut rehellinen vihervassari?

Äänestä

Kyllä Ilaskivi taas puheissaan palaa "kunnon kakolaiseksi",näin vaalien alla täytyy irroitella Talous-sanomien avulla.
Konna .mikä konna.

Äänestä

onko ilaskivi jo lähellä joutua attendon hoiviin, kun tällaisiin ajatuksiin on tullut?

Äänestä

Ilaskivi on ollut aina oikeassa kaikissa asioissa. Oli onnellista se aika, kun hän oli stadin ylipormestari. Sitten tuli pituushyppääjä ja tvkuuluttaja. Onneksi nyt Vapaavuori yrittää parhaansa, mutta hän on vihervasemmiston vankina.

Äänestä
  • nythän ilaskivi (ennen hämäläinen) on täysin eri mieltä kuin aikoinaan. on nyt samaa mieltä vasemmiston kanssa, että markkinatalous ei sovi julkisiin palveluihin.

    Äänestä

Vapaavuoresta kaupunginjohtajana ei ole paljon jälkipolville kerrottavaa.
Sopii paremmin vihreiden lammaslauman paimeneksi ja suojatiksi.

Äänestä

Kokoomus teki bisnestä kaupalla ei huonovointisilla ei sairailla. Nyt Kokoomus on saastaa::Tämä siitä markkinataloudesta!
28.2.2019 16:22 Raimo Ilaskivi 148 kommenttia

ilmoita asiaton viesti

Hieman surullisin mielin naputtelin otsikon. Ehdinhän kohta kuuden vuosikymmenen mittaisen poliittisen urani aikana - päättäjänä, virkamiehenä tai seurajana - leimautua vahvaksi markkinatalouden kannattajaksi. Ajoittain tuon termin eteen liitettiin sana sosiaalinen, joskus ei. Mutta vapaasta markkinataloudesta aina oli kyse. Vapaasta kilpailusta, toiminnasta avoimilla markkinoilla, palvelusten ja tuotteiden tuottajana parhain ehdoin. Ja näillä ehdoilla Suomi menestyi. Kansan elintaso nousi, työllisyys koheni. Työmarkkinajärjestöt sopivat palkoista, yhtiökokoukset osingoista. Näin työ ja pääoma yhdistettiin toisiinsa tuotannontekijöiksi.

Surullineon olen jo muutaman vuoden ajan ollut seuratessani otsikoita, jotka ovat heittäneet yhä tummempia varjoja markkinatalouden ylle. Ja johtopäätöksenkin olen vetänyt. Markkinavoimat ovat tunkeneet alueille, jonka ei pitäisi olla niitten toimintakenttänä. Tarkoitan yhteiskunnan keskeisiä peruspalveluita, kuten sosiaalipalveluita tietyin rajauksin. Palveluita erityisesti niille, jotka eivät omia etujan asiakkaina, yksityisten yritysten palvelututantoon siirrettyinä, pysty omia etujaan valvomaan. Tällaisia ovat ennen muuta lapset ja vanhukset, päiväkodit ja erimuotoiset vanhusten hoitolaitokset palveluntuottajina.

Viimeksimainittujahan markkinatalouden periaattein toimivat suuret, kansainväliset yritykset ovat pyrkineen valtaamaan. Miksi? Ei toki hyväntahtoisuuttaan vaan sen vuoksi, että ovat nähneet näisssä sektoreissa houkuttelevan mahdollisuuden tehdä voittoa, esim. osinkoihin tai takuukorkoihin sisällytettyä tuottoa omistajilleen. Ja - valitettavasti - korkean tuoton turvaamiseksi keskeiseksi tuotannontekijöitten alentajiksi ovat osoittautuneet palkkakustannukset; itse palkkatasosta tai sitten henkilöstön pätevyydestä tai määrästä tinkien.

Otsikot ovat sitten olleet riipaisevia, ja niitä on ollut kasvavassa määrin. Yhtäällä on kirjattu työtekijöiksi haamuja, toisaalla avoimesti hoidettu tehtäviä liian pienten ja jopa täysin epäpätevien resurssien turvin. Yhdessä päiväkodissa ovat jopa hiiret juoksennelleet keittiössä, toisessa näytetty kuvin sotaveteraanin kynsien hoitamattominä suorastaan mädäntyneen. Kunnat ja elyt ovat ripeästi lisänneet kontrolliaan, mutta media on ollut edellä. Juuri sen otsikot ja reportaasit ovat epäkohtia paljastaneet ja parannuksia vaatineet.

Mutta onko vieläkään siirrytty kaikkein oleellisimman kysymyksen piiriin: Onko julkinen, sosiaalinen palvelutalous ylipäätään sektori, jossa on tai saa olla elintilaa markkinavoimille, jotka toimivat aivan erilaisten periaatteitten mukaan kuin sosiaalinen palvelutalous. Vastaus on tapahtumien perusteella selvästi kielteinen. Olkoon markkinataloudella oma roolinsa mm. tuotannon ja jakelun piirissä, mutta hoitakoon julkinen valta ne palvelut, jotka ovat selkeimmin ihmisläheisiä. Se voi rekrytoida sellaisen henkilöstönkin, joille ihmisten, niin nuorten kuin vanhojen, palvelu on kutsumustyötä ja josta on myös maksettava tehtävänmukainen palkka. Jos väitetään, että markkinatalous hoitaisi nämäkin tehtävät taloudellisemmin, sekä itse kustannuksista että voitoista vastaten, sen täytyy panna poliitikot miettimään, missä on korjattavaa ja millä keinoin korjaukset tehdään.

Tämä siis siitä markkinataloudesta. Olkoon se edelleen hyvä palvelija yhteiskunnalle mutta älköön pyrkikö kansalaisten isännäksi. Kun tämä hyväksytään, markkinatalous myös pesee kasvonsa, jotka nyt eräät sen osat ovat pahasti lianneet.

Äänestä

Kokoomus on hyvä renki,mutta huono isäntä.

Äänestä

Kokoomuslaiset ajattelevat vasta eläkepäivinään. Ensin Ilaskivi ja tänään Kimmo Sasi kertoo mihin Sote uudistus kaatui. kts. Verkkouutiset. (muuten täysi kakon sisäinen pää-äänenkannattaja)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KonkariYmmärtänyt kirjoitti:

Raimo Ilaskivi on pitkän poliittisen uransa aikana ensi kertaa täsmälleen oikeassa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006018841.html?ref=rss
Tätä mieltähän ovat olleet parhaat asiantuntijammekin sekä hyvin suuri osa nykyisestä eduskunnastakin, erikoista onkin että Kokoomuslainen on tullut tähän johtopäätökseen.
Isoimmalle osalle kansalaisista tämä on ollut aina selvä asia.
Pitkään on joutunut Ilaskivi miettimään, jotta on saanut palasensa kohdalleen.
Toivottavasti muilla Kokoomuslaisilla ei kestä yhtä kauan kasvaminen asioiden ymmärrykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu