Jumala loi ihmisen kuvakseen, kenen kuvaksi.
jumalan silmien väri
hiekkakansanjumala
15206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kaikkien ihmisten kuvaksi.
ajattelen sen niin että jos kaikki ihmiset pystyis yhdistämään, vähän niinku photoshopissa
voi päällekkäin yhdistellä kuvia eri layereilta, niin kaikki maailman kaikkina aikoina
eläneet ihmiset muodostaa sen kuvan ja mahdollisuuden mikä jumala voi halutessaan olla.
eli jumalan silmät on vähän niinku läpinäkyvä sateenkaari.
Jos minä laitan tällaiset sateenkaaripiilolinssit päähäni.
Miten luulet, että minun käy ihmisiä tavatessa.
Lähteekö pää vai poltetaanko saman tien.
Sateenkaariväki olisi jumalastasi ihan haltioissaan.
en tarkoittanut samanlaista sateenkaarta mikä näkyy "sateenkaari väen lipussa", vaan sitä sateen kaarta mikä syntyy kun valo taittuu vesipisarassa.
mikä tarkotus liittää homous aina kaikkeen.
Mikä idea on liittää sateenkaari silmiin.
siksi että jumala asuu taivaassa ja on läpinäkyvä niinku vesi joka tippuu sieltä.. mutta jos vettä kattoo valon kanssa niin siitä tulee kaikki värit..
selkiskö?
valo on niinku siis usko, eli uskova voi nähä kaikki värit jos kattoo "jumalaa" mutta ateisti ei näe mitään koska sillä ei ole uskoa eli valoa se näkee vaa sen läpi tyhjää.
Minun jumalalla on mustat silmät ilman pupilleja ja röntgenkatse.
Jumalalla on siis mielestäsi fyysinen ruumis? Vai ajatteletko, että kyseessä on vain avatar?
Hmmm... sait ajattelemaan...hmm...miten itse ymmärrän Jumalan. Tunnen..että me olemme ja elämme Jumalan sisällä.Hmmm... Me olemme Jumalasta. Jeesus teki tien ..totuuden ja hyvyyden tien. "Kuva" on ihmisen perimmäinen olemus. Sinä ja minä..olemme _Jumalan" kuva. Tosin on pakko kertoa että... Me ihmiset olemme niin taantuneet ..että menemme tämän maailman matkaan. Kuitenkin!😄 Jeesus on Kuningas!
Luonnevikaiset ei synny sattumalta vaan perimän ohjaamana.
Tutki kansojen käytöstä niin saat totuuden tietää.
Jumalalla ei ollut sinisiä silmiä, joten se siitä "jumalasta".
Jes.40:18 Biblia (1776) Keneenkä tahdotte verrata Jumalaa? eli mitä kuvaa te tahdotte hänelle tehdä? Kun katsoo peiliin, niin siellä se on.
7 miljardia jumalaa ja uskomukset päälle, ei hyvin mene.
Jumala on henki, joten kuva on hengellisessä mielessä.
"Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Joh. 4:24