Saarna Kai Arasola tänään Annankadulla.

siskonen

Katso netistä Media 7 ja anna palautetta.

25

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Adviss

      Kyllä huomaa, että Kai lueskelee tämänkin palstan kirjoituksia vaikkei hän enää kovin usein tänne kirjoittelekaan.

      Hyvin hän kuvasi kaikkitietäviä adventisteja saarnassaan. Ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä Raamatusta kaiken tietämisen arvoisen mutta jotka unohtavat kuitenkin kaiken ytimen: Kristuksen.

      Ja kyllä tuo Kain viesti kosketti myös minua. Vaikken kirjoittelekaan täällä ollakseni oikeassa kaikesta tai todistaakseni jotakin itsestäni vaan lähinnä saadakseni uusia näkökulmia Raamattuun ja opetuksiin, niin välillä tulee kieltämättä kyllä esiinnyttyä täällä niin kuin tietäisi kaikesta kaiken. Näin ei kuitenkaan ole. Olen yleensä varma siitä, mistä kirjoitan mutta olen valmis muuttamaan mieltäni jos osoittautuu, että olen ollut väärässä. Toisaalta kerron myös, jos en ole varma jostakin.

      Mutta omassa henkilökohtaisessa elämässäni minä en keskity niihin asioihin mistä kirjoitan täällä. Tämä on osoittautunut hyväksi paikaksi tuulettaa aivojaan ja kyseenalaistaa uskomuksiaan mutta kotona ja kaveripiirissä meillä puhutaan aivan jostakin muusta.

      Mutta sitä Kain kaipaamaa nöyryyttä kyllä pitäisi koittaa harjoittaa täälläkin enemmän.

      Kaille pisteet hyvästä saarnasta. Voisit osallistua keskusteluun tälläkin foorumilla.

    • Kain saarnat ovat aina olleet täynnä sisältöä ja järkevää kuultavaa.

      Onko linkkiä ?

      • Kai-tietää

      • Totuus.on.tämä
        Kai-tietää kirjoitti:

        Tuossa linkki:

        https://media7.adventist.fi/lahetysvideot/uudet/

        Ei yksi pääsky kesää tee.
        Suurin osa adventisteista Suomessakin on vain tapakristittyjä, myöskin niistä pastoreista.
        Heille on tärkeää olla oikeassa uskon asioissa, vaikka eivät olisikaan itse todellisessa uskossa.
        Heille kaikki on vain teatteria vailla todellista sanomaa.

      • Totuus.on.tämä kirjoitti:

        Yksi pääsky voi tehdä kesän. Ja kesä se tulee ilman pääskyjäkin.

        Mutta Kain saarnat ovat dynamiittia, ja niin tälläkin kertaa. Kai on järkimies järjettömyyden keskellä. Timpat ulos ja kortistoon, ja Kain kouluttamat uudet tilalle, niin a-kirkollakin olisi tulevaisuus !

    • näinsevainon

      Valitettavasti on kuitenkin niin, että Kai Arasolakin tulee kirkkonsa tekemiin synteihin osalliseksi sen kautta, että kuuluu adventtikirkkoon ja on elääkkeellä ollessaankin adventtikirkon vankkumaton kannattaja. Siinä eivät kauniit sanat paina vaaassa mitään.
      Jumalan tuomio on ankarampi niiden kohdalla, jotka tietoisesti ummistavat silmänsä yhteisönsä harrastamilta vääryyksiltä ja toimivat silti sanan julistajina. Kai Arasola esim. ei koskaan ole tuominnut kirkkonsa tekemiä vääryyksiä, joita tehtiin vaikkapa Oskar Salosen säätiön aikoina.

      • Adviss

        Mikä tehtävä se Kai Arasolalla on olla maailman tuomarina tai anteeksipyytelijänä? Eihän hän ole edes kirkon leivissä eli ei edusta kirkkoa. Selvästikään et ole kuunnellut hänen saarnojaan. Hän on monissa saarnoissaan kritisoinut adventistien vinoutuneita käytäntöjä. Hän jos joku on puuttunut yhteisön epäkohtiin. Jos löydät hänen viimevuosien saarnoistaan yhdenkin, jossa hän olisi julistanut jotakin väärää niin laita ihmeessä linkki tuohon puheeseen. Epäilen vahvasti että et löydä sellaista. Olen kuunnellut miehen jokaisen saarnan mitä netistä löytyy enkä ole löytänyt mitään väitteeseesi viittaavaa.

      • Adviss kirjoitti:

        " Olen kuunnellut miehen jokaisen saarnan mitä netistä löytyy enkä ole löytänyt mitään väitteeseesi viittaavaa."

        Peukut kertoopi aika paljon ?

    • Kuuntelin saarnan .

      Taas taattua dynamiittia Kailta.

      Kai on ollut ja on edelleen suosikkipastorini, tai nykyisin siis suosikkieläkeläiseni. Mutta aivan upea saarna, jossa muistutettiin omasta asenteesta (fariseus/pubiikaani) uskonkysymyksiin, ja peräänkuulutettiin sitä nöyryyttä, jota täällä palstalla ei nähdä.

      Kiitos, Kai !

      • Tiedän-hyvin-tavat

        "Mutta aivan upea saarna... peräänkuulutettiin sitä nöyryyttä"

        Todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin se, että puheet on pelkkää nöyristelyä, kuten pastoreille on opetettu ja kuten heillä on tapana. Kerätään kuulijoilta pisteitä tai sulkia hattuun.
        Rahan ja mammonan vuoksi on helppoa antaa se kuva, että on hyvän asialla ja laupias samarialainen.

        Poliitikot ja pastorit voi luokitella perustellusti samaan kategoriaan, huijareihin ja lumekauppiaisiin sekä katteettomien lupauksien antajiin. Näin se vain on ihan oikeesti.

      • Valheiden-lahkot

        "Taas taattua dynamiittia Kailta."

        Makunsa kullakin perseen nuolijalla.

      • Exap
        Tiedän-hyvin-tavat kirjoitti:

        "odennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin se, että puheet on pelkkää nöyristelyä, kuten pastoreille on opetettu ja kuten heillä on tapana. "

        Huomaan, että ymärrät ja tunnet Kaita yhtä hyvin kuin kala polkupyörää. Minä olen kuunnellut ja tuntenut henkilökohtaisesti setää ... sanotaanko melko kauan.

        Mielipiteesi on toki vapaa, mutta täysin vailla realismin pohjaa.

      • Valheiden-lahkot kirjoitti:

        "Taas taattua dynamiittia Kailta."

        Makunsa kullakin perseen nuolijalla.

        "Makunsa kullakin perseen nuolijalla."

        Ja tämä luokiteltakoon sarjaamme "kommentteja sieltä, jonne aurinko ei paista".

      • Exap kirjoitti:

        "Makunsa kullakin perseen nuolijalla."

        Ja tämä luokiteltakoon sarjaamme "kommentteja sieltä, jonne aurinko ei paista".

        Lahkot kusettavat ja pettävät aina, kuten jumalatkin ja lahkojen edustajat ja puhemiehet tekevät myös niin.
        Pitäisikö vielä ne kusettajat panna paremmuusjärjestykseen? Mitä järkeä siinä on?

      • kysynpävaan
        Adventtiairut kirjoitti:

        Lahkot kusettavat ja pettävät aina, kuten jumalatkin ja lahkojen edustajat ja puhemiehet tekevät myös niin.
        Pitäisikö vielä ne kusettajat panna paremmuusjärjestykseen? Mitä järkeä siinä on?

        Tunnetko Kain ?

      • kysynpävaan kirjoitti:

        Tunnetko Kain ?

        "Tunnetko Kain ?"

        Niiden hänen höpinöidensä perusteella osaan kyllä muodostaa hänestä varsin kattavan kuvan huijarina.

      • Adventtiairut kirjoitti:

        Lahkot kusettavat ja pettävät aina, kuten jumalatkin ja lahkojen edustajat ja puhemiehet tekevät myös niin.
        Pitäisikö vielä ne kusettajat panna paremmuusjärjestykseen? Mitä järkeä siinä on?

        Onko mielestäi oikein lynkata kuulematta ?

      • Liikaa-on-liikaa
        Exap kirjoitti:

        Onko mielestäi oikein lynkata kuulematta ?

        Ihan riittävästi sitä adventismin ja uskonlahkojen paskaa olen minä ainakin kuullut.
        Ei se paska siitä paremmaksi muutu, vaikka se käärittäisiin kuinka hienoon pakettiin.

      • Adviss
        Liikaa-on-liikaa kirjoitti:

        Ihan riittävästi sitä adventismin ja uskonlahkojen paskaa olen minä ainakin kuullut.
        Ei se paska siitä paremmaksi muutu, vaikka se käärittäisiin kuinka hienoon pakettiin.

        Yleistät ja rankasti! Sinulla ei ole hajuakaan Arasolan puheista.

        Jos olisit lukenut kirjoituksiamme, niin tietäisit, että Exap ja minä emme kaunistele adventistien mokia emmekä heidän vääriä käsityksiään Raamatusta. Kun Arasola saa arvostusta meidän taholtamme, se todella tarkoittaa sitä, että hän on oikea mies oikealla paikallaan, ihan ei-adventistienkin mittapuulla katsottuna.

      • Liikaa-on-liikaa
        Adviss kirjoitti:

        Paskanjauhajia ne papit ja pastorit on kaikki ja sen he tietävät myös he itse. Rahan eteen voi kuitenkin tässä maailmassa jauhaa paskaakin uskonnonvapauden nimissä.

      • pyhpy3479837489324
        Liikaa-on-liikaa kirjoitti:

        Paskanjauhajia ne papit ja pastorit on kaikki ja sen he tietävät myös he itse. Rahan eteen voi kuitenkin tässä maailmassa jauhaa paskaakin uskonnonvapauden nimissä.

        Saastaiset valheesi nielet sitten tuomiopäivänä.

      • Anonyymi
        pyhpy3479837489324 kirjoitti:

        Saastaiset valheesi nielet sitten tuomiopäivänä.

        Huijareita ne ovat kaikki kirkonmiehet, papit ja pastorit, olkoon se nimi sitten Kai tai ei kai.

      • Anonyymi
        Tiedän-hyvin-tavat kirjoitti:

        "Mutta aivan upea saarna... peräänkuulutettiin sitä nöyryyttä"

        Todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin se, että puheet on pelkkää nöyristelyä, kuten pastoreille on opetettu ja kuten heillä on tapana. Kerätään kuulijoilta pisteitä tai sulkia hattuun.
        Rahan ja mammonan vuoksi on helppoa antaa se kuva, että on hyvän asialla ja laupias samarialainen.

        Poliitikot ja pastorit voi luokitella perustellusti samaan kategoriaan, huijareihin ja lumekauppiaisiin sekä katteettomien lupauksien antajiin. Näin se vain on ihan oikeesti.

        "Poliitikot ja pastorit voi luokitella perustellusti samaan kategoriaan, huijareihin ja lumekauppiaisiin sekä katteettomien lupauksien antajiin."

        Mt7:1: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
        2. Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
        3. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huijareita ne ovat kaikki kirkonmiehet, papit ja pastorit, olkoon se nimi sitten Kai tai ei kai.

        Valheesi ei hetkauta.

    • Anonyymi

      Saarna oli koronan vuoksi peruttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1431
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1271
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1206
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      201
      1065
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1045
    Aihe