Yle:
"Syyrian Dumassa viime huhtikuussa tehdyssä kemialliseksi epäillyssä iskussa käytettiin klooria, kertoi Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW perjantaina julkaisemassaan raportissa. Järjestön mukaan on syytä olettaa, että iskussa käytettiin klooria sisältävää myrkyllistä kemikaalia."
Kuinka paljon tiltut tälläkin palstalla selittelivät ja puolustivat Venäjän valhetta, että kyseessä muka olisi ollut lavastettu kaasuisku? Taas kuitenkin totuus lopulta tuli ilmi ja paljasti sekä Putinin hallinnon että tiltut valehtelijoiksi. Muistakaahan tiltut, että puolustelitte taas siviilien joukkomurhaajia. Varmaankin olette ylpeitä itsestänne.
"Syyrian Dumassa viime huhtikuussa tehdyssä kemialliseksi epäillyssä iskussa käytettiin klooria, kertoi Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW perjantaina julkaisemassaan raportissa. Järjestön mukaan on syytä olettaa, että iskussa käytettiin klooria sisältävää myrkyllistä kemikaalia."
Kuinka paljon tiltut tälläkin palstalla selittelivät ja puolustivat Venäjän valhetta, että kyseessä muka olisi ollut lavastettu kaasuisku? Taas kuitenkin totuus lopulta tuli ilmi ja paljasti sekä Putinin hallinnon että tiltut valehtelijoiksi. Muistakaahan tiltut, että puolustelitte taas siviilien joukkomurhaajia. Varmaankin olette ylpeitä itsestänne.
Vastaukset 30
Vanhimmat
TILTUlla on varmaan hallussa selvät todisteet siitä että nimenomaan Venäjä käytti kaasua.
Siis todisteita pöytään TILTU.
Tuolla alueella oli täydellinen ilmaherruus Syyrian hallinnolla ja Venäjällä. Jompi kumpi siis pudotti nuo kaasusäiliöt ja murhasi kymmeniä siviilejä. Hupaisaa, kuinka nimitys tiltu vaivaa sinua niin, että yrität muuttaa sen merkitystä. Tiltut kuitenkin valehtelevat Venäjän puolesta Suomea vastaan, kuten sinä teet.
Tuohan on vain oletus ei varmuutta. Suomella ei asian kassa mitään tekemistä miten valehdellaan Suomea vastaan.
"Tuohan on vain oletus ei varmuutta."
Se ei ole oletus, vaan kansainvälisen puolueettoman tutkimusryhmän OPCW:n perusteellisten tutkimusten tulos.
"Suomella ei asian kassa mitään tekemistä miten valehdellaan Suomea vastaan."
Silloin kun Suomeen levitetään Venäjän valheita ja valheellisia narratiiveja valehdellaan Suomea vastaan.
Vaikka se väittäisi olevansa Edustin, ei tämä maa tarvitse daeshin puolustajia.
Syyrian USA:n tukemilta kapinallisilta räjähti taas klooripommi.
Missäs se räjähti? Heh..... TAAS?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Eihän kloorilöydökset todista muuta kuin sen, että alueella oli kloorikaasuiskuun valmiutta. Se mitä raportti ei kerro, eikä siten todista on kloori- iskun tekijä. Syyrian hallituksen joukot löysivät kapinallisten jäljiltä kaasuiskuun käytettäviä tarvikkeita, kuten saksalaisvalmisteisia kloorikanistereja, kun kapinalliset olivat lähteneet busseilla idlibiin. Todennäköistä on että white helmetit tekivät lavastuksen yhteydessä myös pienimuotoisen kloorikaasupäästön, jotta näyttöä löytyisi.
Kloori- iskututkinnassa kuten muussakin rikostutkinnassa on aina katsottava myös motiiviin ja sellaista ei hallituksen puolella ollut, kun olivat jo niin niskanpäällä, että tämänkaltainen isku olisi ollut strategisesti täysin tarpeeton heille.
"Voi pyhä yksinkertaisuus. Eihän kloorilöydökset todista muuta kuin sen, että alueella oli kloorikaasuiskuun valmiutta. Se mitä raportti ei kerro, eikä siten todista on kloori- iskun tekijä."
Syyrian hallitus tai Venäjän armeija teki tuon kloorikaasuiskun, koska niillä oli täydellinen ilmaherruus alueella ja OPCW:n raportissa kerrotaan, että rakennusten vauriot sopivat silminnäkijöiden kertomuksiin helikoptereista pudotettuihin kaasusäiliöihin ja että nuo säiliöt sopivat tuon tappavan kaasun lähteeksi.
" Syyrian hallituksen joukot löysivät kapinallisten jäljiltä kaasuiskuun käytettäviä tarvikkeita, kuten saksalaisvalmisteisia kloorikanistereja, kun kapinalliset olivat lähteneet busseilla idlibiin."
Veivät itse ne sinne. OPCW tutki myös väitettyen kapinallisten kemiallisten aseiden varastointi- ja tuotantopaikkoja, muttei löytänyt merkkejä muusta kuin tavanomaisista räjähteistä.
"Todennäköistä on että white helmetit tekivät lavastuksen yhteydessä myös pienimuotoisen kloorikaasupäästön, jotta näyttöä löytyisi."
Ei. OPCW kertoo, että silminnäkijät ja fyysiset todisteet sopivat siihen, että nuo tappavat kaasusäiliöt pudotettiin helikoptereista.
"Kloori- iskututkinnassa kuten muussakin rikostutkinnassa on aina katsottava myös motiiviin ja sellaista ei hallituksen puolella ollut, kun olivat jo niin niskanpäällä, että tämänkaltainen isku olisi ollut strategisesti täysin tarpeeton heille."
Nuo rikolliset luulevat voivansa tehdä mitä vaan Venäjän suojeluksessa.
Tietenkin Syyrialla ja venäjällä on ollut myös motiivi. Jos tätä ei ymmärrä ei tunne tilannetta yhtään?
Eikä muilla ole edes ollut mahdollisuutta käyttää tuollaista iskua.
"rakennusten vauriot sopivat silminnäkijöiden kertomuksiin helikoptereista pudotettuihin kaasusäiliöihin ja että nuo säiliöt sopivat tuon tappavan kaasun lähteeksi. "
Täysin rikki pommitettu infra? Eihän niitä rakennuksia klooripommeilla ole tuhottu. Nyt molok, mieti vähän.
"Täysin rikki pommitettu infra? Eihän niitä rakennuksia klooripommeilla ole tuhottu. Nyt molok, mieti vähän. "
Mietipä sinä itse: OPCW kertoi noista rakennuksista, joihin kaasusäiliöt osuivat ja niiden vaurioista.
Mikäs se tynnyripommin rakenne taas olikaan?
"Minä mietinkin ja ymmärrän. Voisit yrittää samaa. Yritä edes."
Ethän sinä miettinyt, vaan sekoilet muista hajalle pommitetuista rakennuksista. Keskity edes vähän: OPCW kertoi noista rakennuksista, joihin kaasusäiliöt osuivat ja niiden vaurioista.
"Mikäs se tynnyripommin rakenne taas olikaan?"
Mitäs se tähän kuuluisi, kun nuo kaasusäiliöt eivät olleet tynnyripommeja?
Uskottavuudessaan koko arvoton näytelmä on samaa luokkaa kuin USA:n ulkoministerin Colin Powellin taannoin YK:n yleiskokouksessa heiluttelema putkilo, jonka piti todistaa Irakin joukkotuhoaseiden olevan olemassa. Niitä ei kuitenkaan löydetty; liekö tämä Powellin heiluttelema putkilo-todiste vielä tallessa ja tutkijoiden käytössä? Samaa voidaan kysyä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin hallussaan oleviksi väittämiensä todisteiden osalta. Toivoa sopii, että Macron pitää putkilonsa – tai mikä ikinä tämä todiste onkaan – tallessa jälkitutkintaa varten.
Koko tämä prosessi vaikuttaa suuren luokan pelleilyltä, jossa lavastetun kaasuhyökkäyksen varjolla suoritettiin suurella metelillä pommitus kemiallisten aseiden muka-varastoihin. Mitään jälkiä ei jäänyt, ei enempää kuolleita kuin myrkkypäästöjäkään. Jälkihoitokin oli siis Valkokypärien teatteriesitysten luokkaa.
Kaikki OPCW:n löytämät fyysiset ja tekniset todisteet sopivat silminnäkijöiden yhtäpitäviin kertomuksiin, että nuo tappavat kaasusäiliöt pudotettiin helikoptereista ja rakennusten ja kaasusäiliöiden vauriot sopivat täsmälleen siihen, että nuo kaasusäiliöt pudotettiin helikoptereista. Vaikka OPCW:n tutkijat pääsivät paikalle vasta parin viikon kuluttua, noiden kaasusäiliöien ympäristöstä löytyi edelleen eniten jälkiä kaasusta ja niiden ympärillä olleiden esineiden korroosio osoitti, että siellä on ollut korkeimmat pitoisuudet kloorista. Kapinallisilla ei ollut käytössään helikoptereita, joista nuo kaasusäiliöt pudotettin. Ainoastaan Syyrian armeijalla ja Venäjällä oli tuolla alueella mahdollista lentää heikoptereilla, joten jos syyllinen ei ollut Syyrian armeija, niin se oli Venäjä. Silminnäkijöiden OPCW:lle kertoman mukaan kuolleita oli ainakin 43. Tiltut puolustatte taas siviilien joukkomurhaajia
No, oikeasti käytännössä koko muu maailma on lopettanut Assadin syyttämisen kaasuiskuista, kuin myös vaatimukset hänen syrjäyttämisestään. Vähin äänin ovat häipyneet sivummalle, johtuen totuuden selviämisestä.
Sinä lienet niitä viimeisiä, joille totuus valkenee, jos valkenee ylipäätään koskaan.
"No, oikeasti käytännössä koko muu maailma on lopettanut Assadin syyttämisen kaasuiskuista, kuin myös vaatimukset hänen syrjäyttämisestään. Vähin äänin ovat häipyneet sivummalle, johtuen totuuden selviämisestä.
Sinä lienet niitä viimeisiä, joille totuus valkenee, jos valkenee ylipäätään koskaan"
Valehtelet isäntäsi käskystä: Maailma on tiennyt koko ajan Syyrian hallinnon tai Venäjän syylliseksi ja nyt OPCW:n tutkimus vahvisti asian. Te tiltut puolustatte taas siviilien joukkomurhaajia.
Kloori haihtuu melko nopeasti mutta on voimakas hapetin kuitenkin. Jälkiä pitäisi löytyä normaalisti, mutta .. on tekijöitä.
Ihan kun olisin nähnyt tällaisen väitetyn kloori iskun jossa porukka kaatui . Kaikki samaan aikaan( outoa, koska niin ei pitäisi käydä).
Sitten ne alkoivat heräilemään hetken päästä.
Tuli lähinnä mieleen, että se oli teatteria ja näytös päättyi.
Nuo osaavat huijata ja ovat huijanneet niin paljon, ettei niitä usko enää kukaan täysijärkinen.
Se on selvää, että ihmisiä on kuollut kaikessa touhussa siellä ja se on surullista.
Olisi kiva, jos pystyttäisiin olemaan rehellisiä. Valheilla ei ole mitään muuta arvoa, kun että vievät uskottavuuden. Valheista ei tykkää kukaan.
"Ei vaan sinä elät edelleen harhoissasi, koko muu maailma on hiljaisuudessa ymmärtänyt totuuden.
Pelkäätkö maailmankuvasi murenevan, vai mistä jääräpäisyytesi johtuu."
Vipitön kiitos aidosta hörönuruta. On hauska katsoa kuinka alas tiltu voi vajota puolustellessaan siviilien joukkomurhaajia.
Jos siellä on käytetty kemiallisia aseita niin pitäs sieltä löytyy satojatuhansia ruumiitakin
Muutaman sata nyt saa ihan rynkyilläkin hengiltä jonkusen tuhat kranaateilla ja rynkyllä
Eli missä sadattuhannet ruumiit? Siellähän on ISIS terroristitkin jätetty henkiin
Parilla kloorikaasusäiliöllä ei tapeta satoja tuhansia ihmisiä.
Kyllä Syyrian armejalla ja Venäläisillä oli tehtävänä joka päivä tappaa tuhansia kapinallisia ei ne siellä missään tuntihommissa olleet Naurettava väite että ne muutaman kymmenen tai sadan takia ois joitain kloorikanistereita heitelleet. Ydinaseita saattovat käyttää rajoitetusti alueiden siivoamiseen.
"Kyllä Syyrian armejalla ja Venäläisillä oli tehtävänä joka päivä tappaa tuhansia kapinallisia ei ne siellä missään tuntihommissa olleet Naurettava väite että ne muutaman kymmenen tai sadan takia ois joitain kloorikanistereita heitelleet. Ydinaseita saattovat käyttää rajoitetusti alueiden siivoamiseen."
Ainoastaan Syyrian armeijalla ja Venäjällä oli tuolla alueella mahdollista lentää helikoptereilla, joten jos syyllinen ei ollut Syyrian armeija, niin se oli Venäjä.
Syyrian ja Venäjän ois ilman muutta kannattanut käyttää kemiallisia aseita ja tappaa sillä tuhansia / kymmeniätuhansia kapinallisia Muutaman sadan tappaminen ei ois NIITÄ hyödyttänyt mitenkään? Eivät olisi tempulla saaneet mailman "myötätuntoa" puolelleen?
Kapinallisia sitä vastoin temppu ois hyödyttänyt? vaikka kuolleita ois tullu vain joitakin kymmeniä?
Asetelma aika selvä? Syyria/Venäjä jos käyttäneet niin raatoja löydyttävä tuhansia/kymmeniätuhansia (miksi muuten oisivat käyttäneet)
Onhan Syyrialaiset/Venäläiset voineet lennellä alueen yläpuolella tarkkailemassa?
(silminnäkijä havainnot)
Ja kapinalliset räjäyttäneet KUORMA-AUTOLLA tuodut säiliöt samaan aikaan?
Ainuat jotka hyöty edes jotain muutaman sadan siviilin kuolemasta oli kapinalliset?
(saivat mailman myötätunnon puolelleen? tappamalla viattomia siviilejä)
Ainoastaan Syyrian armeijalla ja Venäjällä oli tuolla alueella mahdollista lentää helikoptereilla, joten jos syyllinen ei ollut Syyrian armeija, niin se oli Venäjä.
Syyria oli Venäjälle myös testialue. Shoigu itse kehuskeli v. 2016 kuinka jo 162 uutta asesysteemiä oli testattu sotaoloissa.
Klooriakin siis testattiin oikeissa oloissa tehon ym. selvittämiseksi.
Oi helvatin helvatti, olisikohan Venäjällä jotain epäselvyyttä kloorin tehosta....jenkit kokeilivat atomipommia Hirosimaan ja Nagasakiin...koemielessä.
Lopettakaa joutava lässytys.
Saattaahan venäjällä olla epäselvyyttä ja tiedon varmistusta kloorista, ja millaiset "seossuhteet" tarvitaan ja leviämiset ym..
Mikäs sen parempi testata kuin ihan käytännössä