Ilmaston lämpenemisestä kohkaaminen ja Suomen päästöjen pudottaminen puoleen ei ratkaise Suomen hyvinvoinnin haasteita. Suomen Eduskunnassa ei ratkaista maailman ilmaston lämpenemistä, koska Suomen hiilinielu on maailman mittakaavassa promillekysymys. Sen takia kevään vaalit eivät ole ympäristövaalit eikä vihreä pääministeri ole hyvä hoitamaan Suomen hyvinvoinnin haasteita. Se on totuus. Äänestäjien pitää ajatella Suomen hyvinvoinnin turvaamista.
Työllisyys on nostettava 75%:iin ja edelleen 78%:iin. Se luo veropohjan, se kasvattaa kakkua siten, että lapset, koululaiset, opiskelijat, eläkeläiset ja muut vähäosaiset voidaan hoitaa. Tulevaisuus vaatii vaikeita päätöksiä. Siihen ei SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät eikä muut yhden asian liikkeet pysty.
Vähäosaiset eivät ole vasemmiston asia. Eikö ole kumma, että vähäosaisten asema on parantunut ja syrjäytyminen on vähentynyt, kun SDP ja Vasemmistiliitto ovat olleet vilttiketjussa? Olisi vähentynyt enemmänkin ellei vasemmistopuolueet yhdessä korporaatio SAK:n kanssa olisi puuttuneet demokratian toteutumiseen ja jarruttaneet parannuksia. Hiekkaa kehityksen rattaisiin on huono idea.
SAK on vastuuton organisaatio, Sillä on valtaa pysäyttää maa, mutta ei mitään häpyä vastata teoistaan. Se ei ole demokratiaa. Se on väärää diktatuuria, josta ei ole etua kenellekään. Lisäsikö viime syksyn poliittiset lakot hallitusta vastaan Elorannan, Aallon ja muiden ay-pomojen kunnioitusta? Rinne kuului samaan joukkoon. Lapset jätettiin ruoatta ja yritykset kärsivät miljoonatappiot. Lakot olivat kiukuttelua siitä, että hallitus oli hoitanut työllisyyttä ja SAK:n hiekkalaatikolla lelut oli vähän sekaisin. Outo tapa osoittaa kiukkua.
Sipilän hallitus on luonut 140.000 työpaikkaa. Korkeasuhdanne on auttanut, mutta tulos olisi jäänyt puolitiehen ilman hallituksen toimia. Se voidaan todistaa. Esimerkiksi kiky toi 40.000 - 60.000 uutta työpaikkaa laskentatavasta riippuen. Työllisyys on noussut 72%:iin, mitä pidettiin kolme vuotta sitten mahdottomana. Miksi ihme tapahtui? Insinöörit eivät poliltikoi ja kerää irtopisteitä vaan menevät asiat edellä. Teot ratkaisevat.
Hyvinvointivaltion pelastaminen tulevaisuudessa vaatii myös tekoja, missä poliittinen populismi ja ympäristöstä kohkaaminen eivät auta.
Rintee johdolla ei hyvinvointi parane
5
<50
Vastaukset
- Talousnouseekyllä
Olet oikeassa, että se EI AINOASTAAN PARANA, VAAN SE NOUSEE KOHISTEN.
On suuri ero, maksetaanko työstä PALKKA, JOLLA ELÄÄ. Vai tehdäänkö suomessakin orjatyötä, kuten NYKYISEN HALLITUKSEN TOIMINTA ON SUOMEN sisällä ilmaistyön osuudella muuttanut yritysten välistä kilpailua.
JOSTOPÄÄTÖS. Vain Rinne Kykenee korjaamaan HALLITUKSEN TEKEMÄT VIRHEET. - TyhjäTynnyri
Rinteen kannattajakunta vaahtoaa. Mutta muuta konkreettista kuin verojen korotus ja velan otto heillä ei ole esittää.
- järkikäteen
Lihan syönnin lopettaminen ei korjaa maailman ilmastoa. Suomen hiilituotannon poistaminen vaikuttaisi maailman tilaan alle prosentin osan. Vasemmistopoliitikot ja vihreät ovat aivan vauhkoutuneet ja ulalla koko asiassa. Populismia.
- sdpeiherätäluottamusta
Veronkorottajapuolue SDP vie satoja euroja käyhien perheiden budjetista. Puheet ja teot ristiriidassa.
"Työllisyys on nostettava 75%:iin ja edelleen 78%:iin. Se luo veropohjan"
Eikä luo.
Halpatyömaaksi suuntaava nykymeno ainoastaan säästää yhteiskunnan menoja työttömyyskorvauksien maksussa.
Pienitulpoiset eivät liiemmin veroja maksa.
Ja kun tiedämme rikkaiden halun maksaa veroja, tiedetään kuka ne verot sitten maksaa.
Keskiluokkapa hyvinkin :-)
Tälle ei edes SDP voi mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471