Vihreät edistäneet ilmastonmuutosta

Yksikään muu puolue ei ole yhtä syyllinen ilmastonmuutokseen kuin Vihreät. Ydinvoima on päästötön vertaansa vailla oleva sähkön massatuotantoväline. Se ei ole tulevaisuuden märkä oiveuni, vaan ollut totta jo kymmeniä vuosia.

Vihreät esiintyvät Ilmastonmuutoksen vastustajina. Ilmasto pelastetaan syömällä salaattia ja museoimalla metsät. Vihreät voisi rehellisesti kertoa että heidän keinoillaan talous sakkaa sen verran, että esimerkiksi opintukea ei ole jatkossa enää vara maksaa.
4<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Myös rajaton maahanmuutto jota kannattavat, se räjäyttää länsimaisen kulutuksen kasvuun näiden miljoonien sekä satojen miljoonien tulijoiden kohdalla. Äärettömän ristiriitainen puolue ja haihattelija on tuo vihreä puolue demareiden ja vasemmistoliiton kanssa.

Virossa ollaan täynnä viisautta. Siellä ei mokoma puolue saanut yhtään paikkaa, ja isänmaallinen puolue joka puolustaa omaa maata, se sai jytkyjen äidin.

Äänestä
  • Vihreät siis puhuu yhtä ja tekevät täysin toista tässä ilmastokysymyksessä. He öyhöttävät siitä eniten, ja vaativat oman kansan kurittamista henkihieveriin. Samaan aikaan haluavat rajatonta maahanmuuttoa joka on ilmastolle myrkky. Luuleeko nämä vihreät että tulijat jatkavat alkeellista elämäänsä täällä? Ehei, sitä varten tänne tulevat että saisivat länsimaisen elintason. Ei ota pirukaan selvää tuonkaan puolueen touhuista.

    Äänestä

Kannattavat kehitysavun lisäämistä, jotta Afrikan väestön kaksinkertaistuminen 25-vuodessa ei vaarantuisi. Kun sopulit sitten lähtevät liikkeelle, niin tervetuloa.

Äänestä

Hiilidioksidi uhkaa tuhota ihmiskunnan eivätkä mitkään toimenpiteet tunnu auttavan.
Hiilidioksidi ilmakehässä lisääntyy poliitikkojen puheista huolimatta koko ajan kiihtyen.
Tehokkaana toimenpiteenä tämän torjumiseksi esittäisin, että tehtäisiin keinotekoiset keuhkot maapallon
pelastamiseksi:
Rakennetaan kauas asutuskeskuksista kasvihuoneperiaatteella, kansainvälisellä yhteistyöllä, suuret
biologiset suodattimet, jotka imevät ilmasta hiilidioksidia muuttaen sen takaisin esimerkiksi hiilivedyksi.
Tämän voisi toteuttaa esim. käyttämällä uusinta kasvihuoneiden LED-tekniikkaa, jolla saadaan nopeasti
kasvavaa levää, tai muuta ainetta, joka imee ilmasta hiilidioksidia.
Laitoksen energiantarve on suuri. Esimerkiksi auton moottorissa poltetun bensalitran neutraloimiseen
tarvitaan noin 10 - kertainen määrä energiaa, kuin mitä se on auton moottorissa tuottanut.
Uusi ydintekniikka pystyy tarjoamaan tähän tehokkaan ja turvallisen avun.
Ydinaseiden valmistajat eivät saa vaikuttaa uusimpien voimaloiden kehittämiseen eikä tavoitteena saa
olla pommimateriaalin kehittäminen, kuten on ollut tähän asti.
Asiantuntijoiden mukaan jo nyt on louhittu maasta yli 1500 vuodeksi ydinenergian raaka-ainetta
ihmiskunnan kokonanistarpeisiin käyttäen hyötyreaktorin tyyppistä ydinlaitosta.
Uusimmalla ydintekniikalla pystytään neutraloimaan myös vanhat ydinjätteet, jotka voidaan joutua vielä
kaivamaan ylös varastoistaan neutraloitavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rehellisyyttä kirjoitti:

Yksikään muu puolue ei ole yhtä syyllinen ilmastonmuutokseen kuin Vihreät. Ydinvoima on päästötön vertaansa vailla oleva sähkön massatuotantoväline. Se ei ole tulevaisuuden märkä oiveuni, vaan ollut totta jo kymmeniä vuosia.

Vihreät esiintyvät Ilmastonmuutoksen vastustajina. Ilmasto pelastetaan syömällä salaattia ja museoimalla metsät. Vihreät voisi rehellisesti kertoa että heidän keinoillaan talous sakkaa sen verran, että esimerkiksi opintukea ei ole jatkossa enää vara maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu