EU:sta tehtävä liittovaltio

Liittovaltio on EU:n kehityksen lopullinen suunta. Politikot eivät vain uskalla sitä sanoa, kun pelkäävät nationalistien meteliä. Liittovaltio on myös paras, koska silloin loppuu jatkuva nationalistien jahkailu eriasteisesta liitolaisuussuhteesta ja silloin yksilö hyötyy eniten EU:sta ja valtioiden valta yksilöön nähden pienenee.
15542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ja nimenomaan tämä ko. liittovaltio puuttuu JO NYT yksilön joka pieniinkin asioihin. Se päättää syömäsi kurkun käyryydestä ja kuorma-autosi koosta, se päättää mitä oikeuksia ja velvollisuuksia sinulla on - etkä voi näihin vaikuttaa edes vaaleissa. Komissio tekee lakialoitteet eikä niitä lainsäätäjiä ole kukaan valinnut vaaleilla minnekään. Olli Rehnnkin putosi eduskunnasta, mutta se ei estä häntä puuttumasta nyt koko EU-liittovaltion voimalla sinun, yksilön, asioihisi. Europol valvoo yksilöitä ja direktiivit sekä propaganda opastaa edelleen.

Eikö demokraattinen valtio, jossa on kansan vaaleilla valitsemat johtajat olisi mielestäsi pienempi paha kuin se liittovaltio, jossa ei ole edes kansan valitsemia päättäjiä.

EU on aika massiivinen laitos olemassaolevaksi vain sen takia että nationalistit eivät jahkailisi sen ominaisuuksista.

EU:lta ei tavallinen kansalainen ole toistaiseksi saanut kuin abstrakteja lupauksia. Itä-Euroopan mafia on nyt EU:n rajojen - eli Suomenkin sisällä... Se on entisten kommunistimaiden rakenteellinen vika, koska kommunistijohtajat johtivat näitä mafioita sen idän liittovaltion, Soviet Unionin, aikoihin.

Ehkäpä olisit kannattanut liittymistä idän Neuvostoliittoon, kunhan vain nationalistien jahkailusta olisi päästy eroon. Sehän oli muka suuri työläisten ja maanviljelijöiden yhteenliittymä, kuten yksi sosiaalidemokraattinen kansanedustaja nyt näyttää väittävän EU:sta.

Hyvät uutiset sinulle ovat, että EU ON JO NYT liittovaltio - Maastrichtista lähtien vuodesta 1993. Muuta ei puutu, kuin se että asia myönnettäisiin suoraan. Euroopan perustuslaki ei muuta unionia enempää kuin muodollisesti - nimittäin se on viimeinen valtion tunnusmerkeistä, jotka unionilta vielä puuttuivat: perustuslaki.

Huonot uutiset ovat, että kyyti yksilölle tulee olemaan yhtä kylmää, kuin aina suurissa ja pakosta epädemokraattisissa valtioissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kiinassa tai Neuvostoliitossa aikoinaan. Näin suuria kansoja ei yksinkertaisesti ole mahdollista hallita muutoin kuin kovalla kurilla.

Että se siitä valtion vallasta yksilön asioihin.

Äänestä
  • huhhuhh

    Äänestä

Otsikossa kaikki

Äänestä
  • Samaa mieltä. Mutta EU:sta erottava pian, sen parempi.

    Äänestä

  • työtön kirjoitti:

    Samaa mieltä. Mutta EU:sta erottava pian, sen parempi.

    Ei sitten niin mitään järkeä!

    Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä!

    Äänestä

  • huhhuhh kirjoitti:

    Ei sitten niin mitään järkeä!

    Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä!

    Vaikka ajattelen sekä tunteellä, että järjellä, haluan Suomen, kotimaani olevan Eu: n ulkopuolella.

    Äänestä

  • Tonza kirjoitti:

    Vaikka ajattelen sekä tunteellä, että järjellä, haluan Suomen, kotimaani olevan Eu: n ulkopuolella.

    ... suurin osa kansalaistamme on eri mieltä.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ... suurin osa kansalaistamme on eri mieltä.

    suurin osa suomalaisista on EU-kielteistä ja ajat voivat muuttua siten, että nämä myöskin ilmaisevat kantansa muutenkin kuin kyselyissä.

    Äänestä

  • muuttua kirjoitti:

    suurin osa suomalaisista on EU-kielteistä ja ajat voivat muuttua siten, että nämä myöskin ilmaisevat kantansa muutenkin kuin kyselyissä.

    ... siis odottelemaan aikojen muuttumista...

    Äänestä

Älä hyvä mies yllytä maanpetoksellisuuteen, edes leikilläsi. Suomen valtion lakkauttamiseen tähtäävät pyrkimykset tahi niihin yllyttäminen on vielä Suomenmaassa rikos ja mikäli mm. allekirjoittaneen ja monen muun vannomaansa sotilasvalaa kunnioittavan kansalaisen liipasinsormesta riippuu,tulee se sellaisena säilymäänkin.

Äänestä

Samaa paskaa ,ei mitään perusteluita, Taitaa olla ideologisti tamä " 150%"

Kun CCCP hajosi täytyy yrittää uudelleen lännessä!!!

Vai saatko rahaa Eu instituutilta kun tämmöisiä runoilet!

Äänestä

Liittovaltio ei tapa nationalismia. Onhan USA liittovaltio, ja maa on sotaisimpia maapallomme liittovaltioita, joka laittaa maailmaa kuriin oman demokratiansa ja nationalisminsa nimiin, ylpeänä amerikkalaisesta kansastaan.
Nyt on merkkejä siitäkin, että EU:lle yritetään luoda kansallista, nationalaistista "Me Eurooppalaiset" -identiteettiä. Tämän uuden nationalaistisen identiteetin suojissa pääsemme ryöstämään ja mätkimään meitä uhkaavia aasialaisia, afrikkalaisia ja tietenkin ei-meikäläisiä muslimeja ja muita "vierauden" edustajia.

Kiitos ei. Minulla ei ole harhakuvitelmia, että EU olisi sen enempää rauhanprojekti kuin yksittäinen kansallisvaltiokaan. Siitä viimeistään NATO pitää huolen.

Äänestä
  • Joo, älkää hyvät ihmiset ja etenkin suomalaiset antako medioitten ja poliitikkojen hämätä ja kusettaa! Se on jo nähty että poliitikkojen kädet
    on sidotut kun he ei pysty hoitamaan Suomen politiikkaa isänmaan eduksi. Bryssel päättää mitä kukin saa ja tarvitsee. Pois EU:sta ja äkkiä! Meillä ei mennyt yhtään sen huonommin kun me ei vielä siinä oltukaan. Mielestäni nyt liittymisen jälkeen köyhiä on enemmän ja muukin turvattomuus rehottaa ja kaikkinainen pahoinvointisuus on lisääntynyt. Historia osoittaa että Suomi on kova luu kun vain hallituksessa istuu isänmaata rakastavia suoraselkäisiä miehiä jotka ei taivu! Esim. kaikkien haukkuma Kekkonenkin osasi olla mies paikallaan kun sen hetki koitti.

    Äänestä

jos törmäisin kadulla suhun niin et siltä reissulta enää kotiis elävänä palais.

Äänestä
  • Suomi ei yksinkertaisesti pärjää yksin, se on syy miksi suomi on eu:ssa. Suomi kaatuisi hyvin nopeasti jos se eroaisi EU:sta. Suomella ei ole mitään edellytyksiä edes olla valtio! Suomi on
    e-pä-on-nis-tu-nut maa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU:n kannattaja 150% kirjoitti:

Liittovaltio on EU:n kehityksen lopullinen suunta. Politikot eivät vain uskalla sitä sanoa, kun pelkäävät nationalistien meteliä. Liittovaltio on myös paras, koska silloin loppuu jatkuva nationalistien jahkailu eriasteisesta liitolaisuussuhteesta ja silloin yksilö hyötyy eniten EU:sta ja valtioiden valta yksilöön nähden pienenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu