Moottorin kumien vaihtotarpeen arviointi

Mietiskelen tarvetta ryhtyä uusimaan moottorin vaimennin kumeja. Göteborgin rauta on mallia MD 2003.

Onko jollakin tiedossa jokin selkeä indikaattori, jonka perusteella kannattaa vaihto tehdä vaiko vaan ottaa ja vaihtaa kumit.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä vaihdoin, maksavat siivottomasti mutta eroa en havainnut. Seuraavana kesänä kuului yksi sirahdus ja veto loppui vaikka kone kävi kauniisti. Selvisi, että 30- vuotiaan Volvon huonossa maineessa oleva vaihteisto ei pyörinytkään enää koneen mukana. Vetolevyn ja vaihteiston hammastukset eli boorit olivat kuluneet sileiksi. Sama tekninen ratkaisu on koneen ja vetolaitteen välillä. Ja ne vaihto-osat sitten vasta maksavatkin. Minusta kannattaisi tutkia tilanne ensimmäiseksi. Se 2003 sarjan kone on jo aikalailla pyörinyt eikä uudeksi muutu.

Äänestä

Kumien kuntoa voi silmämääräisesti tarkastella katsellen onko vulkanointi edelleen kiinni metallirungossaan koko pinta-alaltaan. Jos asiaa ei pysty varmasti todentamaan niin sitten rautakanki tai sorkkarauta konepedin ja koneen väliin kunkin tassun kohdilta ja vääntäen, jolloin viimeistään näkee onko vulkanointi edelleen OK, jos on niin ei tarvitse uusia. Jos irronnut yhdestäkin tassusta niin sitten vaihtaen kaikki tassut.
Tassuja ei kannata ostaa volovolta noin vanhaan koneeseen ne kun saattavat päästä hintavuudellaan yllättämään karaistuneenkin veneilijän. Taisivat maksaa satoja euroja ( 500 ?? ) kpl joitain vuosia sitten. Halvemmalla saattaapi päästä jos onnistuu löytämään kumifirman jolta onnistuu vulkanointi vanhoihin metallirunkoihin. Eräs tällainen oli ainakin ennen vanhaan Vantaalla - Mittatiellä ? firman nimi taisi olla Kumiapu oy. Hinta per kappale suuruusluokassa n. 50€.

Jos taasen omaa itse hiemankin metallimiehen taitoja niin kunhan tekee itse uudet kiinnikkeet moottoriin ja petiin sellaisiksi, että voi käyttää tassuina esimerkiksi Etran standardi joustinkumeja a´ 15 € / kpl.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihreäpatarauta kirjoitti:

Mietiskelen tarvetta ryhtyä uusimaan moottorin vaimennin kumeja. Göteborgin rauta on mallia MD 2003.

Onko jollakin tiedossa jokin selkeä indikaattori, jonka perusteella kannattaa vaihto tehdä vaiko vaan ottaa ja vaihtaa kumit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu