Usein kuullaan väite että länsivallat pärjäsivät sodassaan Saksaa vastaan vain ilmaherruutensa ansiosta. Totta onkin että ilmaherruus auttoi valtavasti länsiliittoutuneita. Mutta viimeistään tultaessa vuoteen 1944 olivat länsivallat ottaneet maasodassakin yliotteen saksalaisista. Kaikista saksalaisten panssarihypetyksestä huolimatta heillä oli vakava puute: heikko panssariyksiöiden jalkaväen liikkuvuus. Jos käytännössä vain divisoonan yksi pataljoona liikkuu ajanmukaisella panssaroidulla kalustolla ei se riitä. Länsivalloilla mobiilisuus oli parempi.
Ja toinen asia joka usein unohtaa: tykistö. Britannian ja USA:n armeijalla oli viimeistään vuonna 1944 saksalaisiin verrattuna paitsi parempi liikkuvuus tykistöllä myös tehokkaammat ampumamentelmät eikä tässäkään ainoa etu ollut ilmasta tapahtuva ohjaus. Saksan armeija ei missään mielessä ollut tykistöaselajissa piikkipaikalla koko sodan aikana. Sillä ei ollut oikeastaan mitään mullistavaa. Saksan armeijan omat taisteludokumentit paljastavat että USA:n tykistön tehokkuus sodan loppupuolella oli aivan omaa luokkaansa saksalaisiin verrattuna.
Saksan yleisesikuntaupseerien osaamistasoa on yleisesti pidetty parempana kuin liittoutuneilla. Mutta tämänkin etu kapeni sodan loppua kohden tultaessa ja Saksan operaatioita pilasi lisäksi Waffen SS:n suurelta osin keskinkertaisten ja jopa avuttomien komentajien ja upseerien touhut.
Mitä Saksan armeijasta lopulta jää käteen? Joitakin hyviä panssarimalleja, hyvä pienyhteisöhenki, (Kameradschaft), upseeristo suurelta osin pystyvää, saksalaiset ovat hyviä organisoimaan ja armeijan vahvuus oli hämmästyttävä kyky tyrmäyksen jälkeen nousta kuin ihmeen kaupalla ylös kanveesista, organisoida itsensä ja jatkaa taistelua.
Ja toinen asia joka usein unohtaa: tykistö. Britannian ja USA:n armeijalla oli viimeistään vuonna 1944 saksalaisiin verrattuna paitsi parempi liikkuvuus tykistöllä myös tehokkaammat ampumamentelmät eikä tässäkään ainoa etu ollut ilmasta tapahtuva ohjaus. Saksan armeija ei missään mielessä ollut tykistöaselajissa piikkipaikalla koko sodan aikana. Sillä ei ollut oikeastaan mitään mullistavaa. Saksan armeijan omat taisteludokumentit paljastavat että USA:n tykistön tehokkuus sodan loppupuolella oli aivan omaa luokkaansa saksalaisiin verrattuna.
Saksan yleisesikuntaupseerien osaamistasoa on yleisesti pidetty parempana kuin liittoutuneilla. Mutta tämänkin etu kapeni sodan loppua kohden tultaessa ja Saksan operaatioita pilasi lisäksi Waffen SS:n suurelta osin keskinkertaisten ja jopa avuttomien komentajien ja upseerien touhut.
Mitä Saksan armeijasta lopulta jää käteen? Joitakin hyviä panssarimalleja, hyvä pienyhteisöhenki, (Kameradschaft), upseeristo suurelta osin pystyvää, saksalaiset ovat hyviä organisoimaan ja armeijan vahvuus oli hämmästyttävä kyky tyrmäyksen jälkeen nousta kuin ihmeen kaupalla ylös kanveesista, organisoida itsensä ja jatkaa taistelua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
USA oli maasodan johtava logistinen osaaja. Sillä oli siihen myös resurssit. Mutta maasota oli USA:llekin vain pieni osa sotaponnisteluja. USA:n voima oli strategisessa meri-ilmasodassa.
Brittien tehokkuus? Muhahahaa! Lähimpänä tehokkuutta leuattomat tampiot olivat räpistellessään pakokauhussa karkuun Dunkerquesta.
Et varmaankaan lukenut avauksesta kohtaa: " Mutta viimeistään tultaessa vuoteen 1944 olivat länsivallat ottaneet maasodassakin yliotteen saksalaisista. " ?
Heh, tekihän pisamaiset hörökorvat lentokoneita päreistä ja muusta puusälästä kovin touhukkaasti.
Suloista kun yksinkertainen lapsikin saa ja voi osallistua keskusteluun....
maasodassa jo 1942-43 mm. Afrikassa,Sisiliassa ja Italiassa.
Tunisiassa antautui enemmän Akselin joukkoja kuin Stalingradissa. USA oli mukana loppuvuodesta -42 alkaen.Sen ponnistelut keskittyivät aluksi Tyynelle merelle, missä NL:n asevoimia ei näkynyt.