Joskus 1970 luvulla reportteri kysyi Tapio Rautavaaralta jotta mikä on tärkein ja paras asia elämässä?
Mielenrauha.
Mielenrauha.
7
<50
Vastaukset
- Kaannii
Rautavaara oli kunnon mies, ei kunnan mies. Eemeliä siteeratakseni. Kai muistatte Eemeli Toivosen.
Silloin oli oikeat viihdyttäjät asialla. Eemeli, Tapsa, Esa Pakarinen, Pertti Pasanen, Leo Jokela y.m.s. Niin, Helismaa. Kyllää muute lähti.
Ei sen puolleen, kyllä Lieksassa oli myös hienoja jutunkertojjii ja vitsinikkareita silloin auvoisalla 1960 luvulla Kulumalla ja Serpparilla. Myös torilla. Hienoja muistoja.Olet aivan oikeassa.
Rautavaaran tapasin usein ja Esa Pakarisen tunsin, ja rupateltiin joskus kaikenlaista.
Hän oli kahden kesken aika tavalla erilainen, kuin yleisön edessä.- eenokki
kamuttaja kirjoitti:
Olet aivan oikeassa.
Rautavaaran tapasin usein ja Esa Pakarisen tunsin, ja rupateltiin joskus kaikenlaista.
Hän oli kahden kesken aika tavalla erilainen, kuin yleisön edessä.Millä tavoin erilainen voiks avata himpun. Jotain olen lukenut mutta jos tunsit niin kerro miten.
- Jongunjätkä
Esahan kävi Lieksassa tukkilaiskisoissakkii laalelemassa ja hiukka tarinoimassa. Tais olla just ja just 1970 luvun alakua. Toyota Celicalla liikuskeli ja ovessa teksti: Severi ja Celica. Esa oli parraemmillaan sillon ja niin minäkkii. Minä lähin hetimoeten ulukomaille työhön, kun ei siellä Lieksassa ollu muuta kun ropsintekkoo ja olin sitä jo pikkupennusta lähttiintehny. Arvelin jotta pittääkö sitä nappoo myöten lumihangessa heilluu koko elämä. Ei tarvinna.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604