Nilkkamurtuma ja takapakki kuntoutuksessa

vph7

Ulkokehräseen tuli murtuma viime vuoden heinäkuussa. Sitä ei leikattu koska nilkka oli röntgenin mukaan tarpeeksi hyvässä asennossa. Nilkka oli ortoosisaappaassa viisi viikkoa, jonka jälkeen aloitin kuntoutuksen. Nilkka kuntoutui hyvin ja pystyin tekemään kevyitä juoksulenkkejä jo lokakuun loppupuolella. Marras-joulukuussa nilkka oli jo niin hyvä että ehdin unohtaa koko murtuman olemassaolon.

Tammikuussa tein sitten pari intervalli-juoksutreeniä joissa mukana kovia sprinttejä. Sen jälkeen nilkka on mennyt jatkuvasti huonompaan suuntaan. Nilkka tuntuu jotenkin epävakaalta ja "vieraalta" entiseen verrattuna. Se on myös jäykempi ja heikompi kuin marras-joulukuussa.

Koetin edelleen kuntoutttaa nilkkaa fyssarin antamilla ohjeilla, mutta nilkka reagoi harjoituksiin vain kipuilemalla eikä mitään edistystä tapahtunut, vaan rasitus toi ainoastaan takapakkia.

Nilkasta otettiin uusi röntgen-kuva ja sen mukaan nilkkahaarukka on edelleen hyvässä asennossa ja murtuma on luutunut.

Kun murtuman jälkeinen kuntoutusjakso alkoi elokuun lopulla niin silloin nilkka tuntui reagoivan rasitukseen hyvin. Se oli jäykkä ja vähän kipeäkin, mutta nilkka tuntui tykkäävän rasituksesta ja se oli aina uutena päivänä hieman parempi kuin edellisenä päivänä. Mutta tammikuun intervalli-treenien jälkeen jokin oli muuttunut. Nilkka vihoitteli pienestäkin rasituksesta ja jouduin pahimmillaan turvautumaan uudelleen keppeihin ja ortoosiin.

Kävin viime viikolla magneetissa. Sieltä paljastui kaikenlaista. Murtuma on luutunut hyvin, mutta pehmytkudoksissa oli repeämien jälkitiloja. Syndesmoosissa ja jopa mediaalisessa delta-nivelsiteessä oli repeämän jälkitila. Lisäksi peroneus brevis-jänteessä oli osittainen split-repeämä. Olin siis onnistunut telomaan nilkkani pahemmin kuin tiesinkään. Muutamassa nivelessä kuten TC-nivelessä oli myös nesteilyä, samoin peroneus-brevis jänteen tupessa.

Juttelin magneetin löydöksistä ortopedin kanssa ja hänen mielestään ei kannata leikata. Peroneus brevis-jänteen split-repeämä on vain osittainen eikä koko jännettä puhkova, ja nuo ligamentit ilmeisesti parantuvat ajallaan jotenkuten.

Mutta tämä nilkan heikko kunto vain jatkuu ja jatkuu. Ortopedi ei osannut vastata siihen, että miksi ne tammikuun intervallit olivat saaneet aikaan tällaisen takapakin. Nilkka on ollut kohta 2 kuukautta tällainen, ja mennyt asteittain jopa pahemmaksi.

Tämä nilkka vain tuntuu jotenkin kummalliselta. On tuntunut tammikuusta alkaen. Ikäänkuin siinä olisi jotain vinossa tai väärässä asennossa, vaikka röntgen-kuvan mukaan nilkan asennon pitäisi olla kunnossa.

Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Kiropraktikko tai kalevalainen jäsentenkorjaaja? Voisivatko auttaa vai tehdä asioita pelkästään pahemmaksi?

Vai pitäisikö tätä nilkkaa nyt koettaa lepuuttaa ortoosissa tai ainakin nilkkatuessa useampi viikko ja katsoa auttaako lepo? Ei vain millään lähteä enää tähän, varsinkin kun ei ole edes sairaslomaa ja työ- ja muut pakollset asiat pitää hoitaa.

2

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 197

      Lue minun tarina osiosta murtumaa nilkassa osa 5. nimimerkki oli alunperin 187 nyt 197. Lyhyesti. Minulla murtui 2014 huhtikuussa ulkokehränen, telaluu ja kantaluun pirstaleinen murtuma. Kipsi 10 vk uhteensä. Vajaa nuosi saikkua. Myös oli lähes kivuton, mutta kivut lisääntyivät kun aloitin töissä. Ylin nilkkanivel tähystettiin 6.6. 2018. Parani lähes oireettomaksi, kunnes peroneusjänne alkoi vihotella. MRI elokuussa: nivelrikko! Särkylääkkeenä olin Tramal. Ruokavaliolla on merkitystä. Nivelet eivät tykkää viljasta. Lisäksi käytän Fitlinen nivelkuntoa Restoa ja Aminohappoja. Teen Epsomsuolasta ja yhdestä toisesta magneesiumsuolasta kylvyn.rentouttaa ja poistaa loputkin kivut!Särkylääkettä en nyt ole tarvinnut. Peroneusjänteeseen joskus Voltarenia. En halua masentaa, mutta nilkka voi vaivata loppuelämän.

    • 187

      Anteeksi. Meni väärin nuo nimimerkit. Siis nyt 187

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe