IL kertoo. Koska juttu oli niin valheellinen. Eivät väittämät pitäneet lainkaan paikkaansa ja jutun oli kirjoittanut Saaran paras kamu toimittaja. IL kysyykin, miksi Saara tekee itsestään valheellisia juttuja. Ennen tätä oli täysin älyvapaa Spice Girls väite. Mikä Saaraa vaivaa??????
Forbes poisti Saara Aalto jutun
Huuhhujaa
1159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tunkki II.
Jutun kirjoittaja sai potkut Forbesista avustajana.
Mä luulen, että tämä on vuosikausia yksinomaan negatiiviseen Saara-uutisointiin keskittyvän ja jokaisesta Saaran tekosesta tai tekemättä jättämisestä klikkiartikkelin väsäävän IL-toimittajan uran kohokohtia.
Varmaan hankalaa tehdä juttu, jos Saara sattuu viikonloppuna voittamaan DOI -kisan, kun negatiivinen "Saara hävisi talenttikisassa taas - ikuinen kakkonen" -juttu on jo ajat sitten kirjoitettu.
"Mikä Saaraa vaivaa??????"
Suuruudenhulluus ja narsismi. Ihan yksinkertaista. On ollut niin suuri että ei ole lapsena edes esikuvia ollut. Ne on kaikki liika pieniä Saaraan verrattuna.
Pikku hiljaa alkaa selvitä että miksi Saara antaa aina niin oudon tunteen. Vaisto ei petä. Valehtelija ja epäaito umpikiero teeskentelijä sieltä paljastuu kaikille muillekin. Viiden levyn sopparit, maailmantähtien tekemät biisit, spaissareihin liittyminen, valetta kaikki, joko uskotte?
Miten lie sinun lapsuudenkuviesi laita? Eivät kestä varmaankaan päivänvaloa, kun tuo nykyinenkin olemus on sieltä korpikuusen kannon alta.
Vaisto kertoo muuten sinusta ja sun luonteestasi ihan samat asiat kuin mistä Saaraa syyttelet, paitsi ettet ole koskaan missään menestynyt, etkä osaa nauraa iloisesti.
Mitä tähän sanoo MERI-rakas?
Turha sun on yrittää Saaran toimia puolustella.
Jokainen näkee,ettei naisella ole mitään menestymisen mahdollisuuksia ja se huomataan briteissäkin varmasti.
Ei sielläkään mukapositiivisuudella ja epäaidolla mielistelyllä uraa luoda.
Naisessa ei ole grammaakaan aitoutta,joten artistina se ei hiipuvaa yleisöään pysty koskettamaan se on vakava puute, jota ei voi teeskentelyllä paikata.
Tää viimeisin lehtimoka on niin nolo,että sitä on hyvin vaikea parhain päin selitellä
Olet harvinaisen oikeassa!
Saarasta paistaa niin vastenmielinen omahyväisyys,että sitä on mahdoton pilottaa.
Aina ihmetyttää vinkuminen,ettei kotimaa kannusta,eikä ymmärrä.
Nainen on saanut loputtomiin tilaisuuksia olla esillä ja todistaa kykyjään ja kuinkas on käynyt—Saara on sössinyt kaiken euroviisuja myöten.
Kertokaa toinen artisti,joka jatkuvasti vaatii hyysäystä eikä silti ole mihinkään tyytyväinen?
Siis vain täysin todellisuuden kadottanut ihminen saa käännettyä täysin valheellisen lehtijutun suomalaisen kateellisuuden piikkiin. JJossain vaiheessa lapsuutta Saaran pää on seonnut, eikä hänelle ole saatu apua vai miksi tilanne on päässyt näin pitkälle?
Saaralla+on+pahasti+mennyt+päähän...+nyt+syyttää+miten+kateelliset+suomalaiset+sabotoivat+ja+siksi+Forbes+poisti+jutun+ja+avustajana+toiminut+toimittaja+eli+Saaran+kamu+sai+myös+lähteä.+Aivan+alusta+asti+olen+pitänyt+Saaraa+maailman+epäaidoimpana+ihmisenä.+Saa+huonot+vibat+aikaiseksi.+Nyt+ymmärrän+taas+lisää.+Mitä+Viisujen+aikaan+tuli+tuttujen+kanssa+juteltua,+90+%+ei+sietänyt+Saaraa.+Epätavallisen+luotaantyöntävä+ihminen.
Minäkin+juttelin+viisujen+aikaan+tuttavien+kanssa.+Saaraa+kannusti+91%+.
Voi+kiesus+sun+juttuja.+Ja+tuttuja.