"Jumala sanoi: »Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.» Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä."
Kun mannerlaatat luotiin, niin tietenkin merivesi poistui niiltä. Saman tien luotiin vuoret ja siroteltiin niiden huipulle merieläinten fossiileja. Englannin rannikolle luotiin satojen metrien korkuiset liitukivikalliot, jotka ovat simpukan kuorien jätettä.
"Jumala sanoi: »Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.» Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä."
Vihreys oli valtavat saniasmetsät, joista syntyivät satojen metrien paksuiset kivihiilikerrostumat, jotka ovat täynnä saniaisten fossileja. Öljyn lähteeksikin saniaisia riitti. Sienet eivät ole vihreitä, mutta ne varmaan luotiin samalla. Monet puuthan eivät pärjää ilman sienijuuriaan. Meriin luotiin levää. Siemen tarkoittaa tietenkin saniaisten ja levien itiöitäkin.
Kun mannerlaatat luotiin, niin tietenkin merivesi poistui niiltä. Saman tien luotiin vuoret ja siroteltiin niiden huipulle merieläinten fossiileja. Englannin rannikolle luotiin satojen metrien korkuiset liitukivikalliot, jotka ovat simpukan kuorien jätettä.
"Jumala sanoi: »Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.» Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä."
Vihreys oli valtavat saniasmetsät, joista syntyivät satojen metrien paksuiset kivihiilikerrostumat, jotka ovat täynnä saniaisten fossileja. Öljyn lähteeksikin saniaisia riitti. Sienet eivät ole vihreitä, mutta ne varmaan luotiin samalla. Monet puuthan eivät pärjää ilman sienijuuriaan. Meriin luotiin levää. Siemen tarkoittaa tietenkin saniaisten ja levien itiöitäkin.
Vastaukset 50
Vanhimmat
>>Siemen tarkoittaa tietenkin saniaisten ja levien itiöitäkin.<<
Biologiassa ei tarkoita.
Ei Raamatun kirjoittamisen aikana ollut olemassa biologiaa.
Ei myöskään montaa muutakaan luokittelua.
Yleensäkin raamattu kertoo tuottajan syvästä tietämättömyydestä. Siitä ei selittämälläkään selviä.
Usko vaatii vähintään luovaa asennetta totuuteen.
Matt 13: 31- 32
"Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen: »Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille."
Jeesuskaan ei ollut biologi. Sinapinsiemen ei ole pienin kaikista siemenistä. Kämmekkäkasvien (Orchidaceae) siemenet ovat pienimpia tunnettuja.
Nimenomaan. Kun Raamattu ei ole kirja luonnontieteistä, älkää sitten vedotko siihen luonnontieteiden auktoriteettina.
Sinappikasvi ei edes ole puu vaan ruoho.
Et tunne tuota vertausta etkä ymmärrä siihen sisältyvää satiiria.
Sen merkitys avautui kyllä juutalaisille mutta tuskin kenellekään muulle.
Vihjeenä sinapinsiemen ja sen kitkerä maku. Sinapinsiemenhän ei ollut juutalaisten siemenistä edes se pienin. Eikä se koskaan heilläkään kasvanut suurimmaksi.
Useimpien Jeesuksen vertausten tavalliset selitykset ovat täysin muita kuin mitä Jeesus niillä todellisesti esitti.
Ne olivat nerokasta analyysiä juutalaisuudesta.
Jos vertausten opetus olisi sitä miten papit selittävät ei kukaan olisi niistä Jeesukselle närkästynny.
Olis se mahtavaa uskoa "Jumala sanoi," ! mutta järkevästi ajateltuna, on typerää olla samaa mieltä Jumalan luomisesta! Tuon ajan "Tiedemiesten" tietotaso oli mitä oli, niin ymmärtää hyvinkin heidän perustelut Maailman ja Elämän synnystä..eli ei mitään järkeä!!
Darwin sanoi. Kylläpä on sitten niin uskottavaa jotta sitä pitää korjata sen sanomisia uuteen uskoon jatkuvasti.
Niin, Darwinin ajoistakin Tiede ja tieto on kehittynyt valtavasti..ja kehittyy edelleen..
Raamattuun tieteellisenä kirjana uskovien maailmankuva on pysähtynyt. Minä uskon, en ajattele.
Länsimäisen tieteen perusajatus on myöntää, en tiedä. Otan selvää, tutkin, ajattelen ja parannan teoriaa uuden tiedon valalossa. Tästähän koko länsimäiden kehityksen räjähdys sai alkunsa n. vuonna 1500, kun Raamattuun kirjaimellisesti uskovien valta murrettin.
Tarkoittipa Paavali Evokkia tai ei, aina Verbaalisesti lahjakas ihminen tuottaa tekstiä sivu kaupalla..olipa se sitten totta tai ei. Ja huomautan, että kyse on nyt Paavalin tekstistä..ei Jumalan!!
Se mitä Darwin sanoi on nykyään nimeltään pötyä. Eli Darwin opetti humpuukia.
Niin se tiede edistyy.
Darwinin perusajatus on aivan validi. Toki teoriaa on tarkennettu valtavasti ja todisteita on aivan eri mittaluokassa kuin Darwinin aikaan, mutta Lajien synty on teos, joka vieläkin kannattaa lukea. Harva kressu on tainnut kyseistä kirjaa edes avata.
Harva kretardi on edes tavannut läpi uskonharhansa opaskirjaa. On nimittäin todella työlästä luettavaa verrattuna Lajien syntyyn.
Olen lukenut Raamatun pariin kertaan ja Lajien synnyn kertaalleen. Koraania en jaksanut kahlata kuin kolmasosan. Voin kuitenkin sanoa tutustuneeni kolmeen eniten ihmisten ajatteluun vaikuttaneeseen kirjaan, joista yksi perustuu tosiasioihin ja kaksi on uskonnollisia taruja. Mitähän se kertoo ihmiskunnan rationaalisuudesta.
Koraania todellakaan ei voi nukahtamatta lukea.
aikalaisten omalla ymmärryksellään kirjaama kertomus korkeamman teknologian vierailusta Maapallolla, ja ehkä yrityksestä sivistää lähes luolamiehiä.
Sanokaahan, että miten olisi kuvattu vaikkapa nykyisen Medihelin laskeutuminen muinaisen yhteisön keskelle, ja täysissä varusteissa ollevan lääkärimiehistön suorittama onnistunut elvytys sydänkohtauksesta?
Ettei olisi mennyt ihmeen piikkiin, kun aiheeseen liittyvää sanastoakaan ei vielä olisi ollut olemassa.
Kaihan uskovainen sentään nykyään Medihelin olemassaolon hyväksyy ja ymmärtää ???
"Ettei olisi mennyt ihmeen piikkiin, kun aiheeseen liittyvää sanastoakaan ei vielä olisi ollut olemassa."
Sanasto on ollut olemassa, mutta käsitteitä ei ole ymmärretty oikein. Tämä kertoo siitä, ettei luomismyyttiä ole kirjoittanut tai edes kertonut mikään aikalaisiaan korkeampaa älykkyyttä tai teknologiaa edustanut jumala tai sivilisaatio.
Esimerkkejä olemassa olevasta sanastosta:
Järjestysluvuille on ollut sanat ja ne on ymmärretty. Tuolloinkin on ymmärretty, että esimerkiksi 'ensimmäinen' on ennen 'kolmatta' ja 'kolmas' on ennen 'neljättä'.
Aurinko on tunnettu nimenä oikein. Käsitteenä sitä ei ole ymmärretty oikein. Ei ole ymmärretty sitä, että vuorokaudenajat ja päivänvalo johtuu auringosta. Ei ole ymmärretty sitä, että aurinko on välttämätön valon ja lämmön lähde kasveille.
Auringon käsitteen ymmärtämättömyys paljastaa sen, että luomismyytti on muinaisten pronssikautisten ihmisten tarina, ei korkeamman älykkyyden tuotosta.
Päivänvalo ja vuorokauden ajat olivat jo 'ensimmäisenä' päivänä, mutta aurinko vasta 'neljäntenä'.
Kasvit luotiin jo 'kolmantena' päivänä, mutta niille välttämätön aurinko vasta 'neljäntenä'.
olikin, mutta "helikopteri", "defibrillaattori", "kovaääninen", "taskulamppu" yms. ei varmaankaan ollut.
"Jyrisevä Jumalan pilvi laskeutui maan pinnalle ja enkelit kovalla äänellä puhuen tekivät tyhjän tilan kuolleen ympärille. Sitten taivaan tulella ja valolla herättivät miehen kuolleista, minkä jälkeen lähtivät takaisin taivaaseen".
Ja katso - enkelien olemassaolo oli todistettu.
Hesekiel:
1:16 Pyörät olivat näöltään ja teoltaan niinkuin krysoliitti, ja niillä neljällä oli sama muoto, ja ne olivat näöltään ja teoltaan, kuin olisi ollut sisäkkäin pyörä pyörässä.
10:10 Ja niillä neljällä näytti olevan sama muoto, niinkuin olisi ollut sisäkkäin pyörä pyörässä.
Kyllä helikoptereita oli jo Hesekielin aikanakin. Virallinen taho ei vain halua myöntää, että me emme olle ainoat joilla on ollut tekniikka hallussa.
"olikin, mutta "helikopteri", "defibrillaattori", "kovaääninen", "taskulamppu" yms. ei varmaankaan ollut."
Keskustelun aiheena on luomismyytti, ei helikopterit, defibrillaattorit, kovaääniset tai taskulamput. Eihän kukaan niitä ole edes tarjonnut Raamatun selityksenä. Eikä ne enkelitkään ole mitään kehittyneen sivilisaation laitteita. Enkelit ovat taivaan sotajoukkoa eli tähtiä. Tämä sanotaan varsin selkeästi Raamatussa.
Ensimmäinen luku on ikäänkuin joihdanto jossa kerrotaan näkyvän maailman synty luhyesti.
Toisessa luvussa palataan tarkemmin kuudenteen luomispäivään joka on yhä käynnissä.
Näin asia on alunperin ymmärretty. Hebrean kirjallisuus toimii vähän eri tavalla kuin meidän nykyinen tapamme kirjoissa.
Tarkasti ottaenhan Aadamin luominen on juutalaisten esi-isäistä kertomusta joka jatkuu nimeten sukupolvet Aadamista Jeesukseen asti pelkästään juutalaisten esivanhempina jotka ovat pääasiassa olleet aina perheiden esikoispoikia. Muut lapset on jääneet kerronnasa sivuosaan.
Ensimmäinen luku ei tarkoita että ensimmäinen ihminen olisi ollut Aadam.
Se että kaikki ihmiset nyt luetaan Aadamista johtuu siitä, että Nooa oli Aadamin jälkeläinenen ja silloin kaikki muut kuolivat pois jos olivatkin aiemmista ihmisistä alkuisin kuin Aadam.
Raamatusta pois jätetyiden kirjoitusten mukaan maan päällä on ollut ihmisiä paljon kauemmin kuin kuuden tuhannen vuoden ajan. Yhtä näistä kirjoista Uusi Testamenttikin siteeraa kahdesti.
Raamattukin mainitsee jo vanhassa testamentissa "nuo muinaisten aikojen sankarit" jotka eivät tuolloin voineet olla muuten "muinaisia" jos Aadaminkin kuolemasta oli vasta alle tuhat vuotta kulunut.
Miten ihmeessä tuo kuvaa helikopteria. Vaatii melkoista mielikuvitusta, että sisäkkäisistä pyöristä saiai loihdituksi helikopterin.
Ei nyt helikopteria niinkään mutta paremminkin suihkukonetta jolla kaksi peräsiipeä ovat viistosti ylöspäin ja siivet maassa näyttävät olevan vartalonmyötäisesti kehon vieressä.
Sitä muistuttaa myös ukkosen jylinä kun se saapui maahan ja suihkummoottorin liekit perässä.
Tässävälin tarkistin miten juutalaiset tulkitsivat tuota Hesekielin juttua 500 vuotta sitten ja vakuutuin että Hesekiel oli unessaan nähnyt suihkukoneen ja miehistönä neljä lentäjää kypärineen. Ne kasvokuvat koneessa olivat kuin nykyisten koneiden maalaukset kotkankuvineen ja muine tunnuksineen. Liikkuminen pyörien varassa maassa oli kuten koneet liikkuvat. Pyörä pyörässä on renkaat vanteilla ja silmät kuin reikiä vanteissa tai pelkästään pyörän napa kussakin pyörässä.
Muutenkin se vanha tulkinta kuvasi melkolailla paremmin nimenomaan että kyse oli enneunesta nykyisestä tekniikasta..
Ei, ei, kuudes päivä ei voi olla yhä menossa. Raamatta on luonnontieteen käsikirja, eikä kerro mistään vertauskuvista!
No sinulla on tuollainen uskonto. Se ei sido muita.
Lukisit nyt sen Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin öinen vartiohetki. edes kerran niin tietäisit sen että miteä siiinä kirjassa oikeasti lukee ja mitä ei lue. Sanaaa evoluutio löydy.
Tämä löytyy: " ps. 90:4. Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin öinen vartiohetki!
Niin että kuinkahan pitkiä ne luomispäivät oikeastaan olivatkaan? Heheheh
Sinäkö et usko, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten? Nyt ehdottelet, että luominen tapahtui 12000 vuotta sitten.
Raamatussa lukee: Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
Raamatun teksti on usein monikerroksinen.
Merkityksiä voi joutua miettimään tarkoin kun joku asia on kerrottu nimenomaan siten että se voi tarkoittaa muitakin asioita.
Katsoppa täältä ja mieti huolella.
https://www.youtube.com/watch?v=QzasQe6m0VA
Se vihreys tarkoittaa kyllä parhaimpienkin raamatunkäännösten mukaan ruohoa eikä mitään saniaisia/sanikkaisia.
Miksipä ei tarkoittaisi? Lammaspaimentolaisen maailmassa ruoho oli tietenkin mitä tutuinta ja näöltään ihaninta.
On nämä sekopäisiä. Yhden kreationistin mielestä itiöitä ei oikein voi olla olemassakaan (kun ovat osa ilmaplanktonia) ja toisen mielestä ne ovat hedelmiä. Näin se kreationismi saavuttaa ei yhtään mitään.
* hohhoijaa *
PS. Montaakohan itiökasvia käytetään ihmisravintona?
No ainakin kallioimarteen (Polypodium vulgare) juuresta saa sokerinkorviketta, jos huomaa metsäreissulla, että ne palasokerit jäivät keittiön kaappiin. Itse en kahviini lisukkeita kaipaa, joten kallioimarteet saavat jatkossa jäädä rauhaan. Kerran olen maistanut.
" Yhden kreationistin mielestä itiöitä ei oikein voi olla olemassakaan (kun ovat osa ilmaplanktonia) ja toisen mielestä ne ovat hedelmiä."
Minä ymmärrän nimimerkin '6000vuotta ' avaukset ironiaksi luomismyytistä. Luomismyytin kirjoittaja ei ole tajunnut, että kasvit voivat lisääntyä itiöistä.
Sieni ei ole kasvi, mutta tuottaa kyllä itiöitä ja eräät sienet ovat erittäin hyvää ja maistuvaa ravintoa.
Dyhmä, ei sitä kukaan ihminen männynsiemeniäkään syö. Silti ne ovat todellisuutta.
On se vaan aika hassua että jos sattuikin syntyä se eka mänty niiin miten kummassa se syntyi sellaisena että kykeni tekemään saman tien jälkeläisiä???? On se sokea sattuma vain aikamoinen rakentaja.
Ensimmäisen solun syntyminen elottomasta aineesta on jo niin suuri yliluonollinen ihme että tiede ei ole sitä kyennyt toistamaan, mutta kun tuohon tapahtumaan liitetään se pakollinen osio että
<<Dyhmä, ei sitä kukaan ihminen männynsiemeniäkään syö.>>
Et ole kuullut pinjansiemenistä? Wikipedia: "Pinja (Pinus pinea) on mäntyjen (Pinus) sukuun kuuluva havupuu, jonka alkuperäistä esiintymisaluetta on Etelä-Eurooppa."
Tuossa vielä ote Ylen (äärimmäisen positiivisesta) uutisesta koskien Kiinan metsäpolitiikkaa (VAHVENNUS minun käsialaa):
"Kiinaan puolestaan on istutettu muutaman viime vuoden aikana metsää noin 300 000 neliökilometrin alalle, mikä vastaa suunnilleen koko Suomen pinta-alaa."
"Kiinan istutusmetsiä ei yleensä ole tarkoitettu metsäteollisuuden käyttöön joutuvaksi puupelloksi, vaan istutuksissa on käytetty useita puulajeja monimuotoisuuden lisäämiseksi. Kiinan metsien arvo ei perustu niinkään puuainekseen, vaan metsistä kerätään paljon marjoja, sieniä ja HAVUPUIDEN SIEMENIÄ kertoivat Metsälehteen (siirryt toiseen palveluun) haastatellut asiantuntijat."
https://yle.fi/uutiset/3-10668517
Uudessa ja vanhassa maailmassa on yhteensä ainakin 16 mäntyjen sukuun kuuluvaa lajia, joiden siemeniä on käytetty ja käytetään ihmisravinnoksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Pine_nut
Onko luokattoman surkea yleissivistys edellytys sille että tulee kreationistiksi vai onko se seuraus kreationistisesta ajattelutavasta? Vahva korrelaatio niillä näyttää kuitenkin olevan.
<<Dyhmä, ei sitä kukaan ihminen männynsiemeniäkään syö.>>
Et ole kuullut pinjansiemenistä? Wikipedia: "Pinja (Pinus pinea) on mäntyjen (Pinus) sukuun kuuluva havupuu, jonka alkuperäistä esiintymisaluetta on Etelä-Eurooppa."
Tuossa vielä ote Ylen (äärimmäisen positiivisesta) uutisesta koskien Kiinan metsäpolitiikkaa (VAHVENNUS minun käsialaa):
"Kiinaan puolestaan on istutettu muutaman viime vuoden aikana metsää noin 300 000 neliökilometrin alalle, mikä vastaa suunnilleen koko Suomen pinta-alaa."
"Kiinan istutusmetsiä ei yleensä ole tarkoitettu metsäteollisuuden käyttöön joutuvaksi puupelloksi, vaan istutuksissa on käytetty useita puulajeja monimuotoisuuden lisäämiseksi. Kiinan metsien arvo ei perustu niinkään puuainekseen, vaan metsistä kerätään paljon marjoja, sieniä ja HAVUPUIDEN SIEMENIÄ kertoivat Metsälehteen (siirryt toiseen palveluun) haastatellut asiantuntijat."
https://yle.fi/uutiset/3-10668517
Uudessa ja vanhassa maailmassa on yhteensä ainakin 16 mäntyjen sukuun kuuluvaa lajia, joiden siemeniä on käytetty ja käytetään ihmisravinnoksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Pine_nut
Onko luokattoman surkea yleissivistys edellytys sille että tulee kreationistiksi vai onko se seuraus kreationistisesta ajattelutavasta? Vahva korrelaatio niillä näyttää kuitenkin olevan.
Ei yhtään enempää edellytys kuin evokkiuteen sortumisessakaan.
Evokkien puusilmäisyyshän on kaikkien tiedossa.
Eihän täällä muuten tarvitsisi toistella asioita joiden läpi puhumiseen menee naftististi kaksi minuuttia.
Opitko nyt edes sen, että männyn siemeniä syödään ympäri pohjoista pallonpuoliskoa ja on syöty tuhansia vuosia?
Jos et asu ihan peräkylässä löydät varmasti kaupan josta voit itse ostaa pinjansiemeniä.
Luehan tarkkaan Raamattusi. Vedenpaisumuksen aikaan ei ollut kovin korkeita vuoria koska vesi peitti korkeimmatkin kukkuöat 7,5 metrin korkeudelta, myös Araratin. Mutta kun vesi laski niin tuolle laskulle ei voi olla muuta tieteellistä selitystä kuin se että jossain syntyi korkeita vuoristoja meren pohjien noustessa hyvin korkealla, ja kas, sinä itse todistit noin olevan kun myönsti nolosti että korkeilta vuorilta on löytynyt simpukoiden jäänteitä, siis vanhaa merenpohjaa.
Ja kas, Raamattu on nyt ihan synkronissa tutkitun ja havbainoidun tieteen kanssa, ehhehe. Siis tosi paha paikka evokkiateistihomoikeille, vai mitä?
Toinen vaihtoehto on, että Raamatun kirjoittajilla ei ollut hajuakaan maapallon muodosta tai koosta eikä vuorien korkeudesta. Kunhan runoilivat.
"Siis tosi paha paikka evokkiateistihomoikeille, vai mitä?"
Sanoisin, että jehovapedofiilitouhujenpeittelyneuvostoille ja heikäläisiä diggaileville pervoille ja korroptoituneille kusipäille ynnä muille vastaaville tahoille ei ole tuollainen valehtelu, paskanjauhanta ja nikkivarkauspelleily, mitä sinä Jyri toimitat, mitenkään eduksi. Päin vastoin normaalit ja jotenkin moraalisesti tolkuissaan olevat ihmiset, joita ei ole aivopesty tuollaisen kulttiin mitä edustat, pitävät tuollaista käytöstä vastenmielisenä ja sairaana.
Ja yleisesti ottaen me normaalit, esim. geologiaa perustietomäärän verran vähintään oppineet tietysti nauramme tuollaisille ajatuksille, että "vedenpaisumuksen aikaan" ei olisi ollut tällaisia vuoristoja kuin mitä nyt on. Näinhän asia vain on, etteivät ne vuoret voineet nykyiseen mittaansa putkahtaa ilman tulvasatua monta kertaluokkaa pahempaa globaalia katastrofia, jolloin tulvasatuvedet olisivat olleet juoppo-Nooan vähimpiä huolia.
Luehan vaan itse Raamattusi.
Raamattu kertoo myös Nooan ja hänen jälkeläisensä asuneen hyvin heti vedenpaisumuksen jälkeen. Mistään hurjasta vuoristojen synnystä ei ole mitään mainintaa.
Raamattu kertoo arkin seilanneen muutaman kuukauden ja sitten kajahtaneen kiville. Tuossa ajassako vuoret olisivat systyneet. Tuossa ajassako miljardit fossiilit syntyneet.
Jumalahan asetteli tähdet loistamaan taivaankanteen ihan nuin vaan niinkuin ledivalot.. ei sattunut käymään mielesä että taitaa olla aika paljo kauempana ku taivaan kannesa.. mitäpä sen ajan huuhentaalit tietäs?
> Kun mannerlaatat luotiin, niin tietenkin merivesi poistui niiltä...
Raamatun perusteella aluksi oli kuitenkin vain yksi manner.
http://www.kolumbus.fi/r.berg/geologia.html
Raamatun kirjoittajat eivät tienneet mitään Apenniinien niemimaasta saati Intiasta, joten heillä ei ollut hajuakaan mitä kaikkea maailmassa oli. Paratiisikertomus osoittaa että ihan lähialueidenkin maantieto oli hakusessa. Samasta lähteestä virtasi muka Eufrat, Tigris ja joki joka ylti Afrikkaan.
Jos Atlanti olisi muodostunut mannerlaattojen nykyvauhdilla kuvitellun vedenpaisumuksen jälkeen, se olisi n. 80 m leveä.
Oletko varma ettei ole suuri evokkisalaliitto että Atlanti olisi merkittävästi yli 80 metriä leveä? Oletko muka soutanut Atlantin yli ja mitannut mien leveä se on.
En ole mitannut, mutta Daytona Beachin rannalla uineena voin vakuuttaa, ettei 80 metrisessä jorpakossa synny sellaisia aaltoja kuin siellä oli. Aalto vei miestä kuin kuoriämpäriä ja kun paikallinen hiekkaranta on vain vähän betonia pehmeämpää, niin jälki oli rumaa. Eikä vastarantaa edes näkynyt. Kotijärveni vastaranta näkyy ikkunastani ja se on n. 300 m:n etäisyydellä.
Itse silminnäkijänä voin Atlantin poikki soutamattakin todistaa, että Atlantin valtameri on huomattavan paljon leveämpi kuin 80 metriä. Lisäksi olen lentänyt kyseisen jorpakon yli useita kertoja vielä työelämässä ollessani.