Eikös hänen ansiotaan ole Jeesus Vapahtajan ristiinnaulinta?
Jos näin ei ole, sitten häntä on moitittu ja morkattu suotta jo likemmäs 2000 v. kristittyjen piirissä.
Juudas Iskariot julistettava pyhimykseksi ?
15
<50
Vastaukset
Ei käy tasan nallekarkit pyhimykseksi julisteluissa.
- wind-
Juudas on lopulta ottanut pois oman elämänsä. Tuliko sitten synnintuntoon
väärintekijänä on mahdotonta selvittää, mutta paine kavaltajana ja varkaana
johon iskostui väärä, saatanallinen henki rahanhimossaan on yleinen käsitys,
mitä silloin kauan aikaa sitten tapahtui.Jos Raamattunsa on lukenut, on kyllä huomannut että Jeesus siinä suorastaan käskee Juudasta toimittamaan asiansa.
Raamatussahan lukee että Juudas heitti rahat pois ja tappoi itsensä, mutta itsemurhastaan ja rahoista luopumisestaan huolimatta osti hopearahoillaan kuitenkin itselleen pellon. Se oli ihmeiden aikaa se. Rahat saattoi heittää pois ja silti ne saattoi käyttää.
Kilgore.Trout kirjoitti:

Juudaksella oli kvantti, joten ei mitään ristiriitaa.
Hyvä avaus. Osattiinhan uhraus toimittaa paremmin jo Aabrahamin aikana. Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa Iisakin (ja Elohistisen lähteen mukaan uhrasikin) ja nyt hän on kolmen uskonnon patriarkka ja uskon esikuva.
Jeesuksen uhraaminen toteutettiin kyllä kömpelösti ja monimutkaisesti. Siinä vedettiin mukaan paljon syyttömiä ihmisiä. Juudas tietysti etunenässä kärsi tästä, mutta kyllä tästä on kärsinyt yleisemmin kaikki juutalaiset viimeiset pari tuhatta vuotta.- Totuutta
Kommenttisi ovat kaikki valhetta ja huomaa heti, ettet ateistina tiedä Raamatusta yhtään mitään.
Ensinnäkin Aabraham ei koskaan uhrannut Iisakkia, vaan Jumala koetteli hänen uskollisuuttaan ja kehoitti sitten olemaan tappamatta Iisakkia.
1 Moos 22:
1 Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: Aabraham! Hän vastasi: Tässä olen.
2 Ja hän sanoi: Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.
3 Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.
4 Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.
5 Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne.
6 Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.
7 Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: Isäni! Tämä vastasi: Tässä olen, poikani. Ja hän sanoi: Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?
8 Aabraham vastasi: Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani. Ja he astuivat molemmat yhdessä.
9 Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.
10 Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.
11 Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: Aabraham, Aabraham! Hän vastasi: Tässä olen.
12 Niin hän sanoi: Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.
13 Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta
Ja toisin kuin väitit - IIsak ei myöskään ole muhamettilaisten kantaisä, vaan orjattaren poika Ismael se on.
MItä tulee Jeesuksen uhraamisen - Jeesus meni ihan itse ristille omasta halustaan, sillä Hän oli Jumalan Poikana ainoa Jumalalle kelpaava täysin synnitön ja puhdas uhri. - mikäjumala
Totuutta kirjoitti:

MItä tulee Jeesuksen uhraamisen - Jeesus meni ihan itse ristille omasta halustaan, sillä Hän oli Jumalan Poikana ainoa Jumalalle kelpaava täysin synnitön ja puhdas uhri.Jumalanne ei sitten huutanut mitään niille rautahäkeissä poltetuille.
- 12____13
Juudas kavalsi Jeesuksen. Se ei ole mitenkään pyhimysmäistä toimintaa.
Raamatun perusteella ei mitenkään kavallukselta vaikuta.
Sitäpaitsi, mainitun teon nimittäminen kavallukseksi saa minut epäilemään, ettet luota jumalasi kaikkivaltiuteen.
- Revikolviasvaa
Pitäskö olla huolissa ku ateistit on pyhimyksii.
- wind-
Raamatussa on uskon henki, joka kertoo touuden. Tämä opus on aivan liian viisasta ihmisen tekoseksi. Kannataa lukea Psalmeja ja uutta testamenttiä. Jeesus Kristus on todellinen lähettiläs. On aivan varmaa että tutkiva ja ennakkoluuloton ateisti saa kimmokkeen. Kyse on välitys toiminnasta ihmiskunnalle. Operator. Prepaid.
Miksi se "henki" ei kykene ilmaisemaan mitään selkeästi ja ristiriidattomasti, vaan pelkkää lapsellista löperrystä.
Normaalikielessä kun jotain sanotaan "liian viisaaksi" tarkoitetaan tietysti hullua tai muuten pösilöä.
- ansaittu.tuomio
Juudas oli todellinen sankari, koska paljasti rikollisen lähellään. Jeesushan riehui pöydät nurin julkisella paikalla ja valmisti laittomasti alkoholia. Lisäksi hän valehteli suurelle ihmisjoukolle puhumalla heille isoon ääneen palturia, muka vuorisaarnasi. Ylijäämävarastostaan hän syötti kalaa ja leipää allergikoille ja keliaakikoille. Torkeää touhua siis. Ei sellaisesta turhaan ristiin naulita. Harmi, että Jeesus oli niin hyvä näyttelijä, että pystyi huijaamaan muita leikkimällä kuollutta. No huijari mikä huijari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905499Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3001898- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441407Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363