Minä tulin koulustani kotiin ja mun sänkylläni oli paketti. Sen oli lähettänyt mun kummini kun mulla on pian synttärit tulossa. Minä heti vessaan ja pisulle sekä mietin mitähän se on mulle nyt lähettänyt.
Viimeksi se oli kutonut mulle villa takin. Onkohan nytkin mutta kohta tulee kesä että ei kai ja minä takas omaan huoneeseeni sekä pakettia auki. Sillä oli shortsit sekä MIESTEN alkkarit. Minä heti alaste ja niitä sovittamaan jalkaani. Kyllä tuli miehekäs olo kun ei ollut kakaroiden housut mulla koivissani.
Minä heti eteisen peilin eteen niitä ihailemaan. Mikäs on sulla siellä piilossa minä kyselin peili kuvaltani. Ja hain paperia valmiiksi itseäni varten. Minä kävin laittamassa ne shortsit myöskin koipeeni ja sen taskussa oli jotain. Kortonki minä katselin sitä silmät selälläni. Ja takas sille laatikolle minkä olin juuri avannut. Siellä oli myöskin kirje mulle sekä onnittelu korttikin. Siellä oli kortonki paketti mistä puuttui yksi kortonki mikä oli mun shortsini taskussa. Minä menin takas peilin eteen ja housuni alas sekä katselin 14 vuotiaan pojan penistä. Minä potkin housuni pois koivistani eli olin kokonaan alaste. Ja rupesin sitä kortonkia mulle paikalleni laittamaan. Olipa vaikeeta kun se oli mulle eka kertani. Ja katselin miltä näytän kun on kortonki mulla päällä. Sitten vain runkkausta pojalta ja menin keittiöön näyttämään äidilleni. Minä luulin että se on poissa eikä kotona kun en ollut mitään kuullut ääntä siintä. Se oli ollut naapurissa ja tullut kotiinsa sekä oli keittiössä lukemassa jotain. Ja juuri silloin multa tuli sperma siihen kortonkiin.Helvetin poika oletko sinä varas ja äitini otti heti vitsan oven päältä. ÄITI minä kiljaisin kun tiesin että mitä olen siltä saamassa jälleen kerran.
Saara tätini on tämän mulle lähettänyt en minä ole tätä teiltä varastanut. Ja otin äitiäni kädestä sekä vein sen mun huoneeseeni sekä näytin sille sen kortonki paketin. Small size äitini luki siintä paketista. Ja katseli mun sojottavaa penistäni sekä otti siintä kiinni ja runkkasi multa lastin siihen kortonkiin.
Noloa oli tässä tarinassani se kun äitini piti sitä kertoa vähän jokaiselle joka vain sitä suostui kuuntelemaan. Ja kaikki ne kortonkit meni mun näyttämiseen sen kavereille. Poika hajes ne tänne täytyyhän Leenan, Siirin ,Helenan ja sadan muun sen tutun nähdä kun mulle laitetaan kortonki paikalleen kun olen alaste pöydällä heidän leluna.
Vaihdon vaatteita......
Äidinpoika
0
82
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 484838
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on204504Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h843626Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443573En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛143557Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1103400Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?52930Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1682896- 252549
Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta312144