Seuraavana tähtäimessä Vihreät, sitten Keskusta ja Kokoomus. Tämän jälkeen menee tiukaksi tuleeko PS pääministeripuolue.
Tämä on juoksu aikaa vastaan, mutta hyvältä näyttää.
Tämä on juoksu aikaa vastaan, mutta hyvältä näyttää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Linkki uutiseen..
https://yle.fi/uutiset/3-10675599
Sipilä ja Berner romahduttivat KEPUN kannatuksen = tuhosivat KEPUN.
Sipilä ja Berner on saatava pois Suomen politiikasta - pysyvästi!
Kyllä ahne Anttila syventää ahdinkoa entistä syvemmälle.
Vasta hyssyttelyn loppu, että maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa joka ikinen vuosi avaa ihmisten silmät näkemään, kuinka tässä Suomelle tulee lopulta käymään, ellei järjettömyyteen saada muutosta.
Liikenneministerin viimeiset touhut pääministerin tuella olivat se viimeinen niitti. Olisi pitänyt laittaa vaihtoon. Taksikuskit on myös mukana vaalityössä koko maassa.
Kavereiden edut menee aina puolueen etujen edelle.
Perussuomalaiset on jo nyt nitistänet kepun ja kokoomuksen kannatuksen suhteen ,ja osa demareistaki tulee p-suomalaisten äänestäjiksi vaikka ovatki ammattiliitto sidonnaisia ja tästä johtuu korkeat kannatus luvut .Eila Kännö aikanaaan on pelastanut suomen islamisti tulokkaista ,kieltämällä maahantulon vihasta huolimatta ,patsas kuuluisi kännöstä tehdä jokaiseen kaupunkiin .perusuomalaiset vois myydä pieni kokoisia kännö patsaita .
Kyllä nyt on aikaa osallistua tosiasioiden julki tuontiin ja muutenkin sairaan korruptoituneen päättäjäporukan tekosten paljastamiseen. Tosin somessa on jo aika hankalaa kirjoitella politiikan epäkohdista, koska väärät mielipiteet ja niiden julki tuojat poistetaan somesta.
Terveisin: 1.06.2018 taksiuudistuksen myötä työttömäksi jäänyt kotimainen pirssikuski.
Törkeä toi Anttilan temppu, kepu pettää aina..
Samaa mieltä 40 vuotta loisineet valtion rahoilla
Kattava vaalianalyysi
Sinisten suosiossa ei vielä näkynyt Soinin poistuminen 1,8 prosenttia. Todellisuudessa kannatus noin 0,7 prosentin luokkaa.
Demareiden kannatus on aina gallupeissa korkeampi kuin vaaleissa, samoin on Vihreiden kanssa.
Kokoomuksen ja Vasemmistopuolueen kannatus laskee edelleen.
Perussuomalaisiin liittyy yhä enemmän ihmisiä kaikista puolueista. Järkevä, ei nöyristelevä EU politiikka, kohtuullinen ympäristöpolitiikka ja tiukka maahanmuutto politiikka. Tämä kun yhdistetään siihen, että puoluetta johtaa umpi rehellinen Jussi Halla-aho, mies joka ei myy sieluaan rahan vallalle.
Ihmiset ovat alkaneet tajuamaan, että suomalaisten etu on laitettava etusijalle. Suomalaiset lapset, mummot ja vähäosaiset, koulutukseen ja vanhustenhoitoon on syytä panostaa. Suomalainen sosiaaliturva on tarkoitettu suomalaisille. Emme voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.
"Suomalainen sosiaaliturva on tarkoitettu suomalaisille."
Halla-ahon mielestä sosiaaliturvan pitäisi olla aina vastikkeellista. Myös viimesijaisen sosiaaliturvan hakeminen pitäisi tehdä niin vaikeaksi ettei siihen kukaan niin helposti turvautuisi, vaikka sen saamiseen olisi täysi oikeus.
Ihan asiallinen analyysi. Perussuomalaisten kannatus noussee vaaleissa 15 prosentin tuntumaan. Seiitä voi tulla kolmanneksi suurin puolue. Maahanmuutto ei kuitenkaan ole ainoa vaaliteema, vaikka se merkittävä teema onkin.
Perussuomalaiset ovat oikeistokonservatiivinen puolue. Jos se pääsee hallitukseen, sen seurana ovat Kokoomus, Keskusta ja ehkä RKP. Sellainen hallitus jatkaisi käytännössä samanlaista köyhiltä leikkaavaaa talouspoliittista linjaa, kuin edellisetkin hallitukset.
Hallituksessa puolueiden on tehtävä keskenään kompromisseja. Vääntö kulisseissa on ankaraa. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oleskeluluvat vähenisivät ja kansallisuuden saaminen vaikeutuisi. Muuten edessä ei olisi kummoisia muutoksia. Köyhät köyhtyisivät edelleen. Eläkeläisten, työttömien, toimeentulotukea saavien, opiskelijoiden, ei-opiskelijoiden jne. etuja leikattaisiin. Yksityistäminen jatkuisi samanlaisena kuin nyt. Sotea jumpattaisiin miljardeilla ja lopulta palveluiden laatu heikkenee ja hinnat kallistuvat.
Jos demarit voittaa: Hallitus muodostetaan SDP, Vihreät, Vasemmisto ja mahdollisesti Keskusta (jos se on ainoa keino saada eduskunnan enemmistö). Viimeisin vasemmistovetoinen hallitus taisi olla Lipposen toinen (1999-2003). Sen jälkeen Suomessa ovat päättäneet oikeistokonservatiivit - myös pakolaiskysymksistä. On helppo leimata vihervasemmisto syypäiksi kaikkeen, mutta kyllä he ovat enemmän tai vähemmän olleet oppositiossa viimeiset 16 vuotta.
Jos Kokoomus voittaa: Hallitukseen tulevat Kokoomus, Perussuomalaiset, Keskusta ja ehkä RKP. Tällainen vaalitulos antaa vahvan mandaatin nykyisenkaltaiselle pienituloisia väheksyvälle politiikalle.
Nämä ovat realistisimmat vaihtoehdot.
Nykyisellä systeemillä ihminen voi viettää koko elämänsä sosialiturvan piirissä pelkästään ideologisista syistä. Kun hän ilmoittaa heti lapsilisän päätyttyä, ettei häntä opiskelu, eikä työnteko kiinnosta, niin veronmaksajat elättävät. Ennen ideologisista syistä elätettävinä ovat olleet vain romanit. Heitä on niin vähän, ettei se ole maan taloutta kaatanut, eivätkä ihmiset ole vetäneet hernettä nenäänsä, mutta v. 2015 pakolaisaallon jälkeen elätettävät ovat lisääntyneet suuresti. Monessa pääkaupunkiseudun kunnassa sosialiturvan varassa elävistä ihmisistä jo puolet on saapunut Suomeen pakolaisina. Siksi on aivan luonnollista ilmoittaa, että Suomen sosialiturva on tarkoitettu vain suomalaisille. Suomi ei voi olla koko maailman sosialitoimisto.
PS on hyvinkin mahdollista että vaalipäivänä on vähintään tuo 15 prossaa kun petturi-soini lähti lipettiin meni se vähäinenkin uskottavuus siniseltä puljulta
Seitsemän tähteä olisi Suomelle kaikkein paras vaihtoehto. Kannattaa tutustua puolueen ohjelmaan.: Ei EU-liittovaltiolle ja haittamaahanmuutolle,, puolueeton Suomi, köyhyyden poistaminen.
Ei riitä 15 pinnaa, kohti 20 mennään.
Kyllä maahanmuuttajille, ei suomalaisille. Lindström petti Perussuomalaiset ja oli häpeäksi PS.
Kyllä, samaa mieltä minäkin. Valitettavasti persuja ei päästetä hallitukseen sillä monet puolueet ovat Saksan ja Ruotsin tapaan blokanneet kotimaan ystävät etukäteen hallitusneuvottelujen ulkopuolelle= suurpääoma ja EU puhuu
Eiköhän se ole persut, jotka valitsee kutka hallitukseen menee.
Toivotaan niin
Soini upotti siniset,ei näy vielä kannatusluvuissa viimeinen niitti. Persut saa ääniä nykyisiltä hallituspuolueiden äänestäjiltä.Taitaa puntti tutista monessa puolueessa.
Samaa epäilen. Edes demareiden ykköspaikka ei ole taattu kun Halla-aho pääsee tentteihin.
Keskusta, Vihreät ja Kokoomus vapiskaa, olette seuraavia. Vaalipäivänä syödään demarit..
POrvarihallitustako haluat,kerro persu.
Perussuomalaiset ei ole perinteisesti oikealle tai vasemmalle suuntautunut. Muotoillaan näin, maahanmuuttajille oikeistolainen, suomalaisille vasemmistolainen
Päivän parasta, jatketaan rakentavaa järki politiikkaa, niin hyvä tulee, kerrassaan hieno uutinen torstaille, pidetään lippu ylhäällä.
Puoluejohtajista.
Rinne,+ei+ole+Lipponen,+halpa+kopio+Paavosta.+Rinne+on+liian+pehmeä+maahanmuuttokysymyksissä.
Orpo,+vähäpoika.+Kataisen+ja+Stubin+jälkeen+kolmas+ja+huonoin+vaihtoehto.+Kaikille+turhakkeille+tarjotaan+mahdollisuus+kun+tarpeeksi+kauan+roikkuu+kieli+ruskeana+mukana.+Suurin+synti+Perussuomalaisten+Halla-ahon+aliarviointi.
Sipilä,+Jeesus+insinööri,+joka+ilmeisesti+on+saanut+todistuksensa+muropaketista.+Aikuinen+mies+joka+toi+Suomeen+tuhansia+maahanmuuttajia+tarjoamalla+Kempeleen+mänsöniä+pakolaisille.+Ei+ollut+Sipilästä+Esko+Ahon+tai+Vanhasen+kaltaiseksi+johtajaksi.
Haavisto,+maailman+parantaja.+Mies+joka+puhuu+muslimien+ja+vihreiden+arvojen+puolesta.+Pekan+olisi+pitänyt+matkustaa+kalifaattiin+katsomaan+millaista+puhdas+islam+on.+Pekka+puolustaa+ihmisiä+joista+99%+haluaisi+nähdä+hänet+kaulakiikussa.
Halla-aho,+man+from+the+caves.+Scriptasta+noussut+faarao+joka+syrjäytti+näyttävästi+Timo+Soinin.+Älymystön+edustaja+vailla+henkilökohtaista+kunnian+tavoittelua.+Herättää+kunnioitusta+ja+pelkoa+muissa+puoluejohtajissa,+koska+ei+ole+lahjottavissa,+eikä+valehtele.+Timo+Soinin+jälkeiset+perussuomalaiset+edustavat+Suomen+tulevaisuutta.
Li+Andersson,+Arhinmäen+jälkeen+hyvä+vasemmiston+johtaja.+Ei+Arhinmäki+huono+ollut,+mutta+Li+on+aavistuksen+verran+uskottavampi.+Vasemmisto+olisi+varmasti+yksi+kärkipuolueista.+Ainoa+kannatusta+nakertava+seikka+on+maahanmuuton+vankkumaton+tukeminen.
Persut haluavat lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan eli ovat samoilla linjoilla kepun ja kokoomuksen kanssa maahanmuutosta. persu Soini oli päästämässä kesällä 2015 noin 35 000 pepritonta ulkomaalaista Suomeen. perut ja sinipersut ovat molemmat porvaripuolueita.
Perussuomalaiset ei halua halpatyövoimaa Suomeen. Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue kuin maahanmuuttajille. Maahanmuuttajilla ei saa olla samoja oikeuksia sosiaaliturvaan kuin suomalaisilla.
Suomalaiset hyvinvointipalvelut on tarkoitettu suomalaisille.
Persut nimenomaan haluavat halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan koska kannattaa oikeistolaista talouspolitiikkaa kuten kokoomus ja kepukin. Tällä palstalla persut haukkuvat kaikenaikaa suomalaisia työntekijöitä ja ayliikettä.
trolli innostu liikaa.
Onko sinulla kuullun ymmärtämisvaikeuksia Jussin puheita ajatellen? Katso tuben lukuisia videoita ja totea käsityksesi täysin potaskaksi. Suurempaa valhetta ei enää voida keksiä asian suhteen.
Kokoomus ei edes huoli persuja kumppanikseen. Näillä puolueilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ei ole kepuleidenkaan kanssa persuilla mitään tekemistä. Kun vihervasemmisto pääsee vauhtiin matutuksessa, nykyisen kustannuksen joka on yli kolme miljardia vuodessa, sen saa kertoa kymmenellä.
PS on mitä suurimmassa määrin laillisuuspuolue ei mikään äärioikeisto kuin ainoastaan hihhuli-suvakeille
SDP tulee alas, PS menee ylös.
Älä unta nää persutti.
unta, vaan täyttä totta!
- Hei jytkyti jytkyti jytkyn jytkyn - Harmittaako ????
Samaa mieltä, mutta ei viitsitä käyttää musertavasta vaalivoitosta enää tuota jytky-sanaa. Se kun muistuttaa kansaa eräästä lihavasta petturista, takinkääntäjien Kingistä.
Voi olla vain yksi voittaja, muut ova enemmän tai vähemmän häviäjiä. Katsotaan, että voittaja on PS.
Euroopassa ja täälläkin trendi on että mitä enemmän matutetaan, sitä kovempi on kansallismielisten kannatus. Persut ovat vasta toipumasta tuosta hajoamisesta joka tapahtui toissakesänä. Kun mätä maanpetturiaines lähti pois, nyt linja on puhtaan isänmaallinen. Tärkeintä on että ei livetä suurista kysymyksistä kuten maahanmuutosta, ja näyttää siltä että linja vain vahvistuu. Tästä on hyvä jatkaa.
Persuja syytetään että he toivovat raiskauksia, puukotuksia tai jopa syytetään matuttamisesta. Asia on juuri päinvastoin. Persut varoittavat näistä, mutta ette usko. Milloin Jussi esimerkiksi on tässä muuttanut kantaansa? Ei tule mieleen. Jos hän jostain syystä pettäisi jota en missään nimessä usko, se olisi persujen tarun loppu. Ei hän ilkeäisi näyttää enää naamaansa missään julkisesti.
Mikä puolue ainoana (puhun merkittävistä puolueista) vastustaa maamme tuhoavaa GCG-sopimusta? Aivan oikein, persut. Tämä sopimus poistaa viimeisetkin pidäkkeet miljoonien tulla vapaasti maahamme tukevaisuudessa. Väitän että tulee aika jolloin huudetaan persuja apuun, mutta silloin se on liian myöhäistä. Olisi hyvän sään aikana pitänyt kuunnella heitä ja toimia heidän politiikkaansa noudattaen. Nämä muut asiat kuin mashanmuutto, ovat pikkujuttuja sen teeman rinnalla. Siitä asiasta riippuu itseasiassa kaikki.
Mikä puolue ohjaisi rahat vanhustenhoitoon sekä terveydenhoitoon matutuksesta? Aivan oikein, persut.
Mikä puolue laittaisi rajat kontrolliin (ei kiinni)? Persuthan se.
Mikä puolue palauttaisi laittomat sekä rikoksiin syyllistyneet? Persut ainoana.
Joten miettikää siellä vaaleissa mikä puolue se kansaamme puolustaa ja mitkä ei.
"Joten miettikää siellä vaaleissa mikä puolue se kansaamme puolustaa ja mitkä ei."
Mietitty on, puolue on demarit, porvarit, joihin persut kuuluu myös, vievät tavalliselta palkansaajalta tuhkatkin pesästä.
Väärin. Persut muodostaa ainoan poikkeuksen kun puhutaan tästä työvoiman saatavuusharkinnasta. Käsittääkseni puolue eroaa tässä kaikista muista.
Persut ainoana vastustaa GCM-somimusta joka takaa sen että kaikki maailman halukkaat, jopa isisalueelta saavat tulla maahamme. Jos nyt kuvittelette pimeissä mielissänne edes tämän asian että mitä se tarkoittaa, niin hyvä. Riittääkö käsityskykynne siihen? Epäilen suuresti asiaa.
Se tarkoittaa että mitään esteitä ei ole miljoonien tulla meidänkin maahan. Viimeiset pidäkkeet poistuvat. Tämän maahanmuuton kritisointikin tullaan kriminalisoimaan. Mitä tämä tarkoittaa meidän työläisille kun miljoonat tulevat tänne apajille? Se tarkoittaa että duunarit saavat lähtöpassit halpatyövoiman paineessa. Tätä persut ainoana vastustaa ja te kitisette paskaa.
Korjaan persut ajavat.
Demareilla on salainen muistio joka vaatii hirvittävät määrät ukkoja maahamme tulevaisuudessa. Se siitä duunarin puolustamisesta. Olet sinisilmäinen ihminen sinäkin. Luotat petolliseen puolueeseen. Se tulee pettämään duunarit suurella varmuudella. Tämä matutusinto ei heistä lähde ikinä pois. Ei ikinä. Katsotaan kesällä mikä on homman nimi. Palataan sitten juttuun. Mielelläni erehdyn, mutta isänmaalliset eivät vielä näissä ole erehtyneet. Jopa valtamedia tunnusti Jussin ennustukset menneen prikulleen oikeaan kun tuli nämä Oulunkin tapaukset tietoon.
Joo persujen ihanne, punainen tupa, perunamaa, pää pensaaseen ja rajat kiinni. Se ei vaan tomi nykyisessä maailmassa, työperäinen maahanmuutto on välttämätöntä.
Huvittavaa höpinää:"kaikki maailman halukkaat, jopa isisalueelta saavat tulla maahamme. " Sitähän tuo ei tarkoita, Suomi päättää tasan tarkkaan itse ketä isis alueilta tänne tulee. Vain Suomen kansalaiset nykyisellä lainsäädännöllä saavat tulla periaatteessa vapaasti, mutta se ei tarkoita sitä etteikö heitä asetettasi täällä syytteeseen terroristijärjestöön kuulumisesta.
Huvittavaa on tuollainen olkiukkojen kehittely omasta päästäsi ja sitten näitä omia harhojasi vastaan alat taistella, "donkkihote".
Niin, sinä haluat ääriporvarina oulun raiskausten takia viedä duunarilta sunnuntailisät, ylityökorvaukset, nehän olivat sipilän listalla, kuin myös 100 tunnin lisääminen työaikaan ilman palkkaa. Sipilän ajattelu on porvarillista, mitä te ihailette
Kerropa siis miksi suomalaista duunaria pitää kurittaa oulun raiskaustapausten takia, mikä siinä on se yhteys?
Petsut ei kurita duunareita kun haluavat rajat kontrolliin. Näin säästyy miljardeja vuosittain duunarin hyväksi sekä muuhun käyttöön, kuten rappeutuvien tiestöjen hoitoon, sekä vanhuksille. Mikä parasta, Oulun kaltaiset tapahtumat saadaan kuriin. Turvallisuus on ihmisen kaikkein tärkein asia elämässä. Tätähän ei muut aja kuin persut, sius rajavalvonnan talaisin ottamista.
Kertokaa mikä siinä niin kauheaa olisi ettei sitä voida ottaa uudestaan käyttöön?
Persut ainoava vastustaa saatavuusharkinnasta luopumista. Kun tänne tulee ulkomailta pilvin pimein ukkoja, he polkevat duunarin palkat ja työehdot. Tämä on parasta duunarin puolustamista, jota ei edes demarit tee. Senhän luulisi olevat duunareiden asialla. Paskat sanon minä.
Korjaan persut, ei petsut.
No+todellisuudessa+vihreät+on+jo+jääneet+kauas+taakse.+Jostain+syystä+vihreiden+kannatukseen+laitetaan+jokaisessa+gallupissa+"viherlisää"+joku+pari+prosenttia.+Eli+todellisuudessa+vihreillä+lienee++joku+10-11%.+
Persuilta+media+taas+vähentää+pari+prosenttia,+jottei+kansa+liikaa+innostuisi.+Eli+persujen+kannatus+lienee+jossain+15%+pinnassa+tällä+hetkellä+ja+kasvu+jatkuu.+Vaaleissa+kamppaillaankin+sitten+jo+suurimman+puolueen+tittelistä+SDP:n+kanssa.
Tulee menemään reilusti tuonkin yli, suomalaiset ovat heräämässä nykymenoon pikku hiljaa ja tajuavat yhdistyä suojelemaan itseään ja maataan.
Persut mätänevä paska kasa!!
Surkea puolue eikä voi vetäytyä kansaa kurjistavista päätöksistä oli hallitusvastuussa kaksi vuotta ennen hajoamista ja ainoastaan yhden asian puolue!!
Et voi nykyisiä persuja syyttää noista. Heikko yritys!
Kaksi+viikkoa+ja+luku+on+15%,+mahtavaa,+kerrassaan+mahtavaa.
No äänestetään, se " Turvallinen Suomi Takaisin " . Että silleen.
Ns vanhat puolueet on omalla toiminnallaan saaneet aikaan persujen nousun. Demokratia toimii näin.
Todellisuudessa+17-18%,+Se+ei+kuitenkaan+riitä+Suomen+pelastamiseen+takapajulamaaksi+tulemisesta.+
Nyt+jo+on+tiedossa,+että+useat+firmat+muuttavat+pois+Suomesta+verotuksen+vuoksi,+jos+vasemmistohallitus+tulee.+Toisaalta+Attendot+ym.+odottavat+vasemmistohallitusta,+että++saavat+halpaa+työvoimaa+Afrikasta+ja+Aasiasta.+Kokoomus+mielestäni+on+nykyisin+myös+vasemmistopuolue.
Kyllä te kehtaatte ja kehtaattehan te.
Seuraava hallitus.
Perussuomalaiset pääministeri puolueena.
SDP
Vasemmisto
Kokoomus
Kristilliset
PS nousee aivan kuin meikäläisellä otettuani Viagraa. 😁👍
Kuinka ne kehtaa nousta ja kehtaahan ne!!!
Seuraavien+vaalien+jälkeen+kannatus+on+jo+yli+50%.