SÄPINÄÄ VAALITELTALLA, NAAMIONAINEN JA KATKERA VIHREÄ

torillatavataan

Vaikuttaa siltä että ske puolue on saanut kansan liikkeelle ainakin sen perusteella mitä saattoi todeta eilen Lahden torilla. Eilenhän ske oli pystyttänyt vaaliteltan Lahden eli takavuoina myös Suomen Chicagon ja Business Cityn viittaa kantaneen päijäthämäläisen elämän keskipisteen ja sen joka kuukautisen markkinahumun keskelle. Teltalla saattoi tavata paikallisia ske-ehdokkaita sekä puheenjohtaja M. Dewitin puolisoineen. Jopa ske-teltan vieressä olleen vihreiden edustajan mukaan kiinnostus vieressä katostaan pitänyttä ske puoluetta kohtaan söi kaikki potentiaaliset äänestäjät heidänkin teltaltaan. Hän vaikutti katkeralta koska lisäsi vielä että naapuriteltalla on aivan eri arvot kuin heillä mutta edes ilmainen tavara mitä vihreillä oli tarjolla ei tuonut toivottua vaalipokaa paikalle. Paikalle tunki myös kommunistinen nainen, kasvot peitossa heklaamaan. Yritys suli kuitenkin heti alkuunsa kun kohteena ollut M.Dewit jauhotti yrittelijään trollittaren. Ske-teltalla pyörähti myös paikallinen persujen ehdokas joka vilkuili selvästi tuskastuneena liikettä katoksen edessä. Samaan aikaan kun hänen oma telttansa kökötti pystyssä ketään juurikaan kiinnostamatta. Itselleni tuli mieleen että lienee selvää että valtaosa ainakin persujen neljä vuotta sitten keräämistä päijäthämäläisäänistä sataa nyt ske- puolueen ehdokkaille. Riittääkö tämä yhden lisäksi myös toiseen eduskuntapaikkaan… se jää tulevan huhtikuun asiaksi. Odotukset lienevät kuitenkin kovat.

7

118

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IsänmaallinenSuomalainen

      Niin? Olen isänmaallisena suomalaisena kuitenkin sitä mieltä, että kaikki isänmaalliset ja suomenmieliset kansalaiset pitäisi saada kerättyä yhden (suuren) puolueen helmoihin. Sirpalepuolueet on helppo ajaa paitsioon eli äänet menevät täysin hukkaan. Siksi kehotan äänestämään Perussuomalaisia.

      • Hyväpointti

        Kannatettava ehdotus, putkiaivoisten isänmaallisten paimentaminen olisikin paljon helpompaa kun kaikki ne olisivat yhtä ja samaa laumaa.


      • Äänestäjä

        Hyvä ehdotus! Uudellamaalla kannattaa äänestää Putkosta, jolla on valtava vuosikymmenien kokemus takanaan. Mukava mies joka vastaa posteihin eikä käännä selkää omalle porukalle! Puolustaa omiaan!
        Perussuomalaisilla on mahdollisuus erittäin hyvään tulokseen, jos nukkuvatkin ja epäilevät aatut heräävät. Heillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa. Muistakaa siis antaa äänenne oikeaan osoitteeseen.
        Matti Putkonen sivu löytyy täältä >> https://putkonenmatti.wordpress.com/


      • Hajaannus

        Mahdoton ajatus tuo yhden suuren kansallisvähämielisen puolueen toteutus. Eihän paikalla tarvitse olla sen enempää kuin kuin kaksi isämmaalaista, niin riita on jo varma.


      • Huomautan
        Hajaannus kirjoitti:

        Mahdoton ajatus tuo yhden suuren kansallisvähämielisen puolueen toteutus. Eihän paikalla tarvitse olla sen enempää kuin kuin kaksi isämmaalaista, niin riita on jo varma.

        Jos löytyy karismaattinen, rehellinen ja fiksu johtaja, niin hän kyllä yhdistäisi isänmaalliset ihmiset. Muutama häirikkö aina löytyy, mutta heistä ei ole väliä vaan pysykööt poissa. Joku Siitoimen, Aallon tai Laineen tapainen tyyppi vain haittaisi asiaa.

        Ps. Soini oli(ei enää) karismaattinen, mutta ei rehellinen ja fiksu.


    • Huippua

      Eiliseen Narinkkatorin ske-tapahtumaan ei tullut aivan yhtä paljon yleisöä kuin Lahteen. Vaan kivahan se on ihan keskenäänkin olla retkellä, ja nauttia pahvimukillinen retkikeitinkahvia ja niitä kaikkein herkuimpia keksejä.

    • Isänmaallisuuden spirittiä ei saa muotoilla SKE:n räyhäideologian perusteella, kuten ei myöskään vihertävien, eu:n sinisten, tai punertavien ei-suomalaisten ideologioiden perusteella. Aito isänmaallisuus on kaikesta tämän nykyisen hapattuneen melukoplan edustaman hingun ulkopuolella. Toistaiseksi ainoa järkevä ja älykäs ideologia on Perussuomalaisilla. He eivät edusta ääri-ideologioita, eivätkä sorru valtavirtailmiöiden vietäväksi. Siksi PS on ainoa AITO puolue, jota edustaa AIDOT suomalaiset. Tässä on isänmaan kasvot. Piste.

      Let's rage!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1540
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      99
      748
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe