Yksinkertaisesti sitä että mikäli tälla alivoimalla sotiva joukko ylipäätänsä haluaa pysyä pystyssä ja jatkaa taistelua sen on tuotettava SUHTEESSA NELINKERTAISESTI TAPPIOITA VIHOLLISELLEEN kuin tämän joukot aiheuttavat alakynnessä olevalle. Siis yksinkertaisesti alakynnessä olevan sotajoukon pataljoona ja tykistöpatteriston pitää olla neljä kertaa tehokkaampi. Ja siltäkään se ei vielä voita sotaa vaan välttää tappion.
Mitä tarkoittaa sodassa 1:2 alivoimalla taisteleminen?
V.P.Lehto
9170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikös tätä kutsuta Lancaster-neliön laiksi? Määrällinen kolminkertainen ylivoima pakottaa alakynnessä olevan olemaan toiminnassaa 9 kertaa tehokkaamman.
Tässä onkin eräs salaisuus jota monia ei äkkiarvaamatta hoksaa. Nimittäin kun on määrällinen (myös materiaalinen ylivoima) on loogista että tämä suurempi voima kykenee tuottamaan enemmän tappioita alakynnessä olevalle - mikäli laadullisesti puntit tasan. Hyvin monilla ihmisillä on se ennakkokäsitys että alakynnessä määrällisesti oleva kykenisi muka tuottamaan kuitenkin enemmän tappioita niskanpäällä olevalle mutta tämä ei pidä oikeasti paikkaansa.
On tässä myös se toinenkin viisaus joka järisyttää. Ei ole suinkaan itsestään selvää että puolustaja (siis alakynnessä oleva) automaattisesti tuottaa hyökkääjälle suuremmat tappiot. Sotahistoriakin on pullollaan tapauksia jossa lukumääräisesti ja materiaalisesti ollut hyökkääjä yksinkertaisesti vain tuhoaa ja aiheuttaa puolustajalle moninkertaiset tappiot: puolustaja ns. romahtaa kasaan totaalisesti.
Siis talvisodassa puna-armeijan olisi periaatteessa pitänyt tuottaa suomalaisille 2-3 kertaa suuremmat tappiot suomalaisille mitä se itse koki jos olisi ollut yhtä tehokas tai tehoton. Tosiasiassa se kärsi yli 6 kertaa suuremmat tappiot ainakin menehtyneiden määrällä mitaten kuin suomalaiset (26 000 vs. 177000). NL pystyi lähettämään nopeammalla teholla lisää joukkoja kuin mitä suomalaiset pystyivät niitä listimään ja epäsuhta kasvoi ratkaisevasti 1:2 lopulta 1:3:een.
Jos saksalaiset olivat laadullisesti 2-kertaa tehokkaampi kuin ranskalaiset esim. 1940 niin siitä seuraa että Ranskan ja Britannian joukoille olisi pitänyt olla vähintäin 1.4 -kertainen määrällinen ylivoima. Siihen liittoutuneet eivät kuitenkaan pystyneet vaan puntit olivat määrällisesti ja materiaalisesti liian tasaiset.
Lisäksi on vielä olemassa sekin tekijä että jos taistellaan 1:2 alivoimalla tilanne vain pahenee mikäli rintamalinja on pitkä. Sen sijaan suhteellisen pienellä rajatulla alueella taisteleminen jonkin verran helpottaa alakynnessä olevaan puolustajaa. Tämä oli eräs syy miksi ylivoimastaan huolimatta liittoutuneilla oli aluksi vaikeuksia saada läpimurtoa Normandiassa. Itärintamalla ylivoima suo hyökkääjällä valinnan keskittää haluamalleen sektorille voimakas painopiste koska muualla pystytään puolustautumaan.
Suomen suunnalla tämä tarkoitti sitä että vaikkapa 1:2.5 alivoimatilanteessa Karjalan Kannas on pienemmän kokonsa puolesta hieman helpompi puolustaa kuin Laatokan Karjala. Siis jos molemmat alueet olisivat maastollisesti samanlaisia. Kannas oli kuitenkin maastollisesti edullisempi hyökkääjälle kuin Laatokan Karjala.
Eli siis suomalaiset jotka talvisodassa ja jatkosodan viimeisenä kesänä sotivat 1:2 ja jopa 1:3 alivoimalla pystyivät aiheuttamaan puna-armeijalle kuitenkin talvisodassa yli kuusinkertaiset tappiot ja jatkosodan viimeisenä kesänkin yli nelinkertaiset tappiot. Ilmeisesti oli siis niin että tehossa "suomalainen vastasi kymmentä ryssää".
Tali-Ihantalassa, Äyräpäässä ja U-linjalla suomalainen tykistöpatteristo/rykmentti saattoi hyvinkin olla suhteellisesti 100 kertaa tehokkaampi kuin vastaavan kokoinen puna-armeijan tykistöpatteristo/rykmentti.
Lancaster-neliön laki periaatteessa on idealtaan oikeansuuntainen mutta kirjaimellisesti sitä ei pidä ottaa. Joukko jolla on tykkejä, sotilaita ja panssareita 3 kertaa enemmän pitäisi ainakin kyetä tappamaan vihollisiaan suhteessa enemmän kuin alakynnessä oleva tätä niskanpäällä olevaa mikäli osaamistasot molemmilla samat.
Toisaalta 1 000 puolustajalla on sentään optio tappaa, haavoittaa ja vangita enemmän vihollisia joita hyökkää 3 000. Hyökkääjän maksimi jää joka tapauksessa 1 000:een. Alakynnessä olevalla täytyy siis olla jokin erityinen paikallinen ja hetkellinen etu jolloin niskanpäällä oleva ei kykene oikeastaan mihinkään. Alakynnessä olevan on pienillä joukoilla viivytettävä ja sidottava ja hankittava jossain paikallinen etu ja iskeä niskanpäällä olevan heikoista heikoimpaan kohtaan ja saada aikaan kumulatiivinen alaspäinvievä kierre.
Modernissa sodassa tämä katastrofin siemen piilee usein surkeassa johtamisverkostossa sekä logistisessa kyvyttömyydessä. Mitä enemmän mennään yksinkertaiseen perus mies miestä vastaan taisteluun sitä todennäköisemmin lähestytään 1:1 tilannetta. Vihollisen kiväärimies osaa ampua siinä kuin omakin.
Suomalaiset+kävivät+kesällä+1944+puolustustaistelua+niin+että+Laatokan+Karjalassa+hyökkääjän+ylivoima+oli+kesäkuun+21.päivä+oli+1:2.7+(70+000+puolusti+190+000+vastaan+eikä+puolustajilla+käytännössä+ollut+ilmavoimia+eikä+yhden+yhtä+hyökkäsvaunua+vastustajan+noin+300+vastassa,+lentokoneita+oli+hyökkäyksen+alkua+tukemassa+yli+1000)
Tykistövertailu on uskottava. Periaatteessa myös kivääritaistelijoiden. On todennäköisempää että kolme taistelijaa tappaa vastassa olleen ainoan sotilaan kuin tämä yksi kaikki nämä kolme. Todennäköisempää on kuitenkin että ennenkuin yksi puolustaja tapetaan tämä kykenisi pudottamaan pelistä yhden vihollisen.
Sen näkemyksen hyväksyn ettei 1:3 alakynnessä oleva välttämättä tapa enemmän vihollisia kuin lukumäärältään ylivoimainen vihollinen.
Länsivaltojen 1:2 ja 1:3 ylivoima aikaansai niukasti enemmän taistelutappioita saksalaisille kuin mitä saksalaiset aiheuttivat länsivalloilla. Kun ylivoima oli paikallisesti murskaavampi romahtivat saksalaiset.
Ja kääntäen - asiat menivät saksalaisten nuottien mukaan 1940-42. Täytyi saada aikakin paikallinen ylivoima sotilaallisen ratkaisun aikaansaamiseksi.
Joustavalla puolustamisella, portaittain perääntymällä ja hyökkääjää kuluttamalla viholliselle saatiin aiheutettua suuriakin tappioita. Sen sijaan perääntyvä osapuoli usein menetti raskasta kalustoa veto- ja evakuointiongelmien takia. Etenevä pystyi taas korjaamaan vaurioitunutta kalustoa.
Talvisodassa mottitaistelut maksoivat Suomelle paljon koska maalla ei ollut usein riittävästi raskasta tykistöä tuhoamaan motteja. Niinpä "kypsyttely" oli paras keino mutta se sitoi paljon joukkoja joita olisi voitu käyttää muualla.
"Vuosalmen taistelujen jälkeen Leningradin Rintaman komentaja ja NK:n marsalkka Govorov arvosteli kovin sanoin 23.Armeijan ja Vuosalmella taistelleiden 98.jalkaväkiarmeijakunnan ja 115.armeijakunnan komentajia. Direktiivinsä päätteeksi Govorov totesi, että 23.armeijan epäonnistuneella operaatiolla ei oltu saavutettu minkäänlaisia konkreettisia tuloksia. Armeijan tehtävä jäi toteutumatta sietämättömän raskaista tappioista huolimatta."
Lähde: Juri Kilinin, Kesän torjuntataistelut Kannaksella (Jatkosodan Torjuntataisteluja 1942-44)
PS. Kilinin käymän virallisen tappioraportin mukaan 115.AK menetti kolmasosan jv-divisiooniensa kokonaisvahvuuksista 9-12.7.44 Vuosalmella. Siis runsaassa kolmessa vuorokaudessa.