Taivaankupu on hölynpölyä

1) Kupolin halkaisija olisi n 40 000 km ja siis korkeus noin 10 000 - 20 000 kilometriä.

2) Mittasuhteiltaan tuollainen rakennelma on mahdoton, koska sellaista materiaalia ei ole olemassa, joka kestäisi tuon kokoisen kupolin sisäiset puristusjännitykset. Aineen atomit luhistuisivat ja puristuisivat kokoon.

3) Auringon, kuun ja tähtien pitäisi heijastua kuvusta, jos se on sileää materiaalia. Useimmat taiteelliset kuvaukset esittävät kiiltävää ja läpinäkyvää kupolia. Heijastuksia ei näy.

4) Sisäpuolelta kovera kupu toimisi partapeilin tavoin ja keskittäisi heijastuneen auringon säteilyn pienelle alueelle, polttaen kaiken tielleen osuvan.

5) Auringon, kuun ja tähtien lähettämä säteilyenergia jäisi kokonaisuudessan kuvun sisäpuolelle, ei siis ainoastaan se osa, joka osuu maahan, vaan kaikki auringon joka suuntaan säteilemä lämpö. Kuvun sisällä luomisesta alkaen jo tästäkin syystä jatkuvasti kohonnut lämpötila olisi jo kauan sitten tappanut kaiken elämän ja lopuksi sulattanut koko kupolin.

6) Vaikka aurinko olisi kuvun ulkopuolellakin, kupu estäisi maahan saapuneen ja maassa syntyneen lämmön ja muunlaisen säteilyn poistumisen ja aiheuttaisi samalla tavoin - vaikkakin hitaammin - jatkuvasti kohoavan lämpötilan, joka olisi tuhonnut kaiken jo aikoja sitten. Tällaisen maailman pitää yksinkertaisesti voida hengittää.

7) Kupu aiheuttaisi äänien, valojen ja radioaaltojen heijastumista takaisin maahan. Täällä olisi karmea meteli ja radiokaaos kaikkien mekaanisena tai sähkömagneettisena aaltoliikkeenä etenevien ilmiöiden kaikujen vuoksi.

8) Yöllä näkisimme kuvusta heijastuneena kaukaisten valaistujen kohteiden kuvajaisia. Ei näy.

9) Maapallon ulkopuolelle on todistettavasti lähetetty kupua kauemmas sadoittain esineitä.

10) Kiinteään ja lujaan viittaavan sanan firmament käyttö anglosaksisissa kielissä perustuu lukuisten raamatunkäännösten yhteydessä tapahtuneelle väärinkäsitykselle. Alkuperäinen heprean sana rāqîaʿ (רָקִ֫יעַ) ei merkiste kiinteää tai lujaa, vaan ohuelti ja tasaisesti levitettyä.

11) Koska taivas on sininen ja vesi on sininen, ainakin Välimeri on kovastikin, ja taivaankupu (taivaanvahvuus) kuulemma pantiin erottamaan vedet vesistä, niin ylhäällä on tietty se vesivarasto, jonka on määrä sataahiljakseen maahaan, ja sen pitää pysyä siellä eikä romahtaa laakista alas. Näin ne raamattukirjailijat kai uskoivat.

12) Taivaan kiinteäksi holviksi käsittäminen on luonnollinen virhe. Taivas nyt vain sekä päivällä että yöllä näyttää holvilta tai kupolilta. Että se olisi myös kiinteä, on prototieteellinen hypoteesi; pitihän taivaalla havaittujen kohteiden johonkin voida tukeutua.

13) Minun puolestani taivaankupu saa olla joko näennäinen taivaanholvi tai sitten maapallon vetovoimakenttä, samanlaista virkaahan sekin hoitaa.

9

264

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hähähähähähähähähäää

      Kiitoksia hra kartan_palloa laajasta pohdinnastaan.
      Minä olen flättäri ja uskon taivaankanteen tai miksi sitä haluaa nimittääkin. Nimityksiähän sille on useita.

      En usko että kukaan flättäri kuvittelee sen olevan kiinteää ainetta. Raamatussa sanotaan että Jumala teki sen erottamaan vedet vesistä.

      Tässä kuulemme amatööriraketin pehmeän törmäysäänen:
      https://www.youtube.com/watch?v=IAcp3BFBYw4

      Wernher von Braun oli taivaankannen kuuluisin pommittaja. Hänen hautakiveensä on kirjoitettu:
      - Psalmit 19:1: Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan:
      https://www.youtube.com/watch?v=rZvvpOYpdDc

      • Huomaa heti, että olet taatusti aito flättäri.

        Kukaan flättäri ei siis usko taivaankannen olevan kiinteää ainetta.

        Seuraavassa virkkeessä flättäri kuulee raketin törmäävän tähän ei- kiinteätä ainetta olevaan kanteen. Muks!

        Eikä tässä flättärin logiikalle tietenkään ole mitään ristiriitaista. Tottakai kuuluu kolahdus. Kova kolahdushan kuuluu myös, kun flättärin sukka putoaa lattialle tai hän potkaisee auton pakokaasua. Tästä on youtubessa todisteet.

        Mitenkä niihin netistä löytyviin kymmeniin erilaisiin kiinteää kupua esittäviin kuviin ja väitteisiin, että kupu on kristallin tapaista lasia, kupu estää avaruuteen poistumisen sekä että tähdet on kupuun kiinnitettyjä valoja sitten pitaisi suhtautua?

        Sallittanee myös asiakommentti tuohon videoon.
        Tuo CSXT:n toinen GoFast-raketin laukaisu 14.7.2014 päättyi suunnitellusti 45,4 km korkeudella polttoaineen loputtua. Kuultu kolahdus liittyy kantorakettiosan irroituksen valmisteluun havaintokärjestä, joka laskeutui varjon avulla pehmeästi.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Civilian_Space_eXploration_Team

        Jos kyseessä olisi ollut ennenaikainen törmäys tuohon (ei-kiinteää ainetta olevaan), nyt vaatimattomien 45 km korkeudella olevaan taivaankanteen, niin kuvassa olisi nähty rakettimoottorin edelleen käyvän ja raketti kameroineen olisi tuhoutunut tai vähintään rajusti muuttanut suuntaansa ja vahingoittunut. CSXT sai havainto-osansa täysin vahingoittumattomana takaisin.

        Vääristelty tulkinta oikeasta videosta.


    • aswwewww

      Hyvä kartan_palloa. Huomaathan, että herra hä:n vastauksessa on se olennainen sana " uskon"

    • hähähähähähää

      Hra aswwewww kiinnitti huomion hyvin olennaiseen asian tiimoilta.
      Kyse on todellakin uskosta tai vakaumuksesta. Totuutta ei kukaan tiedä.

      Myös asia että avaruus on päättymätön ja laajenee kaiken aikaa perustuu nähdäkseni uskoon tai vakaumukseen kunnes väite on todistettu.

      • kartan_palloa

        Tuollaisilla seikoilla kuin avaruuden päättymättömyys tai laajenemine ei ole sellaista painoarvoa, että niihin pitäisi edes ottaa henkilökohtaista kantaa. Ne ovat vallitsevan hypoteesin osia ja ovat siellä siksi, että se sopii tällä hetkellä parhaiten kaikkeen muuhun universumin hypoteesissa.

        Ei niihin tarvitse uskoa eikä vakaumusta eikä tietoa, sillä ei ole hitonkaan väliä.

        Pallon muotisella maalla on paljonkin väliä, se vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme.


      • hähähääähähäähää

        Maan muoto ei ole vaikuttanut millään tavalla ihmiskunnan jokapäiväiseen eloon.
        On täysin samantekevää jokapäiväisten toimiemme kannalta mikä sen muoto on.

        Sen sijaan ajatteleminen avaruuden loputtomuudesta ja hirvittävää vauhtia toteutuvasta laajenemisesta saa uskomme nykytieteeseen horjumaan.


      • hähähääähähäähää kirjoitti:

        Maan muoto ei ole vaikuttanut millään tavalla ihmiskunnan jokapäiväiseen eloon.
        On täysin samantekevää jokapäiväisten toimiemme kannalta mikä sen muoto on.

        Sen sijaan ajatteleminen avaruuden loputtomuudesta ja hirvittävää vauhtia toteutuvasta laajenemisesta saa uskomme nykytieteeseen horjumaan.

        Aivan oikein kaikki, näinkin voi ja saa ajatella.

        Minulle sillä kyllä on väliä, että aurinko nousee siten ja sieltä kuin laskelmat osoittavat ja tähän astikin on tapahtunut, pysyy saman kokoisena koko päivän ja laksee horisontin taakse etukäteen tuntemassani suunnassa. - Eikä rupe venkoilemaan epämääräisen liteän maan mallin mukaan.

        Sillä on väliä, tuleeko ostamani etelän hetelmät litteän maan pitkää reittiä vai sitä tunnetun pituista tietä pallopintaa pitkin.
        En minä halua elää litteässä maassa, joka kuunpimennystä varten keikahtaa roimasti kallelleen. Jne.

        Mutta ennen kaikkea haluan elää maailmassa, jonka toimintaperiaatteen ymmärrän ja jonka luonnotieteet antavat selkeitä vastauksia - jotka ovat vieläpä oikeita.

        En halua maailmaa, jonka joka toinen selittää täysin eri tavalla ja yhtä mieltä ollaan vain siitä että se ei ole ainakaan pallo. Jossa useimmilla ei ole aavistustakaan, mutta silti tai just siksi paukutellaan henkseleitä ja karjutaan ämyreihin että tiede on perseestä ja houritaan jotain salaliitoista ja oikeasta totuudesta.

        Haluan pystyä kommunikoimaan ihmisten kanssa. Se on vaikeaa, jos ollaan ihan eri planeetoilta.


      • hähähähähähähäääää

        Kyllä tässä samalla maaplätyllä olemme ja hienosti pystyt keskustelemaan kanssani.
        En suinkaan paukuta henkseleitäni ämyreihin huutaen vaan tuon julki omalla vaatimattomalla tavallani mielestäni perusteltuja epäilyjäni Maan muodosta.
        Ehkä jo joka toinen ihminen epäilee pallo- teoriaa kuten mainitsit, tiedä häntä.

        Et siis halua maailmaa jossa on erilaisia näkemyksiä? Se on tieteen ja kehityksen kannalta hyvin arveluttavaa.

        NWO:n tavoitteena on supistaa populaation väkimäärä minimiin, poistaa kansallisvaltiot ja tyhmentää ihmisrotu niin että kaikki ovat samaa mieltä sekä tottelevat eliitin määräyksiä.

        Useat pitävät tuota tavoiteltavana ja toiset kauhukuvana tulevaisuudesta.


      • hähähähähähähäääää kirjoitti:

        Kyllä tässä samalla maaplätyllä olemme ja hienosti pystyt keskustelemaan kanssani.
        En suinkaan paukuta henkseleitäni ämyreihin huutaen vaan tuon julki omalla vaatimattomalla tavallani mielestäni perusteltuja epäilyjäni Maan muodosta.
        Ehkä jo joka toinen ihminen epäilee pallo- teoriaa kuten mainitsit, tiedä häntä.

        Et siis halua maailmaa jossa on erilaisia näkemyksiä? Se on tieteen ja kehityksen kannalta hyvin arveluttavaa.

        NWO:n tavoitteena on supistaa populaation väkimäärä minimiin, poistaa kansallisvaltiot ja tyhmentää ihmisrotu niin että kaikki ovat samaa mieltä sekä tottelevat eliitin määräyksiä.

        Useat pitävät tuota tavoiteltavana ja toiset kauhukuvana tulevaisuudesta.

        Nooo - Tarkoitin tietenkin, että en huoli * litteätä * maailmaa, jonka joka toinen littari selittää eri tavoin.

        Me täällä palstoilla emme varmaan kovin paljon muuta maailmaa, tulipa sanottua mitä vain. Ämyrimiehillä tarkoitin kyllä lähinnä näitä youtubessa omia tai kaverilta lainattuja totuuksiaan latelevia "asiantuntijoita", jotka mielestäni kyllä pystyvät laajalla levikillään maailmaa hieman muuttamaan. He eivät kuitenkaan tunne minkäänlaista vastuuta siitä, mitä desinformaatiollaan saavat aikaan Heille on ainut tärkeä pointti se, montako klikkausta heidän juutunsa saavat. Ja se vie sisältöä vääjäämättä kauemmas faktoista, poleemiseen, vääriin tulkintoihin, vääriin kärjistyksiin, valeisiin - pääasia on, että kuullostaa sensaatiolta, poikkeaa totutusta ja tavallisesta. Faktat eivät kiinnosta ketään, pitää olla story!

        Haluan siis toki maailman jossa on erilaisia näkemyksiä, älä suotta kärjistä. Jos flättärit olisivat keskenään yhtä mieltä maailman mallista ja mekaniikasta, osaisivat vastata tyhjentävästi edes tärkeimpiin yksinkertaisiin kysymyksiin voisi litteätä maata pitää näkemysasiana, joka rikastuttaa ihmiskunnan kulttuureja ja stimuloi settamaan perusasioitakin kyseenalaiseksi yhä uudelleen.

        - Tuohon nwohon en ota tässä vaiheessa kantaa muuten, mutta kuullostaa vähän Neuvostoliiton meinigiltä, ja paljonhan täällä on diktatuureja, joissa on päällä just tuo peli. Tuntuu vain nyt siltä kuin nwo:n vastustajat pyrkisivät kansallisiin fasistisiin diktatuureihin. Ei niissäkään ole sen häävimmät oltavat muilla kuin eliitillä.

        Väkimäärän supistaminen on sinänsä ihan okei, jos se saadaan toteutettua luonnollisen poistuman ja syntyvyyden säännöstelyn kautta. Siihenhän lukuisat organisaatiot YK:ta myöten pyrkivätkin. Mutta se ei onnistu, koska tietämättömyys sikiää järkeä nopeammin ja paavi edesauttaa väestörajähdystä minkä - niin, ne henkselit - kestää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      21
      1351
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1072
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      762
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      563
      634
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      544
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe