Onko palstan mielestä Suomi vapaa maa?

Olisi kiva kuulla kommenttejanne. Tässä aluksi muutama oma kommentti.

Mikäli Suomi on vapaa maa, kuten se on, niin meillä saa ja voi olla eriäviä mielipiteitä asioiden suhteen. Se ei ole ainoastaan jokin unelma vapaasta maasta, vaan se on kirjoitettu lakiin:

Meillä on oikeus sanan ja mielipiteen vapauteen. Se ei ole ainoastaan unelma vapaasta maasta, se on kirjoitettu lakiin.

Tätä oikeutta olla eri mieltä teidän nassejen kanssa ei ole kirjoitettu lakiin turhaa tai huolimatta, se on kirjoitettu siksi, että vapaan maan periaatteisiin kuuluu se, ettei mielipidettä voi eikä saa kriminalisoida. Ja toden totta jätkät, te ette voi ettekä saa syyttää ihmisiä siitä, että he ovat eri mieltä kanssanne - sellainen kuuluu fasismiin, ei vapaan maan periaatteisiin, joita olette kai puolustamassa.

Täällä on pari henkilöä esimerkiksi nimitellyt minua maanpetturiksi kun tuon palstalle uutisia mitä ette saa Räikkös-Sanomista tai Yle:lta. Olen palvellut, kuten isoisäni sodassa, isäni RUK:ssa itsekin maata 11 kuukautta ja ajattelen vain maan parasta - joskin olen erimieltä NATO:sta.
Ja saan kuulla räkänokilta haukkumista maanpetturuudesta? Ja tuskin olen ainoa.

En usko, että kaikki NATO-kannattajat ovat niin ääliöitä, kuin tämä yksi (ja se toinen nuori).
Annetaan asioiden kiistellä, ei ihmisten. Ok?

27

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmisten_yhdenvertaisuus

      Kannattaa panna merkille, mitkä tahot koettaa nirhata perustuslakiamme rikki.

      • kerromeille

        No mitkä?


      • 43.Div
        kerromeille kirjoitti:

        No mitkä?

        No sama taho joka vlädimirrin kanssa rakentaa kenkälaatikon kokoista ydinvoimalaa ja bostikin voimalla jaksaa valehdella 24/7.


    • Muistappa vihreä-keltainen pikku polku-zetka seuraavalla kerrallla lisätä paskapostaukseesi sana "mielestäni", tai joku sen taivutusmuoto.

      IMHO.

    • HUoh. Minulta poistettiin viesti, jossa perustelin, miksi sinua, Venäjän informaatiosodan pikku informaatiosoturia kutsutaan tiltuksi. Siksi, että valehtelet Venäjän puolesta Suomea vastaan levittämällä Suomeen Venäjän valheellisia narratiiveja eikä suinkaan siksi, että vastustat Suomen NATO-jäsenyyttä. Se on mielipideasia, toisin kuin esim. nuo Venäjän sekaantumiset USA:n poresidentinvaaleihin ja Syyrian kaasuiskut, jotka ovat tosiasioita ja joista levität Suomeen Venäjän valheita. Ja vastaus aloituksesi kysymykseen on tietysti, että Suomi on vapaa maa, jossa sinäkin voit valehdella Suomea vastaan levittämällä tänne Venäjän valheita ja ainoa sanktiosi on, että sinua kutsutaan ansaitusti tiltuksi.

      • 43.Div

        Moolokki-TILTU: "Ja vastaus aloituksesi kysymykseen on tietysti, että Suomi on vapaa maa, jossa sinäkin voit valehdella Suomea vastaan levittämällä tänne Venäjän valheita ja ainoa sanktiosi on, että sinua kutsutaan ansaitusti tiltuksi."

        Moolokki-TILTUlle ei sanktioita vaikka valehteleekin aatteensa puolesta. Sama koskee Säälipiste-TILTUA!


      • 43.Div kirjoitti:

        Moolokki-TILTU: "Ja vastaus aloituksesi kysymykseen on tietysti, että Suomi on vapaa maa, jossa sinäkin voit valehdella Suomea vastaan levittämällä tänne Venäjän valheita ja ainoa sanktiosi on, että sinua kutsutaan ansaitusti tiltuksi."

        Moolokki-TILTUlle ei sanktioita vaikka valehteleekin aatteensa puolesta. Sama koskee Säälipiste-TILTUA!

        Mukavaa huomata, että tiltu on niin osuva nimitys sinulle, että katkerana yrität muuttaa sen merkitystä ja väittääkin, että muut ovat muka tiltuja kuin sinä itse. Ei se niin mene, vaan Venäjän puolesta Suomea vastaan valehtelevat ovat tiltuja. Mutta kun taas syyttelet valehtelusta, niin laitapa niitä valheitani esille, niin korjataan ne.


    • RotiksihanTuollaisia

      ''Ja toden totta jätkät, te ette voi ettekä saa syyttää ihmisiä siitä, että he ovat eri mieltä kanssanne''
      Mutta sinä todentotta saat ja voit, kuten jatkuvasti teetkin.
      Minuakin olet useasti kutsunut ''natonasseksi'' ja vain siksi että aiheesta kritisoin myös Venäjää, se onkin jotain sellaista mihin sinä et koskaan pysty etkä sitä myöskään hyväksy.

      Todellisuus nyt on kuitenkin se etten ole missään kertonut Natoa kannattavani, mutta en missään nimessä myöskään kannata Venäjää.
      Mutta sinullehan kaikki ovat ''natonasseja'' jos eivät ylistä Venäjää.

      Niin että älä sinä selitä mitään sananvapaudesta ja vapaasta maasta kun et edes ymmärrä mitä ne asiat tarkoittavat, kun taas sitä fasismia toteutat ihan itse.

    • FuckMolok

      Suomi ei ole vapaa maa, tämä on valitettavasti tuotava esiin ja myös perusteltava.
      Kysymys on politiikasta, josta ei saa puhua ja josta pitää puhua ,oikealla, tavalla.
      Katsotaan nyt, johtavat Jessikkasta tehdyt kantelut mihinkään?

      • MoloOnMölö

        "Suomi ei ole vapaa maa, tämä on valitettavasti tuotava esiin ja myös perusteltava."

        Mutta jätät kuitenkin sitten PERUSTELEMATTA? Tyypillistä sinulle?

        "Kysymys on politiikasta, josta ei saa puhua ja josta pitää puhua ,oikealla, tavalla."

        Sinä voit puhua aivan mitä hyvänsä eikä sinua mikään uhkaa ellet sorru vainoamaan ihmisiä Iljan ja desantin tapaan!

        "Katsotaan nyt, johtavat Jessikkasta tehdyt kantelut mihinkään? "

        Ihmisestä voi toki tehdä kantelun, mutta aiheeton ei johda yleensä mihinkään! Muunlaisia sinä et osaa tehdä!


    • FuckMolok

      Päätelkää itse, jos ja kun EU määrää miltei kaikki tekemiset, voimmeko sanoa olevamme vapaita?
      Ja jos ja kun nato harjoittelee Suomen maaperällä kysymättä lupaa, olemmeko vapaita?
      Vapaus on toki suhteellista.....mutta?

      • sinä_valehtelet

        Annako kertoi että harjoittelee lupaa kysymättä?


      • TodellisuusJaHarhat

        ”Päätelkää itse, jos ja kun EU määrää miltei kaikki tekemiset, voimmeko sanoa olevamme vapaita?”

        Päättää banaanin käyryyksistä jne. Kukaan ei sotkeennu vaaleihimme tai ehdokasasetteluihin kuten YYA-aikana.

        ”Ja jos ja kun nato harjoittelee Suomen maaperällä kysymättä lupaa, olemmeko vapaita?”

        Sellaista ei tapahdu kuin Molon mielessä.

        ”Vapaus on toki suhteellista.....mutta?”

        Aina se n, mutta ahtaamalla olimme suomettumiskaudella!


    • 43.Div

      TILTU: "Mutta ahtaammalla olimme suomettumiskaudella."

      TILTUlle tiedoksi: Suomettumiskausi on CIAn disinformaatiota.

      • saat_sata_ruplaa

        Onnittelut! Tuo oli taatusti tiltuilun historian tyhmin trollaus. Idiotisminne on saavuttanut absoluuttisen nollapisteen.


    • TarkkispoikaValehtelee

      "TILTUlle tiedoksi: Suomettumiskausi on CIAn disinformaatiota. "

      Ei, vaan synkkää todellisuutta suomettumiskaudella ja varsin moni sen ajan yhä muistaa!

      Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!

      Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.

      • FuckMolok

        Vain hyvin yksinkertainen tyyppi perustelee satoja kertoja saman asian ja on kaiken lisäksi väärässä.

        Suomen ei tarvinnut edes alkaa yhteiseen sota harjoitteluun, vaikka YYA_sopimus nimensä mukaisesti olisi voitu tulkita sen kattavaksi.

        Kinka on nyt?


      • MoloOnMölö

        Sekös on sinun perustelusi? Ei ollut yhteisiä sotaharjoituksia?

        Kiistätkö sen, että N-Liitto sekaantui toistuvasti Suomeb sisäpolitiikkaan, medioihin, kirjallisuuteen, elokuviin jne!

        Koeta edes kerran perustella oma kantasi! Olipa toistoa tai ei niin minä sentään jo perustelin!


    • 43.Div

      Väittäkö joku ettei CIA häärinyt Suomessa Paasikiven-Kekkosen aikana?

      • tiltuilua

        Paasikivi ja Kekkonen olivat CIA:n disinformaatiota.


      • PitihänMolempienOlla

        Varmasti! Hääräsi siinä kuin KGB-pojatkin! Olisi ollut meille noloa jos jompikumpi olisi puuttunut!


    • Fhhtrd

      Ei Suomi ole enää vapaa maa olemme mukana Afganistanissa ties kuinka monetta vuotta, vaikka kukaan ei tiedä miksi se Suomelle kuuluu.
      Olemme mukana Venezuelan vastauksissa pakotteissa, joista poliitikkomme eivät edes kehtaa kertoa kansalle, kun perusteita sellaisiin ei oikeasti ole. Maduro on diktaattori vain USAn propagandassa, mutta maassa viimevuosina käyneet ja omilla aivoilla ajattelevat tajuavat, että esim 2015 parlamenttivaalien tulos ei olisi diktatuurissa mahdollinen.
      Suomi ei uskalla myöskään ajaa Jemenin asiaa, vaan vaikenee siitä intressien tähden.

      • EiköMukaVapaa

        Kannattaisi sinunkin joskus matkustella ulkomailla, niin saattaisi maailmankuva pikkuisen avartua.


    • suomionosalänttä

      Suomi on vapaa EU:n jäsenmaa ja pohjoismaa, jossa kansalaisilla on oikeus vapaasti esittää mielipiteitään ja opposition timintaa ei rajoiteta. ( Kuten esim. itänaapurissamme tapahtuu )

      Tätä vapautta ja länsimaisia arvoja, joihin kuuluu mm. miehen ja naisen tasa-arvo ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja muutkin ihmisoikeudet, puolustamme.

      • MontakoMuutaMaata

        Lisäksi meillä on vapaat ja rehelliset vaalit ja vapaa ehdokasasettelu.

        Lisäksi kv. mittauksissa varsin rehellisinä ja riippumattomina pidetyt uutiset ja erilaiset mediat.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      34
      2871
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe