Nato voisi näyttä viimein kyntensä

En tiedä maailmankaikkeudessa yhtään operaatiota, jossa Natosta olisi ollut jotain hyötyä ihmiskunnalle. Banaanivaltioita on kyllä saatettu kaaoksen tilaan, mutta siitä on hyötyä vain ylikansallisille riistoyrityksille.

Nyt olisi Natolla tilaisuus näyttää, onko se mies vai hiiri:

Taistelu ebolaa vastaan ollaan häviämässä. Kongon demokraattisen tasavallassa on käynnissä yksi historian pahimmista ebolaepidemioista. Lääkärit ilman rajoja -järjestö varoittaa, että taudin torjunta on epäonnistumassa, sillä ihmiset eivät uskalla hakeutua hoitoon.
Nato voisi mennä tuonne auttamaan ihmisiä. Ja kerrankin ne sotilaat voisivat laittaa sen jortikkansa lahkeeseen ja sepaluksen kiinni kun menee kriisialueelle.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"En tiedä maailmankaikkeudessa yhtään operaatiota, jossa Natosta olisi ollut jotain hyötyä ihmiskunnalle."

Minä tiedän!

"Kosovossa sota alkoi sillä, että Milo pani tammikuussa 1999 sotajoukkonsa ajamaan talvipakkasessa kaikki Kosovon muslimit kodeistaan vuorille, jossa heillä oli suuri vaara paleltua kuoliaaksi ilman mitään suojaa!

Naton pommitukset panivat hankkeelle stopin ja siviilit pääsivät koteihinsa. Serbia solmi aselevon ja toimitti Milon Haagiin oikeuteen!

Operaation tuloksena Kosovon muslimiväestö pelastui kansanmurhalta!"

"Nato voisi mennä tuonne auttamaan ihmisiä. Ja kerrankin ne sotilaat voisivat laittaa sen jortikkansa lahkeeseen ja sepaluksen kiinni kun menee kriisialueelle."

Eikö olisi parempi, että Nato pysäyttäisi ilmastonmuutoksen?

Tai hoitaisi talvitieaurauksen Keuruulla?

Tai lopettaisi köyhyyden Haitilla?

1Äänestä

Serbit tappoi 7000 bosniakkia ja hollantilaissotilaat katseli vierestä tumput suorina.
Miksi Nato ei lopeta köyhyyttä Haitilla, vaan käy ryöstämässä lapsia maanjäristyksen jälkeen.

Äänestä
  • "Serbit tappoi 7000 bosniakkia ja hollantilaissotilaat katseli vierestä tumput suorina."

    Jotka olivat tuolloin YK-joukkoja eivätkä liittyneet mitenkään Natoon!

    "Miksi Nato ei lopeta köyhyyttä Haitilla, vaan käy ryöstämässä lapsia maanjäristyksen jälkeen. "

    Toddellisuudessa ei tee kumpaakaan koska sellai nen ei kuulu järjestön toimintaan!

    1Äänestä

  • TiltuJauhaaSkeidaa kirjoitti:

    "Serbit tappoi 7000 bosniakkia ja hollantilaissotilaat katseli vierestä tumput suorina."

    Jotka olivat tuolloin YK-joukkoja eivätkä liittyneet mitenkään Natoon!

    "Miksi Nato ei lopeta köyhyyttä Haitilla, vaan käy ryöstämässä lapsia maanjäristyksen jälkeen. "

    Toddellisuudessa ei tee kumpaakaan koska sellai nen ei kuulu järjestön toimintaan!

    Hollantilaissotilaat ovat nato-opin saaneita sotilaita. Siksi he eivät auttaneet siviilejä, koska siitä ei olisi ollut mitäänhyötyä Naton asian edistämisessä.

    Äänestä

  • NasseJauhaa kirjoitti:

    Hollantilaissotilaat ovat nato-opin saaneita sotilaita. Siksi he eivät auttaneet siviilejä, koska siitä ei olisi ollut mitäänhyötyä Naton asian edistämisessä.

    Höpö höpö.

    1Äänestä

Suurin ja onnistunein NATO:n operaatioista on tietysti se, että se on taannut Eurooppaan rauhan jäsenmailleen sitten perustamisensa, vaikka vieressä on ollut aggressiivinen ja valloitushaluinen verinen diktatuuri, ensin Neuvostoliitto ja nyt Venäjä.

2Äänestä
  • Luetko Naton kunniaksi sen, ettei Venäjälle ole hyökätty Hitlerin jälkeen.

    Äänestä

  • Maidanille-meinattiin kirjoitti:

    Luetko Naton kunniaksi sen, ettei Venäjälle ole hyökätty Hitlerin jälkeen.

    Eikö se teikäläisten mukaan mene niin, että Venäjä ja Neuvostoliitto olivat kaksi täysin eri valtiota eikä niiden tekemisillä ole mitään yhteistä?

    2Äänestä

  • kysynpä_vaan kirjoitti:

    Eikö se teikäläisten mukaan mene niin, että Venäjä ja Neuvostoliitto olivat kaksi täysin eri valtiota eikä niiden tekemisillä ole mitään yhteistä?

    Niinovatkin, mutta Nato ei ole uskaltanut hyökätä Venäjälle.
    Jenkkilään on kyllä hyökätty.

    Äänestä

  • amatöörit kirjoitti:

    Niinovatkin, mutta Nato ei ole uskaltanut hyökätä Venäjälle.
    Jenkkilään on kyllä hyökätty.

    Kuka sinne ylipäätään haluaisi hyökätä?

    1Äänestä

  • Maidanille-meinattiin kirjoitti:

    Luetko Naton kunniaksi sen, ettei Venäjälle ole hyökätty Hitlerin jälkeen.

    NATO ei osallistu Venäjän puolustukseen, mutta kun näemmä luet terrori-iskun hyökkäykseksi, niin silloin Venäjällekin on hyökätty ja USA muuten estänyt ainakin yhden ääri-islamistien iskun siellä kertomalla Venäjälle tiedustelutietonsa.

    1Äänestä

  • amatöörit kirjoitti:

    Niinovatkin, mutta Nato ei ole uskaltanut hyökätä Venäjälle.
    Jenkkilään on kyllä hyökätty.

    "Niinovatkin, mutta Nato ei ole uskaltanut hyökätä Venäjälle."

    Uskalla? Ei ole mitään halua tai tarvetta! Pskatunkio muhikoot littkuissaan!

    "Jenkkilään on kyllä hyökätty. "

    Ei ole tehty sotilaallista hyökkäystä! Älä sekoita keskinään terroristi-iskua ja sotilastoimintaa!

    1Äänestä

Mitenkäs kauan ne naton rauhanturvaajat Afganistanissa on nujunneet saamatta aikaan mitään muuta kuin huumepeltojen kukoistuksen. Sinne mennyt Suomeltakin jo miljardi.

Äänestä
  • Kyseessä ei iole mikään Nato-operaatio vaan YK:n valtuuttama rauhanturvaoperaatio, johon joukko maita osallistuu.

    2Äänestä

  • TiltuJauhaaSkeidaa kirjoitti:

    Kyseessä ei iole mikään Nato-operaatio vaan YK:n valtuuttama rauhanturvaoperaatio, johon joukko maita osallistuu.

    Natojohtoinen.

    Äänestä

  • Valkopesua kirjoitti:

    Natojohtoinen.

    "Natojohtoinen."

    Todellisuudessa "USA-johtoinen". Nato kun ei järjestönä ole Afganoistanissa mukana ja ylen harva Naton jäsenmaista on sinne eksynyt!

    2Äänestä

Sote kaatui, eikä Nato tullut auttamaan.

Äänestä

Paha Nato kaatoi sekä Soten että Hallituksen!

Äänestä

Nato voisi lennättää hammasharjapataljoonan Etiopiaan selvittelemään pudonneen jenkkikoneen maallisia jäännöksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiiri-luulen-ma kirjoitti:

En tiedä maailmankaikkeudessa yhtään operaatiota, jossa Natosta olisi ollut jotain hyötyä ihmiskunnalle. Banaanivaltioita on kyllä saatettu kaaoksen tilaan, mutta siitä on hyötyä vain ylikansallisille riistoyrityksille.

Nyt olisi Natolla tilaisuus näyttää, onko se mies vai hiiri:

Taistelu ebolaa vastaan ollaan häviämässä. Kongon demokraattisen tasavallassa on käynnissä yksi historian pahimmista ebolaepidemioista. Lääkärit ilman rajoja -järjestö varoittaa, että taudin torjunta on epäonnistumassa, sillä ihmiset eivät uskalla hakeutua hoitoon.
Nato voisi mennä tuonne auttamaan ihmisiä. Ja kerrankin ne sotilaat voisivat laittaa sen jortikkansa lahkeeseen ja sepaluksen kiinni kun menee kriisialueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu