Kuuluisan sambialaisen ekonomisti Dambisa Moyon bestsellerin Dead Aid mukaan loputon kehitysapu Afrikan hallituksille on tuottanut riippuvuutta, rohkaissut korruptiota ja lopulta tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden. Moyon mukaan kehitysapu takaa köyhyyden kierteen ja estää talouskasvun Afrikassa. Markkinaehtoinen kauppa, luotot ja mikroluotot ovat Moyon analyysin mukaan apua parempia vaihtoehtoja.
Yli 40 vuotta ulkoministeriön kehitysyhteistyössä työskennellyt ulkoasiainneuvos Matti Kääriäinen kritisoi kehitysapua Aamulehden haastattelussa 16.1.2015. Hänen mukaansa kehitysapu on puolittanut äärimmäistä köyhyyttä Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mutta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mihin kehitysapua annetaan eniten, äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt. Kääriäinen on kirjoittanut aiheesta tammikuussa 2015 julkaistun kirjan Kehitysavun kirous.
Suomen kehitysyhteistyö ei ole pärjännyt kovinkaan hyvin kansainvälisissä kehitysyhteistyön avoimuutta mittaavissa selvityksissä.Kansainvälisessä vertailussa avoimesti kehitysavustaan kertovat monet kehityspankit ja YK-järjestöt ja valtioista Belgia, Hollanti, Kanada, Ruotsi, Saksa ja Yhdysvallat. Suomi on kansainvälisessä Aid Transparency Indeksissä kohtalaisten kategoriassa
Dead aid, loputon kehitysapu
070707
1
117
Vastaukset
- älyä-käteen
Kaikkinainen kehitysapu tulee lopettaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370