Jeesus auta

Herra Jeesus, auta että saan tehdä sitä työtä missä on lahjoja, tiedät kyllä. Auta myös terveyden kanssa. Kiitos.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joulupukiksi ryhtyminen ei ole leikinasia.

Äänestä

Kohtuullisia toiveita
Väärään osoitteeseen

Äänestä

Juud.8-9.  Yhtäkaikki  nämä  uneksijat  samoin  saastuttavat   lihan;  he halveksivat  herrautta, herjaavat kirkauden henkiolentoja.

[TÄSSÄ   PUHUTAAN  AJATUKSISTAMME.  Niistä meidän on tehtävä parannus, Miksi,  uskon sankarit, heb.11-kertoo syntisistä ihmisistä jotka lankesivat teko synteihin. Hengen yhteyden kautta kaikki saapuivat perille.]

9.  Mutta  ei  ylienkeli  Miikaelikaan,  kun riiteli  ja väitteli  perkeleen  kanssa  Mooseksen  ruumiista,  rohjennut lausua herjaavaa tuomiota,  vaan  sanoi;  "Rangaiskoon  sinua Herra!".

[Meidä on pysyttävä hengenyhteydessä, sanan kuuliaisuuteen, tää on  ehdoton, muuta mahdollisuutta meillä ei ole.  Varjeltava henkeen ja vereen AJATUKSIAMME,  ESIKUVIA ON,  Raamatussa, profeetat miten he  pääsivät  Isän tykö. uskoivat vaikka toivoa ei ollut,  Jeesus sanoi Nikodeemukselle hengessä syntymisestä, ajatusten siirto taivaaseen, ja sanan noudattaminen
Hengellä täyttyminen on just tätä, ajatukset täyttykää Hengellä, vartioikaa mieltämme.]

Ilm. 3:19-22.  Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan;  ahkeroitse siis ja tee parannus.
20.  Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni  ja avaa  oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
Ilm.3:21.  Joka voittaa,  sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani,
niinkuin minäkin  olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
ilm.3:22. Jolla on korva, se kulkoot, mitä Henki seurakunnalle sanoo.'"
Room.8:14. 22-25.  Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa  hamaan tähän asti;
23.  eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja  mekin huokaamme sisimmässämme , odottaen  lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24.  Sillä  toivossa me olemme pelastetut,  mutta toivo jonka  näkee  täyttyneen, ei   ole  mikään  toivo;  kuinka kukaan  sitä toivoo, minkä näkee?
25.  MUTTA   JOS  ME  TOIVOMME,  MITÄ  EMME  NÄE,  NIIN  ME  ODOTAMME  SITÄ  KÄRSIVÄLLISYYDELLÄ.
Heb.11:1.  Mutta  usko on  luja  luottamus  siihen,  mitä toivotaan, ojentuminen,  sen mukaan, mikä ei näy.

[koko  Heb.11. Luku on esikuva uskon päämäärästä, Eli ajatusten antaminen Jumalalle, Jumala antaa sanansa noudattamisen kautta mielenmuutoksen pikku-hiljaa  uskollisuuden mukaan]

Heb.10:31.  Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

[tässä tulee se noudattaminen ollaan Isän edessä, epäpuhtaalla mielellä, Jumala rakkaus,  antaa kärsivällisesti aikaa,   kuten tuhlaajapojan paluusta,  ollaan nöyrällä mielellä Isän edessä.]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viaappia kirjoitti:

Herra Jeesus, auta että saan tehdä sitä työtä missä on lahjoja, tiedät kyllä. Auta myös terveyden kanssa. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu