Esimerkkejä Vartiotorni-seuran valheellisuudesta

Aihe on laaja, mutta aloitetaan jw.org / usein kysyttyä -osiosta.

"Ovatko Jehovan todistajat kreationisteja?"
"Eivät ole. Jehovan todistajat uskovat, että Jumala on kaiken Luoja, mutta me emme ole kreationisteja."
- Oikeasti Jehovan todistajat ovat ns. vanhan maan kreationisteja.

"Karttavatko Jehovan todistajat entisiä jäseniään?"
"Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi mutta jotka ovat lakanneet kertomasta hyvää uutista toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois todistajien yhteydestä."
- Vastataan kysymyksen ohi: kysymys koski entisiä jäseniä, mutta vastaus koskee toimettomia

"Uskovatko Jehovan todistajat, että vain he pelastuvat?"
"Eivät usko. Miljoonat ihmiset, jotka ovat eläneet menneinä vuosisatoina eivätkä ole olleet Jehovan todistajia, saavat mahdollisuuden pelastua."
- Vastataan jälleen kysymyksen ohi. Jos kysyjä tarkoittaa nykyaikana eläviä ihmisiä, heistä vain Jehovan todistajat pelastuvat heidän oppinsa mukaan.
1
Ilmoita

Kesän 2017 konventissa julkaistiin video, jossa annettiin ymmärtää, että liian innokkaat rivijulistajat olisivat olleet vuoteen 1975 kohdistuneiden odotuksien takana. Tosiasiassa odotus oli lähtöisin Vartiotorni-seuran opetuksesta.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_u0546.html
Ilmoita
"Ovatko Jehovan todistajat kovia laskemaan siionin suolikaasua?
"Eivät ole. Jehovan todistajat uskovat, että Jumala on, mutta me emme ole ."
- Oikeasti Jehovan todistajat ovat ns. vanhan maan suolikaasun päästäjiä.

"Karttavatko Jehovan todistajat entisiä suolikaasun päästäjiään?"
"Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi mutta niitä kyllä jotka ovat lakanneet laskemasta suolikaasua toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois suhnaamisesta."
- Vastataan kysymyksen ohi: kysymys koski peräilman laskijoita, mutta vastaus koskee toimettomia päästelijöitä.

"Uskovatko Jehovan todistajat, että vain he osaavat päästellä peräilmaa?"
"Eivät usko. Miljoonat ihmiset, jotka ovat eläneet menneinä vuosisatoina eivätkä ole olleet Jehovan todistajia, ovat olleet parempia kyseisessä jalossa, jumalisessa taidossa ."
- Vastataan jälleen kysymyksen ohi. Jos kysyjä tarkoittaa nykyaikana suhnaavia ihmisiä, heistä vain Jehovan todistajat sunhuttelevat heidän oppinsa mukaan.
4 VASTAUSTA:
Papu ja herne meidän, joka olit, olet ja tulet olemaan lautasellamme,
kaasuinen olkoon sinun vaikutuksesi.
Anna meille meidän jokapäiväinen suolistokaasumme.
Älä saata meitä kiusaukseen vaan auta meitä päästämään vapaasti ja anna meille anteeksi pidättäytymisemme kuten mekin annamme anteeksi toisille.
Sillä maasta sinä olet tullut, suoliston kautta käy tiesi ja taivaisiin se jalostettuna kohoaa.
Bruut
brööööööötttt kirjoitti:

Kaunista tekstiä. Minulle yllättävästi vähän vieraampi teksti. Mistä kohtaa jt-hartauskirjallisuudesta tuo on? Kenties Ketsemaanen kustantamon pienpainoksesta vuodelta 1914 "Puhu Perustellen Peräilmasta" ?
kookoo2 kirjoitti:

Sieltähän ne. Samasta kustantamosta ovat peräisin myös:

Ihmiskunta päästelee peräilmaa
Kaikki suolikaasu on hyvän tuoksuista ja hyödyllistä
Kansat tulevat tietämään, että minä päästin paukun - miten?
Sinä voit haistella peräilmaa ikuisesti
Peräilma huoneessa - vahingon vai tahallisen päästämisen tulos?
Hernekeittopäivän suurenmoinen huipentuma
hengenravintoa kirjoitti:

Kuin myös:

Asiat joissa peräilman on mahdotonta valehdella
Elossa säilyminen uuteen maahan peräilmalla
Elä peräilma mielessäsi
Peräilma maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?
Peräilmalla on tarkoitus
Peräilma joka voi tehdä sinut onnelliseksi
Ihmiskunta etsii peräilmaa
Jesajan peräilma - valoa koko ihmiskunnalle
Kadotetusta peräilmasta ennallistettuun peräilmaan
Kiinnitä huomiota Danielin peräilmaan
Kirjani Peräilman kertomuksia
Koko Raamattu on Jumalan päräyttämä ja hyödyllinen
Mitä peräilma todella opettaa
Mitä peräilma on tehnyt ihmiskunnalle?
Nuoret kysyvät peräilmasta – käytännöllisiä vastauksia
Peräilmasi - miten voit parhaiten hyötyä siitä
Nykyinen peräilma – siinäkö kaikki?
Peräilman salaisuus
Silloin on täyttynyt peräilman salaisuus
Sinun peräilmasi on jalkaini lamppu
Sinä voit päräytellä ikuisesti paratiisissa maan päällä
Suurin ihminen joka koskaan on päräytellyt
Peräilma joka johtaa ikuiseen elämään
Todista päräyttelemällä Jumalan valtakunnasta
Tosi rauha ja turvallisuus – mistä peräilmasta?
Tosi rauha ja turvallisuus – miten voit saada sen peräilmalla?
Peräilma joka johtaa ikuiseen elämään
Peräilma on tekevä teidät vapaiksi
Tulkoon sinun peräilmasi
Varmistautukaa kaikesta peräilmasta
+Lisää kommentti
Hieman edistyneemmille: Sakarja 1:12 viittaa tilanteeseen, jossa Jerusalemin temppeli oli ollut raunioina 70 vuoden ajan. Jae sopii hyvin yhteen maallisen historian ajanlaskun kanssa, mutta ei Vartiotorni-seuran ajanlaskun kanssa, jossa Jerusalemin tuho ajoitetaan vuoteen 607 eaa, jota käytetään alkupisteenä vuoteen 1914 johtavalle laskelmalle.

Sen sijaan, että Vt-seura nöyrästi korjaisi näkemystään, se kirjoittaa:

"Enkelin mainitsemat ”seitsemänkymmentä vuotta” tuovat mieleen profeetta Jeremian mainitsemat seitsemänkymmentä vuotta. Noiden seitsemänkymmenen vuoden ajan Juudan ja Israelin kansojen täytyi palvella Babylonian kuningassukua, mutta noiden seitsemänkymmenen vuoden päätyttyä Jehova oli vaativa tilille Babylonian kuninkaan ja kaldealaiset väärästä menettelystään ja rankaiseva heitä siitä. (Jer. 25:11–13) Tarkoittiko enkeli siis sitä, että nuo seitsemänkymmentä vuotta eivät olleet vielä päättyneet tai että ne olivat päättyneet aivan äsken? Se ei voinut pitää historiallisesti paikkaansa." (Paratiisi ennallistetaan ihmiskunnalle – teokratian toimesta! 8. luku s. 122-145)

Vt-seura yrittää tässä syöttää oman tulkintansa, jossa 70 vuotta koskisi Jeremian ennustamaa Babylonian vallan aikaa, vaikka kyse oli eri asiasta: temppelin raunioina olemisesta. Tämän sekoilunsa tai tarkoituksellisen harhaanjohtamisensa jälkeen Vt-seura muitta mutkitta toteaa, ettei asia voinut pitää historiallisesti paikkaansa, ohittaen niin maallisen historiantutkimuksen kuin Raamatunkin todistuksen.
Ilmoita
Uuden maailman käännöksessä on vedetty kotiinpäin vaikka kuinka paljon. Eräs yksinkertainen esimerkki on Ap.t. 2:46, joka kertoo, että opetuslapsilla oli tapana murtaa leipää eli viettää ehtoollista. UM kääntää tämän aterioimiseksi, häivyttäen leivän murtamisen tekstistä. Ei tarvitse kahta kertaa arvata, että kohta on ollut kiusallinen Vt-seuran ehtoolliskäsitykselle, jossa ehtoollinen on kerran vuodessa ja sekin vain pienelle joukolle, ja siksi alkutekstin ajatus on pitänyt muokata omiin tarpeisiin.
4 VASTAUSTA:
Ei ole kiusallista. Asia ymmärretään oikein. Kiusallista on se, että monet osallistuvat, vaikka heillä ei ole mitään tietoa, mitä se merkitsee.
haukia kirjoitti:
Ei ole kiusallista. Asia ymmärretään oikein. Kiusallista on se, että monet osallistuvat, vaikka heillä ei ole mitään tietoa, mitä se merkitsee.
Ja sinähän nyt sitten kerrot kaikille kun kerran tiedät.
haukia kirjoitti:
Ei ole kiusallista. Asia ymmärretään oikein. Kiusallista on se, että monet osallistuvat, vaikka heillä ei ole mitään tietoa, mitä se merkitsee.
"Oikein ymmärrys" onkin avainsana. Kun vain "ymmärretään oikein", voidaan raamattuakin korjailla vastaamaan paremmin kunkin lahkonkulloistakin omaa "oikein ymmärrystä". Perusteluksi riittää juurikin se "oikein ymmärrys".
haukia kirjoitti:
Ei ole kiusallista. Asia ymmärretään oikein. Kiusallista on se, että monet osallistuvat, vaikka heillä ei ole mitään tietoa, mitä se merkitsee.
Kyseessä on silti pelkkä tulkinta, eikä edes hyvin perusteltu. Leivän murtaminenkin on pitänyt jättää pois käännöksestä "oikean" ymmärryksen varmistamiseksi.

Jehovan todistajat ovat ylpeitä muistonvieton yksityiskohtien "tarkkuudesta", vaikka päiväkin (nisankuun 14.) on väärä ainakin synoptisten evankeliumien nojalla. Synoptikot sanovat kyseessä olleen pesah-ateria, ja juutalaiset syövät sen vasta 15. nisankuuta. Johanneksen evankeliumin kertomukseen 14. nisankuuta tosin sopii.
+Lisää kommentti
Jehovan todistajien hallintoelin yrittää oikeuttaa omaa tyranniaansa vedoten siihen, että ensimmäisellä vuosisadalla toimi apostolien ja vanhinten muodostama hallintoelin, joka ratkaisi kysymyksiä kaikkien kristittyjen puolesta. Perusteluna vedotaan Apostolien tekojen 15. lukuun, jossa käsitellään ympärileikkausta koskeva kysymys. Mikään ei kuitenkaan osoita, että kyseessä olisi ollut toistuva järjestely. Päin vastoin, Raamatustakin käy ilmi, että esimerkiksi Paavali toimi hyvin itsenäisesti (Gal. 2:9).

Ja vaikka Ap.t. 15. luvun kokouksen näkisikin suositeltavana mallina kiistojen ratkaisemiseen, tämä tuskin tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voisi omalla ilmoituksellaan ryhtyä ikään kuin apostoleita vastaavaan asemaan ja vaatia uskollisuutta - kuten Jehovan todistajien hallintoelin tekee.
Ilmoita
Jw.org -sivusto on myös tarkka siitä, mitä se kertoo ja mitä ei kerro. Jehovan todistajien kannalta myönteiset asiat tai järjestön uhrimielikuvaa vahvistavat asiat (esim. Venäjällä tapahtuneet vastoinkäymiset) saavat runsaasti palstatilaa. Venäjän tapahtumia on seurattu jopa kiihkeästi. Samalla järjestön kannalta kiusalliset asiat vaietaan kuoliaaksi. Jehovan todistaja -yksilö ei tiedä yhtään mitään esimerkiksi Australian pedofiliaskandaalista tai muista pienemmistä skandaaleista, jos on jättäytynyt pelkästään jw.org -sivuston uutisvirran varaan.

Vartitorni-seura on kehunut sitä, että Raamatussa kerrotaan myös Jumalan palvelijoiden väärinteoista, mitä se pitää tekstin rehellisyyden osoituksena. Samanlaista rehellisyyttä seura ei kuitenkaan itse halua noudattaa.
3 VASTAUSTA:
Vartiotorniseuran johtavassa elimessä on ollut seksuaalisesti poikkeava, ja siellä on tullut suomalaista sukujuurta ollut poika hyväksikäytetyksi.
Onkohan pedofiilisuojelu ja -skandaalien salailu lähtöisin juuri tuosta yhdestä henkilöstä johtoelimessä ?
LiisaLaitilasta kirjoitti:
Vartiotorniseuran johtavassa elimessä on ollut seksuaalisesti poikkeava, ja siellä on tullut suomalaista sukujuurta ollut poika hyväksikäytetyksi.
Onkohan pedofiilisuojelu ja -skandaalien salailu lähtöisin juuri tuosta yhdestä henkilöstä johtoelimessä ?
Kyseessä on todennäköisemmin systeemiongelma kuin yksittäisestä tai muutamastakaan ihmisestä lähtevä asia. Epäterve, liiallinen kunnioitus ja luottamus uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan antaa mahdollisuuden käyttää asemaa väärin. Lisäksi tiiviiseen, henkisesti eristäytyneeseen yhteisöön helposti syntyy tarve suojella omaa mainetta ulkopuolisten silmissä hinnalla millä hyvänsä. Jehovan todistajat ei ole pedofiliaskandaaliensa kanssa suinkaan yksin, vaan ongelmaa tahtoo pesiytyä uskonnollisiin yheisöihin, mutta Jehovan todistajien pedofiliaongelma on varsin paha ja järjestön kokoon nähden huomattava.
valheenpaljastin kirjoitti:

Ja täytyy muistaa että Jehovan todistajat ovat ottaneet liian suuret saappaat jalkaansa.
He väittävät yksin edustavansa Jehovaa ja siksi heidän toimintansa pitää olla esimerkillistä. Muutoin aikaansaadaan häpeää Jehovan nimelle.

Mutta tuo kuvio on mahdoton.
He ovat uudelleen asettaneet itsensä siihen asemaan joka oli Israelin kansalla, sillä erolla vaan että Israelin otti omaisuuskansaksi yksipuolisesti Jehova.
Jehovan todistajat ovat ottaneet asemansa itse yksipuolisesti ilman Jehovan lupaa.
Sahaavat siis omaa oksaansa. Siitä ei tule mitään.
Siksi meille annettiin Jeesus.
Kaikki, on Jeesuksessa täytetty.
+Lisää kommentti
Tuossa aloituksessa oli "Esimerkkejä Vartiotorni-seuran valheellisuudesta"
( valheenpaljastin 10.3.2019 21:07)

"" Aihe on laaja, mutta aloitetaan jw.org / usein kysyttyä -osiosta. "Ovatko Jehovan todistajat kreationisteja?" ""
-Tuohon sisältyy se että lahko on pakko-organisaatio. Kun vartiotorniseura julkaisee jotain, niin vartiotorniuskontoon kuuluu, että jehovantodistajat ovat sitä mieltä. Vartiotorniseura itse vahvistaa sen. Siten voi kysyä ja sanoa että samaa mieltä ovat.
Taikka jäsen erotetaan. Tai ainakin jos tuo mielensä esiin ääneen.
Vaikka opit muuttuilevat.

Mutta tuo valehtelu on ansainnut lahkoslangissa oman terminsä. Teokraattinen sodankäynti.
Se ei kuulostakaan niin rumalta kuin valehtelu, eihän, mainosvaltuutetut ?
2 VASTAUSTA:
Kreationistit uskovat, että kaikki on jumalan luomaa, mutta jehovantodistajat uskovatkin, että vartiotorniseuran hallintoelin voi ymmärtää ja opettaa oikein raamattusta, että kaikki on jumalan luomaa . Koska jehovantodistajilla on "totuus", he eivät ole krationisteja, jotka ymmätävät ihan väärin. Höynäytettyihin tällainen kaltainen sanakikkailu menee täydestä:

https://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=kreationistit
Valitettavasti kirjoitti:

Jehovan todistajat eivät halua myöntää olevansa sen paremmin kreationisteja kuin fundamentalistejakaan, vaikka ovat molempia täysissä määrin.

https://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=fundamentalistit

Kreationismi ja fundamentalismi mielletään ehkä kielteisiksi termeiksi (eikä syyttä), minkä takia näihin ryhmiin yritetään tehdä pesäeroa sanakikkailulla ja käsitteitä hämärtämällä. Jehovan todistajat uskovat kuitenkin Raamatun erehtymättömyyteen, eli ovat fundamentalisteja, ja kiistävät evoluution uskoen suoraan luomiseen, mikä tekee heistä kreationisteja. Se, etteivät Jehovan todistajat ota kaikkea Raamatussa kirjaimellisesti ja hyväksyvät (nykyään) tieteellisen näkemyksen maapallon iästä, ei muuta perusmäärittelyä, vaan asettaa Jehovan todistajat ainoastaan tiettyyn alalajiin (ns. vanhan maan kreationismi).

Mainittakoon myös, että vielä 1970-luvulla Jehovan todistajien järjestö opetti luomispäivien olleen 7000 vuotta pitkiä, vaikka tiedemiehet olivat jo viimeistään 1800-luvulla ymmärtäneet maapallon olevan miljoonia vuosia vanha. Tuohon harhaiseen käsityksen luomispäivän pituudesta osaltaan perustui myös Vartiotorni-seuran 1975-odotus.
+Lisää kommentti
Vartiotorni-seuralla on kahdet moraaliset standardit: yhdet itselle noudatettavaksi, toiset muille suositeltavaksi. Tätä nimitetään myös kaksien punnusten käytöksi tai tekopyhyydeksi.

Yhtäältä Vt-seura vaatii sinänsä aivan oikeaa asiaa:
"Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! heinäkuu 2009 s. 29)

Toisaalta edellä mainittua ei kuitenkaan itse noudateta ja Vt-seuran kirjallisuudessa suorastaan juhlitaan, mitä karttamiskäytäntö (eli ihmissuhteilla kiristäminen) on saanut aikaan järjestön hyväksi:
"Robert oli erotettuna lähes 16 vuotta. Tuona aikana hänen vanhempansa ja sisaruksensa noudattivat päättäväisesti ja uskollisesti Jumalan sanan neuvoja, joiden mukaan tulee lakata olemasta väärintekijöiden seurassa ja olla edes tervehtimättä heitä. Robert otettiin joitakin vuosia sitten takaisin seurakuntaan, ja hän edistyy hengellisesti. Kun häneltä kysyttiin, mikä sai hänet niin pitkän ajan jälkeen palaamaan Jehovan ja Hänen kansansa luo, hän vastasi, että perheenjäsenten asenne vaikutti häneen. Hän sanoi: ”Minulle olisi riittänyt, jos perheeni olisi pitänyt minuun vähänkin yhteyttä, vaikkapa vain kysäissyt kuulumisiani. Nyt kuitenkin kaipasin heidän seuraansa, ja se osaltaan sai minut palaamaan Jumalan luo.” (Vartiotorni 15.06.2013 s. 28)
Ilmoita
Vartiotorni-seura pitää mielellään esillä sitä, että "Jehovan palvelijat" osasivat odottaa vuotta 1914 ja häivyttää taka-alalle:
- mitä tuolloin oikeasti odotettiin: lopun ajan päättymistä, ei suinkaan alkamista
- että kyseessä oli vain yksi lukuisista vuosista, joihin on kohdistunut odotuksia
- ja että asialla oli Raamatuntutkijoiden ryhmä, josta myöhemmin Jehovan todistajat lahkoutuivat omaksi uskonnokseen tehden monia muutoksia. Raamatuntutkijat ovat edelleen olemassa.

Väärät odotukset jossain määrin myönnetään, mutta tätäkään ei tehdä rehellisesti, vaan saatetaan esimerkiksi tuttuun tapaan syyllistää "muutamia" tai "eräitä" sen sijaan, että reilusti myönnettäisiin uskonnollisten johtajien vastuu:

"Vaikka voidellut olivat vuosikymmenien ajan odottaneet vuoden 1914 olevan käänteentekevä, he eivät ymmärtäneet tarkasti, mitä silloin tapahtuisi. Kun jotkin heidän odotuksensa eivät toteutuneet, Sulhanen eli Jeesus saattoi heistä näyttää viipyvän. Eräs veli muisteli myöhemmin: ”Muutamat meistä uskoivat tosissaan menevänsä taivaaseen tuon lokakuun [1914] ensimmäisellä viikolla.”" (Vartiotorni 15.9.2012 s. 23-27)

Joskus saatetaan jopa suoranaisesti väittää, että olisi odotettu lopun ajan alkamista:

"Jumalan hengen avulla he ymmärsivät, että ”kansakuntien määräajat” alkoivat, kun Jerusalem tuhoutui vuonna 607 eaa., ja että nuo ”ajat” kestäisivät 2520 vuotta. Tästä he päättelivät, että ”kansakuntien määräajat” päättyisivät vuonna 1914. He ymmärsivät myös sen, että vuosi 1914 merkitsisi tämän asiainjärjestelmän lopun alkua." (Vartiotorni 1.2.2004 s. 18-22)

Tuo näkemys omaksuttiin kuitenkin vasta paljon myöhemmin. Sitä ennen ehdittiin odottaa mm. maailmanloppua vuodelle 1925, julistaen: "Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan".
1 VASTAUS:
Vartiotorniuskonnolla on paperilla painettuna velvollisuus valehdella vartiotornin etujen puolesta.
Koska valehtelu ei kuulosta mukavalta vartiotornia myytäessä, sanotaan sitä "teokraattiseksi sodankäynniksi".
Esim watchtower 1957 May 1, sivulla 286 kertoo tuosta menetelmästä.
+Lisää kommentti
UskoHerraanJeesukseen 6.4.2019 16:01

" Jehovan todistajat ovat ottaneet liian suuret saappaat jalkaansa.
He väittävät yksin edustavansa Jehovaa "

-Ennen vu. 1975 maailmanlopun projektiaan vartiotorniseura julkaisi kirjan "Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova - miten".

Tuossa kirjat jehovantodistajat selitettiin olevan profeetta.
Heille annettiin siis paitsi annettiin ohje puhua maailmanlopusta esim. ydinsodan uhkalla, perustellen, ja itseluottamusta sekä pontta lisäämään annettiin profeetan arvo.

Jehova kai sitten näpäytti ja lopetti Vietnamin sodan v. 1975, järjestipä vielä Helsinkiin kansainvälisen liennytyskonferenssinkin, ETYK -konferessin sama vuonna.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Esimerkkejä Vartiotorni-seuran valheellisuudesta

Aihe on laaja, mutta aloitetaan jw.org / usein kysyttyä -osiosta.

"Ovatko Jehovan todistajat kreationisteja?"
"Eivät ole. Jehovan todistajat uskovat, että Jumala on kaiken Luoja, mutta me emme ole kreationisteja."
- Oikeasti Jehovan todistajat ovat ns. vanhan maan kreationisteja.

"Karttavatko Jehovan todistajat entisiä jäseniään?"
"Me emme karta niitä, jotka on kastettu Jehovan todistajiksi mutta jotka ovat lakanneet kertomasta hyvää uutista toisille tai ehkä jopa ajautuneet pois todistajien yhteydestä."
- Vastataan kysymyksen ohi: kysymys koski entisiä jäseniä, mutta vastaus koskee toimettomia

"Uskovatko Jehovan todistajat, että vain he pelastuvat?"
"Eivät usko. Miljoonat ihmiset, jotka ovat eläneet menneinä vuosisatoina eivätkä ole olleet Jehovan todistajia, saavat mahdollisuuden pelastua."
- Vastataan jälleen kysymyksen ohi. Jos kysyjä tarkoittaa nykyaikana eläviä ihmisiä, heistä vain Jehovan todistajat pelastuvat heidän oppinsa mukaan.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta