Viron suurlähettiläs Harri Tiidon vertailu Suomen ja Viron palkoista

PysytäänFactoissa

Suomen-suurlähettiläs Harri Tiidon väitteet Suomen ja Viron välillä palkkaeroista tuulesta temmattuja
Suomen-suurlähettiläs Harri Tiidon väitteet Suomen ja Viron välillä palkkaeroista tuulesta temmattuja
Harri Tiido ”Kun ero Suomessa ja Virossa maksettavan palkan välillä alkaa joillakin aloilla olla muutamia satoja euroja, alkavat suomalaiset asumiskustannukset ja jatkuvan reissaamisen aiheuttamat perhe- ja alkoholiongelmat pohdituttaa monia”.
Kysyn Harri Tiidolta, eikö Viron suurlähettiläs ole tutustunut ja lukenut Viron omiin tilastoihin vai onko vaikeuksia ymmärtää lukemaansa? Miksi tällaista dis informaatiota levitetään ihan virallisella tasolla ja vielä Suomen eduskuntavaalien kynnyksellä?
Viron tilastokeskuksen eli Eesti Statistikan mukaan keskiverto virolainen tienasi vuoden 2018 toisella neljänneksellä 1321 euroa kuukaudessa. Vuodentakaisesta nousua oli kertynyt yli 6%, mutta silti täytyy edelleen muistaa, että monille virolaisille:
- tuo 1000 euroa kuukaudessa on pelkkä haave vain, sillä esimerkiksi majoitus- ja ravintola-aloilla keskipalkka on 850 euroa.
- Myös alueelliset erot ovat suuret, sillä Harjun alueella (johon myös Tallinnakin kuuluu) keskipalkka on 1469 euroa kun taas Hiiun ja Saaren alueella jäädään edelleen alle tuhanteen euroon.
- Viime vuosina palkat ovat kyllä Virossa nousseet sitä tahtia, että todennäköisesti muutaman vuoden päästä jo hyvin iso osa työssäkäyvistä ihmisistä pääsee tonnin kuukausiansioihin.
Minimipalkka Virossa
- on noussut tällä vuosikymmenellä reilusti, sillä vielä vuonna 2012 se oli vain 290€/kk,
- tänä vuonna minimiliksa on jo 500€/kk
On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen 395 €/kuukaudessa.

Todellisuus Virosta joka perustuu Viron Maksu- ja Tolliamet tekemiin laskelmiin avautuu tästä linkistä.
http://estofennia.eu/viro-keskipalkka-mediaanipalkka/

Suomen keskipalkat ja ero Viron palkkoihin
Kun veraarataan Suomen ja Viron palkkoja Suomen palkat ovat vähintään kaksinkertaiset ja suomalainen verotus suhtautuu pienituloiseen (jolla 2x Viron palkka) huomattavasti kevyemmin kuin Viron tasavero joka on sama pieni ja suurituloisille.

Suomessa maksettavat palkat
Työ- ja virkasuhteiden kokonaisansioiden mediaani oli 2 816 euroa. 50 prosentissa työ- ja virkasuhteista ansaittiin tätä vähemmän, 50 prosentissa tätä enemmän.Kokonaisansioiden keskiarvo eli Suomessa maksettava keskipalkka oli 3 087 ”Kun ero Suomessa ja Virossa maksettavan palkan välillä alkaa joillakin aloilla olla muutamia satoja euroja, alkavat suomalaiset asumiskustannukset ja jatkuvan reissaamisen aiheuttamat perhe- ja alkoholiongelmat pohdituttaa monia”.
Kysyn Harri Tiidolta, eikö Viron suurlähettiläs ole tutustunut ja lukenut Viron omiin tilastoihin vai onko vaikeuksia ymmärtää lukemaansa? Miksi tällaista dis informaatiota levitetään ihan virallisella tasolla ja vielä Suomen eduskuntavaalien kynnyksellä?
Viron tilastokeskuksen eli Eesti Statistikan mukaan keskiverto virolainen tienasi vuoden 2018 toisella neljänneksellä 1321 euroa kuukaudessa. Vuodentakaisesta nousua oli kertynyt yli 6%, mutta silti täytyy edelleen muistaa, että monille virolaisille:
- tuo 1000 euroa kuukaudessa on pelkkä haave vain, sillä esimerkiksi majoitus- ja ravintola-aloilla keskipalkka on 850 euroa.
- Myös alueelliset erot ovat suuret, sillä Harjun alueella (johon myös Tallinnakin kuuluu) keskipalkka on 1469 euroa kun taas Hiiun ja Saaren alueella jäädään edelleen alle tuhanteen euroon.
- Viime vuosina palkat ovat kyllä Virossa nousseet sitä tahtia, että todennäköisesti muutaman vuoden päästä jo hyvin iso osa työssäkäyvistä ihmisistä pääsee tonnin kuukausiansioihin.
Minimipalkka Virossa
- on noussut tällä vuosikymmenellä reilusti, sillä vielä vuonna 2012 se oli vain 290€/kk,
- tänä vuonna minimiliksa on jo 500€/kk
On kuitenkin hyvä muistaa, että Virossa tuloveroprosentti on kaikille 21%, joten tänä vuonna minimipalkalla hommia paiskiville jää käteen 395 €/kuukaudessa.

Todellisuus Virosta joka perustuu Viron Maksu- ja Tolliamet tekemiin laskelmiin avautuu tästä linkistä.
http://estofennia.eu/viro-keskipalkka-mediaanipalkka/

Suomen keskipalkat ja ero Viron palkkoihin
Kun veraarataan Suomen ja Viron palkkoja Suomen palkat ovat vähintään kaksinkertaiset ja suomalainen verotus suhtautuu pienituloiseen (jolla 2x Viron palkka) huomattavasti kevyemmin kuin Viron tasavero joka on sama pieni ja suurituloisille.

Suomessa maksettavat palkat
Työ- ja virkasuhteiden kokonaisansioiden mediaani oli 2 816 euroa. 50 prosentissa työ- ja virkasuhteista ansaittiin tätä vähemmän, 50 prosentissa tätä enemmän.Kokonaisansioiden keskiarvo eli Suomessa maksettava keskipalkka oli 3 087 euroa kuukaudessa. Tilaston työ- ja virkasuhteista 60 prosentissa kuukausiansio oli keskiarvoa pienempi. Tätä selittää se, että suurimmat kokonaisansiot nostavat aritmeettista keskiarvoa.
https://www.uusisuomi.fi/asiasanat/keskipalkka

0

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

        Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
        Maailman menoa
        480
        1753
      2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
        Maailman menoa
        378
        1517
      3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

        Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
        Ikävä
        64
        1348
      4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

        Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
        Suomalaiset julkkikset
        16
        1325
      5. Et saa mua ikinä

        Oma vikasi. Naiselta.
        Ikävä
        100
        915
      6. JM lukkoliike

        Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
        Jämsä
        19
        876
      7. Ketä ikävöit?

        Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
        Ikävä
        51
        869
      8. Miten kesäsi meni?

        Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
        Ikävä
        65
        746
      9. Pankin avajaiset

        Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
        Kuhmo
        15
        731
      10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

        Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
        Eläke
        7
        722
      Aihe