Sipilän maakuntapohjainen sote-malli otti ja kaatui. Kannatusta sille ei löytynyt kuin keskustan riveissä, jos kohta enää sielläkään kokoomuslaisella "valinnanvapaudella" hämmennettynä.
Uudessa sote-mallissa tunnustetaan etelän suuren asukaspohjan kaupunkien ja pohjoisen kuntien erilaisuus, eikä yritetä lyödä niitä samaan muottiin.
Pienten paikkakuntien sote-tilanne ei ole niin toivoton kuin näyttää. Tuoreessa selvityksessä, missä kunnassa vanhustenhoito sujuu parhaiten, kärkipäässä oli juuri pieniä kuntia jotka olivat onnistuneet mitoituksessaan hoitaa oma rajallisen pieni vanhusväestönsä. Menestyjinä olivat Utsjoki ja Etelä-Karjalan pienkunnat Rautjärven tienoilla. Näistä kokemuksista olisi opittava.
Kuntapohjainen ratkaisumalli sotessa ei olekaan niin huono ajatus kuin mitä meille on Sipilän kaudella pitkään syötetty.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.