Jossain oli, että monet transseksuaalit saattavat olla piilohomoja, mutta kokevat helpommaksi olla toista sukupuolta kuin homoja omassa sukupuolessaan.
Transnainen, eli mies kehuskeli neovaginallaan, kuinka sitä ei muka erota oikeasta. Ja kuinka monet miehet pelkäävät homoutta ja siksi eivät halua olla hänen kanssaan.
Kyllä transnaisen eli oikeasti miehen kanssa oleva mies on homo. Ei se muuta kromosomeja eikä geenejä miksikään. Ja mikä pointti siinä olisi. Ei sillä tavalla synny lapsia. Seksin tarkoitus on kuitenkin lisääntyminen.
Haisevatko transihmiset alkuperäiselle sukupuolelleen vai muokatulle?
Sama kuin nussisi seksirobottia, sekään ei ole aito. Keinotekoistahan kaikki tuo on.
Mutta nykyään on vallalla puhumisen kieltäminen. Matu-arvostelu on rasismia. Transsekoilun arvostelu loukkaa tunteita ja on transfoobista. Ja sikäli kiellettyä. Huomaa esim. kommenttimahdollisuuden puuttuminen tai sensuroiminen. Ei saa sanoa biologista totuutta, koska se järkyttää teeskentelijöitä, joiden tunteet määrittävät sananvapauden.
Varokaa vain, kohta köyhyyden arvostelu kielletään kanssa. Tai vanhustenhoidon. Tai politiikan ylipäätään. Tai EU:n kritiikki on hajottavaa, maanpetoksellista touhua ja Kremlin kätyrien hommaa. Sekin voidaan kieltää jollain poikkeustilalla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se on vaan pervoa.