Laiskoja hoitajia liikaa vanhustenhoidossa.

Kontrollipuuttuu

Miksi ei ole kiinnitetty huomiota niihin LAISKOIHIN HOITAJIIN, joita on avuttomien ihmisten hoidossa liikaa, niin koti-kuin laitoshoidossa. Itse olleena vanhustenhoidossa todella sydämellä hoitotyötä tehneenä ja samalla ihmetelleenä kuinka monta LAISKAA HOITAJAA OLI kaverina, varsinkin yöaikaan. Oli sairaanhoitajaa, joka yövuorot oli olohuoneessa ja ompeli rahan edestä ihmisille vaatteita. Ne eivät tulleet laitoksen vanhuksille.Työhön tullessaan hän heti ilmoitti minulle, ettei häntä saa sitten häiritä.
Eräs kaveriksi tullut yöhoitaja (II v lääkäriopiskelija), istui koko yön toimistossa juhlavaatteet päällä ja tukassa iso musta rusetti, jomnka pysymisestä hän huolehti joka kerta kun piipahdin toimistossa osastolla.
Oli myös yöhoitajakavereita, jotka olohuoneessa katsoivat osan yöstä TV:stä ohjelmia ja lopun yön nukkuivat.
Eräskin apuhoitaja 130 kiloinen tuli yöhoitajakaverikseni, hän saneli minulle ohjeet kuinka toimia kun hän menee nukkumaan osaston olohuoneeseen. Minun olisi pitänyt herättää hänet säännollisin väliajoin syömään ja aamulla sitten viiden aikaan kokonaan ylös, että hän ehtii pestä kuylmällä vedellä kasvot, ettei päivävuoron hoitajat näe, että hänellä on nukkuneen kasvot.
Tällaisia hoitajia riitti pilvin pimein.
NIITÄ AHKERIAKIN HOITAJIA ON , JOTKA JOUTUVAT TEKEMÄÄN NIIDEN LAISKOJENKIN TYÖT, VALITETTAVASTI. Minulla meni yöt mukavasti, koska luppoaikaa ei jäänyt ja rakastin työtäni. Minulla kun on ollut ja vieläkin on kyky ajatella niin, että miltä minusta tuntuisi, jos olisin vuoteessa olevan vanhuksen paikalla, joten sydän on ollut hoidettavien vierellä. Nautin työstäni, enkä koskaan tuntenut väsymystä. Näitä kertomiani faktoja on ollut elämäni varrella joka laitoksessa joissa olen työskennellyt. NÄITÄ ON TURHA PUOLUSTELLA KENENKÄÄN. lAISKATHAN TIETENKIN PUOLUSTELEE JA VALITTAA LIIASTA TYÖSTÄ. Laiskoille olisi parempi maksaa kotiin palkka.

Sitten tämä puhuttu kotisairaanhoito ja kotihoito. Se on myös aivan liian paljon piittaamattomien hoitajien harteilla.
Tässä kaupungissa jossa asun. Oli eräs kotihoitaja vasnhusten kotihoidossa. Hänen piti joka päivä käydä kotona asuville laittamassa ruoka ja joissakin siivoamassa ja auttamassa siinä mitä he tarvitsivat. Kun itse oli kesälomalla, seinäni takana rivitalossa asui reipas vanha rouva jonka tytär oli juuri tuo kotihoidossa oleva kotihoitaja. Ihmettelin kuinka hän joka päivä oli tuntekja äitinsä luona. Hän kävi myös luonani juttelemassa. Kun kyseinen henkilö oli niin usein työpäiväien aikana äitinsä luona, niin kerran kysyin oliko hänelle sellaisia hyppytunteja ja vapaatunteja välillä. Hän sanoi ettei ole. Ihmettelein kovasti miksi hän on joka päivä äitinsä luona tunteja
. Eräänä päivänä hän oli luonani kahvilla ja yhtäkkiä hän sanoi, että nyt minun täytyy lähteä ottamaan siltä muorilta allekirjoitus, sillä on niin puhdas huusholli, ettei se huomaa, eikä muista ettei hän ole sitä siivonnut. Tämä kotihoitaja oli auttamassa jo hieman muistisairaita kotona vielä asuvia vanhuksia, mutta hän vietti joka päivä tunteja äitinsä luona ja haki vaan nimen paperiin, että oli muka suorittanut asiota.
Minulla omakohtaisia kokemuksia läheiseni kotihoidosta hoitajien laiminlyönnin takia. Läheiselleni, joka oli jo sairas, että tarvitsi kotihoidon apua, ensin kerran päivässä ja sitten kaksi kertaa päivässä. Kun en asunut samalla seudulla, valmistin läheiseni pakasteeseen erilaisia monipuolisia ruokia, ettei kotihoitajan trarvitse niitä valmistella, että voisi vaikka hetken jutella avustettavan kanssa. Jokatapauksessa tuli ilmi, että jo yhden kerran päivässä, ei käyty antamassa läheiselleni ruokia, eikä lääkkeitä . Minulle soitettiin, että nyt oli läheiseni lyyhistynyt pöydän päälle. menin ja toimitin läheiseni sairaalaan ja todettiin aliravituksi ja sokeri alhalla. Hoitajan piti tehdä myös riittävästi voileipiä jääkaappiin, että läheiseni voi sieltä syödä , koska hän pystyi sen tekemään.
Sitten tuli aika jolloin tarvittiin apua kaksi kertaa päivässä ruuan antaminen läheiselleni. No, siinä tuli vielä isommat ongelmat. Olin valmistanut ruokia määrättyyn päivään asti . Välillä minulle soitettiin ensimmäisen kerran päivällä klo 14, että läheiseni on taas lyhistynyt pöydän päälle, eikä jaksa mitään. Ensimmäinen ruoka olisi pitänyt mennä antamaan klo 9 aamulla, eikä vasta klo 14 iltapäivällä. Olin aina valmis menemään toimittamaan läheiseni sairaalaan nälkäkuoleman partaalaa. VASIN SIKSI ETTÄ KOTIHOITO LÖI LAIMIN TEHTÄVÄNSÄ. Laskut kyllä tuli täytenä, eikä päivääkään myöhässä. Säännöllisin väliajoin kävin ja molinkin valmistamassa ruokia , mennessäni läheiseni luo, lääkkeitä oli antamatta 3-4 päivää peräkkätä ja ruokia oli ylimääräisiä, joita ei olltu annettu, koska ei oltu käyty 3-4 päivään lainkaan antamassa mitään . Olin jo laittanut kontrollilaitteen joka todisti myös laiminlyönnit. Menin niin että ruokia piti olla vain 4 jäljellä , niitä olikin 36 ruokaa, joten ei oltu moniin päiviin käyty. Istuivat ja polttivat tupakkaa toimistossa.

11

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhaope

      Annas kun arvaan : kuvaamasi "hoitajat " ovat jäsenkirja etuoikeutettuja meidän kommunistisessa "hyvinvointivaltiossamme " .

      Tee väärästä laskutuksesta petosilmoitus päivämäärineen palkanmaksajalle !

    • työhönotonvastuu

      Hyvä, että asioita tuodaan julki. Miksi ne ottaa 100 kiloisia siiderivalaita sinne istumaan yöksi ja päiväksi . Heillä on täysi työ lihojensa kantamisessa, työelämän kokemusta tuskin yhtään . Vastuullisen hoitajan olisi saatava työpariksi osoitettu lihamöykky liikkumaan ,laiska aloitekyvytön on työparina raskas vedettävä. Mielenterveyspuolella oli aikoinaan ns. keikkalaisia , asennevammaisia jotka kävi hoidattamassa itseään vakihenkilökunnalla.

    • Leuku62

      Laiskoja työntekijöitä on liikaa kaikissa ammateissa. Eikä tilanne tule paranemaan kun nämä kännykkäänsä kiinni kasvaneet sukupolvet valtaavat työmarkkinat... valitettavasti

    • Enolepitänyt

      Täytyy olla näitä "ahkeria" hoitajia, jotka jatkuvasti korostavat omaa erinomaisuuttaan, että toiset voivat antaa heille yhä enemmän töitä, kun ovat niin "erinomaisia" ja tekevät "aina kaikki". Ei siinä muiden kannata "rehkimään ja paikkojaan rikkomaan ruveta", kun aina on joku erinomaisempi!

      Hoitoala, kuten moni muukin ala on täynnä erilaisia tyyppejä ja kaikkien täytyy kuitenkin tehdä tiimityötä yhdessä. Jos vaan yritetään yhdessä toimia ja työtä tehdä, niin kaikilla on parempi.

    • Herätysherätys

      Totuus pitää saada julki nyt on vaalit nyt pitää ehdokkaat asettaa testiin!! Mitään yleispäteviä hössötyksiä ei tule hyväksyä!!
      Nyt pitää saada todellinen muutos!!

      Uudet arvot vanhukset eivät ole tusina tavaraa! Eikä vanhusten hoito häikäilemättömän voiton tavoittelun kohde!!


      HErätkää ihmiset!!

      • Enolepitänyt

        Ei kukaan poliitikko tai mikään systeemi mitään muuta! Ihan turha puhua mistään "hoitajamitoituksesta", kun ei niitä hoitajia mistään niin paljon saada, että nykyisestä vanhustenhoidosta tulisi edes jotenkin siedettävää. Pitää vain hyväksyä se, että nykyinen "pitkää ikää" ihannoiva kulttuuri ei tuo entistä vanhustenhoitoa takaisin.

        Vielä vähänaikaa sitten vanhustenhoito oli ihan tavallisten ihmisten hoitoa. Ei ollut nykyistä vaippa- ja pillerirallia. Ei toisiinsa törmäileviä muistisairaita pilvin pimein ym. ym. Täytyy vain hyväksyä tilanne, jonka ihminen itse on itselleen luonut ja vielä itseään kehunut, kun "pitkä ikä" vain jatkuu ja jatkuu.


    • tsamppadamppa

      Jos aloittajan kirjoitus on oikea, niin ainakin siitä on aikaa jopa vuosikymmeniä. Eipä taida siivoavia kodinhoitajia enää missään ollut aikoihin. Ruokiakaan ei kotihoitoasiakkaille valmisteta, lukuunottamatta ehkä aamupuuroa.
      Tämänpäivän mittapuun mukaan laiska hoitaja on parempi. Ei pidä tehdä asiakkaan puolesta, vaan kuntouttavan näkökulman mukaan asiakkaan pitää yrittää suoriutua itse.

    • Avustettava

      Ainakin Etelä-Karhulan kotihoidossa olevistä, mitä lie,lähihoitajista ovat sadisteja. Ivan tarpeettomia.

    • Nähtyon

      Mielivalta ja sadismi valloillaan hoitoalalla.Hakivat kilvan koulutukseen kun soveltuvuus kokeet poistettiin.Hyvät tasapainoiset hoitajat erottuvat joukosta,ymmärtävät ettei kiire ole hoidettavan vika. Onneks heitä on vielä suurin osa hoitajista.Kiitos heille@):

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1311
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1293
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      319
      1027
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1022
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      278
      933
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe